NoHo Partners Oyj

NoHo Partners Helsingin Messukeskuksen pääravintoloitsijaksi

Jaa

NoHo Partners Oyj

SIJOITTAJAUUTINEN 18.1.2023 KLO 8.00

NoHo Partners Helsingin Messukeskuksen pääravintoloitsijaksi

Ravintolayhtiö NoHo Partners on valittu Helsingin Messukeskuksen pääravintoloitsijaksi 1.7.2023 alkaen. Messukeskus on Suomen suurin messu-, kokous- ja kongressikeskus, jonka järjestämissä kotimaisissa sekä kansainvälisissä tapahtumissa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää. Messukeskuksen ravintolatoiminnan kokonaismyynti on noin 15 miljoonaa euroa vuodessa. Yhteistyö Messukeskuksen kanssa lukeutuu suuriin kaupunkihankkeisiin, jotka muodostavat yhden NoHo Partnersin 400 miljoonan euron liikevaihtoa vuonna 2024 tavoittelevan kannattavan kasvustrategian kulmakivistä. Yhtiön tapahtumiin ja elämyksiin keskittyvän liiketoimintayksikön, NoHo Eventsin, tavoitteena on johtava asema Pohjoismaissa.

”Suuret yleisötapahtumat, kuten kongressit, messut, konsertit ja isot urheilutapahtumat ovat ravintolaliiketoiminnalle hyvin kannattava ja kehittyvä markkina. Tähän segmenttiin olemme strategiamme mukaisesti rakentaneet oman liiketoimintayksikön, NoHo Eventsin, vastaamaan asiakkaiden kasvavaan ja monipuolistuvaan laatuodotukseen. Messukeskus on yksi Suomen suurimmista ravintolakokonaisuuksista ja vertautuu monipuolisuudellaan erinomaisesti samaan kokoelmaan missä meillä jo on Tampereen Nokia Arena ja loppuvuodesta 2023 Helsingin ydinkeskustaan valmistuva neljän ravintolan kokonaisuus, Kulttuurikasarmi”, sanoo NoHo Partners -konsernin toimitusjohtaja Aku Vikström.

”Olemme erittäin iloisia tästä monivuotisesta kumppanuudesta Messukeskuksen kanssa, joka kattaa 15 erilaista ravintolakonseptia sekä tapahtumakohtaisesti räätälöityjä ravintolapalveluja. Hyvä ruoka ja juoma inspiroivassa miljöössä ovat yhä tärkeämpi osa onnistunutta tapahtumakokemusta, ja yhdessä haluamme tarjota uudenlaisia ravintolaelämyksiä Messukeskuksen asiakkaille. NoHon arvostetut ravintolabrändit, osaava henkilöstö sekä pitkä ja monipuolinen kokemus vahvistavat Messukeskuksen brändiä korkeatasoisena, kansainvälisenä tapahtumatalona”, sanoo Maria Koivula, NoHo Events -liiketoimintayksikön johtaja.

Vastuullisuus ravintolapalveluissa sekä ruoan korkea laatu, alkuperä ja jäljitettävyys ovat molemmille sopimuskumppaneille tärkeitä tavoitteita. Yhteisiin suunnitelmiin kuuluvat muun muassa vastuulliset ja eettisesti kestävät hankinnat, ruokahävikin torjuminen, energiankulutuksen vähentäminen, ympäristöä säästävien pakkausmateriaalien hyödyntäminen ja tehokas kierrätys.

Lisätiedot:

Aku Vikström, toimitusjohtaja, puh. 044 235 7817
Jarno Suominen, varatoimitusjohtaja, puh. 040 721 5655
Maria Koivula, johtaja NoHo Events, puh. 050 366 2382

Jakelu:

Keskeiset tiedotusvälineet
www.noho.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

NoHo Partners Oyj
NoHo Partners Oyj
Postiosoite: Hatanpään valtatie 1 B (Käyntiosoite: Verkatehtaankatu 2)
33100 Tampere

NoHo Partners Oyj on vuonna 1996 perustettu suomalainen ravintola-alan palveluihin erikoistunut konserni. Vuonna 2013 ensimmäisenä suomalaisena ravintolatoimijana Nasdaq Helsinkiin listautunut pörssiyhtiö on kasvanut voimakkaasti koko historiansa ajan. Konsernin yhtiöihin kuuluu noin 250 ravintolaa Suomessa, Tanskassa ja Norjassa. Yhtiön tunnettuja ravintolakonsepteja ovat mm. Elite, Savoy, Teatteri, Sea Horse, Stefan’s Steakhouse, Palace, Löyly, Hanko Sushi, Friends & Brgrs, Campingen ja Cock’s & Cows. Konserni työllistää sesongista riippuen noin 2 100 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Yhtiö tavoittelee 400 miljoonan euron liikevaihtoa vuoden 2024 loppuun mennessä. Yhtiön visiona on olla Pohjois-Euroopan johtava ravintolayhtiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta NoHo Partners Oyj

Toni Niemi siirtyy Hotel Kämpistä johtamaan NoHo Partnersin ravintolatoimia Helsingin Messukeskuksessa29.3.2023 09:00:00 EEST | Tiedote

NoHo Partners Oyj NIMITYSUUTINEN 29.3.2023 KLO 9.00 Toni Niemi siirtyy Hotel Kämpistä johtamaan NoHo Partnersin ravintolatoimia Helsingin Messukeskuksessa NoHo Partners on nimittänyt Toni Niemen Helsingin Messukeskuksen ravintoloiden operatiiviseksi johtajaksi 17.4.2023 alkaen. NoHo Partners vastaa Messukeskuksen ravintolatoimista heinäkuusta alkaen. Tonilla on monipuolinen kokemus Helsingin laadukkaimpien ravintolakokonaisuuksien johtamisesta muun muassa Savoyssa, Katajanokan Kasinolla sekä Finlandia-talossa, joiden lisäksi hän on toiminut Kanresta Oy:n johtoryhmän jäsenenä kehitysjohtajan tehtävissä. Toni siirtyy Messukeskukseen Hotel Kämpin Food & Beverage Directorin työtehtävistä. Messukeskus on Suomen suurin messu-, kokous- ja kongressikeskus, jonka järjestämissä kotimaisissa sekä kansainvälisissä tapahtumissa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää. Yhteistyö Messukeskuksen kanssa lukeutuu suuriin kaupunkihankkeisiin, jotka muodostavat yhden NoHo Partnersin 400 miljoonan euron

NoHo Partnersin Q1-Q4 2022-tulosinfo torstaina 16.2.2023 klo 10.00 Ravintola Café Savoyssa3.2.2023 13:00:00 EET | Tiedote

NoHo Partners Oyj SIJOITTAJAUUTINEN 3.2.2023 klo 13.00 NoHo Partnersin Q1-Q4 2022-tulosinfo torstaina 16.2.2023 klo 10.00 Ravintola Café Savoyssa NoHo Partners Oyj julkistaa tilinpäätöstiedotteensa ajalta 1.1.–31.12.2022 torstaina 16.2.2023 noin klo 8.00, jonka jälkeen se on luettavissa osoitteessa www.noho.fi. Yhtiö järjestää tulosinfotilaisuuden tiedotusvälineille, analyytikoille ja sijoittajille samana päivänä klo 10.00-11:00 Ravintola Café Savoyssa (Eteläesplanadi 14, 00130 Helsinki). Tilaisuudessa NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström esittelee tilikauden tuloksen ja tärkeimmät tapahtumat sekä kertoo yhtiön liiketoiminnan nykytilasta ja näkymistä. Tulosinfo on lisäksi seurattavissa suoran webcast-lähetyksen kautta osoitteessa https://noho.videosync.fi/q4-2022-result. Tilaisuuden aikana kysymyksiä voi esittää verkon välityksellä. Tilaisuuden kieli on suomi, ja sen taltiointi on saatavilla yhtiön verkkosivuilla myöhemmin samana päivänä. Tilaisuudessa on tarjolla aamiainen klo

NoHo Partnersin Q1-Q3 2022-tulosinfo tiistaina 8.11.2022 klo 10.00 Ravintola Teatterin Kellobaarissa28.10.2022 13:00:00 EEST | Kutsu

NoHo Partners Oyj SIJOITTAJAUUTINEN 28.10.2022 klo 13.00 NoHo Partnersin Q1-Q3 2022-tulosinfo tiistaina 8.11.2022 klo 10.00 Ravintola Teatterin Kellobaarissa NoHo Partners Oyj julkistaa osavuosikatsauksensa ajalta 1.1.–30.9.2022 tiistaina 8.11.2022 noin klo 8.15, jonka jälkeen se on luettavissa osoitteessa www.noho.fi. Yhtiö järjestää tulosinfotilaisuuden tiedotusvälineille, analyytikoille ja sijoittajille samana päivänä klo 10.00 Ravintola Teatterin Kellobaarissa, osoitteessa Pohjoisesplanadi 2, 00130 Helsinki. Tilaisuudessa NoHo Partnersin toimitusjohtaja Aku Vikström esittelee katsauskauden tuloksen ja tärkeimmät tapahtumat sekä kertoo yhtiön liiketoiminnan nykytilasta ja näkymistä. Tulosinfo on lisäksi seurattavissa suoran webcast-lähetyksen kautta osoitteessa https://noho.videosync.fi/2022-q3-results. Tilaisuuden aikana kysymyksiä voi esittää verkon välityksellä. Tilaisuuden kieli on suomi, ja sen taltiointi on saatavilla yhtiön verkkosivuilla myöhemmin samana päivänä. Tilaisuudes

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye