Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

NOIN PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA TYÖTTÖMYYSTURVAN PORRASTAMISTA

Jaa
Suomalaisista 48 prosenttia pitää ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista hyvänä keinona työnteon lisäämiseksi, käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta. 34 prosenttia pitää sitä huonona keinona.
Arviot keinoista työnteon lisäämiseksi (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Arviot keinoista työnteon lisäämiseksi (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus

Yli puolet suomalaisista torjuu Arvo- ja asennetutkimuksessa esitetyt kovat työllisyyskeinot, joissa nykyisiä etuuksia leikataan. Sen sijaan pehmeät keinot kuten työurien pidentäminen alku- ja loppupäästä sekä ansiotuloverotuksen keventäminen saavat suomalaisten enemmistön tuen.

Suomalaiset ovat valmiimpia leikkaamaan muilta kuin itseltään. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista tai työttömyysturvan saannin ehtojen tiukentamista pitävät huonona keinona useimmin työttömät, jotka kannattavat vähiten ansiotuloverojen alentamista.

”Pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen edellyttää vahvaa työllisyyttä ylläpitävää politikkaa. Siksi hallituksen on kyettävä toteuttamaan työllisyystoimia – myös sellaisia, joilla ei ole kansan enemmistön kannatusta. Työn verotusta tulee laskea, työttömyyseläkeputki kannattaa poistaa ja työttömyysturvaa porrastaa samalla, kun työttömyysturvan omavastuupäivien määrää lisätään”, sanoo EVAn ekonomisti Sanna Kurronen, joka on kirjoittanut suomalaisten työasenteita käsittelevän EVA Arvion Hapuileva työlinja.

Tulokset perustuvat 2 019 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 16.10.–28.10.2020. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksia on tehty vuodesta 1984.

Sanna Kurronen: Hapuileva työlinja -EVA Arvio maanantaina 23.11. kello 6.00 osoitteessa www.eva.fi

Lisätiedot: ekonomisti Sanna Kurronen, sanna.kurronen@eva.fi  tai +358 50 589 8886

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros, heini.larros@eva.fi tai +358 40 526 9728

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Arviot keinoista työnteon lisäämiseksi (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Arviot keinoista työnteon lisäämiseksi (%) Kuva: EVAn Arvo- ja asennetutkimus
Lataa
EVAn Ekonomisti Sanna Kurronen. Kuva: Karoliina Paavilainen / EVA
EVAn Ekonomisti Sanna Kurronen. Kuva: Karoliina Paavilainen / EVA
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 686 9200http://www.eva.fi

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä.EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry

EVAn Arvo- ja asennetutkimus: Yhä useampi suomalainen pitää yrittäjien menestymistä hyvänä asiana koko yhteiskunnalle17.2.2024 08:00:00 EET | Tiedote

Selvä enemmistö suomalaisista (58 %) pitää ”yrittäjien vaurastumista vain hyvänä asiana, sillä samalla nousee muidenkin elintaso”. Samalla yrittäjien oma arvio yrittäjäriskistä on synkistynyt: kaksi kolmesta yrittäjästä (66 %) yhtyy väitteeseen yrittäjyyden liian suurista kustannuksista ja riskeistä, selviää EVAn Arvo- ja asennetutkimuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye