Nopeasti kasvava Lämpöjokeri liittyy yrityskaupalla QMG-konserniin

Lämpöjokeri on pian 20 vuotta toiminut perheyritys, joka on vuodesta 2008 lähtien keskittynyt lämpöpumppujen asennuksiin ja kunnossapitoon. Yhtiö työllistää tällä hetkellä 10 ammattilaista sekä kiinteän kumppaniverkoston kautta 5 henkilöä lisää. Lämpöjokerin liikevaihto oli syyskuussa 2022 päättyneellä tilikaudella 2,4 miljoonaa euroa.
Lämpöjokeri liittyy QMG-konserniin yrityskaupalla, joka ei vaikuta henkilöstön asemaan tai asiakassopimuksiin. Lämpöjokeri jatkaa kasvavaa toimintaansa omalla nimellään ja nykyisellä organisaatiolla. Toimitusjohtaja Jussi Heimonen tulee osakkaaksi QMG:n emoyhtiöön Nimlakseen, jolla on Suomessa ja Ruotsissa jo yli 200 henkilöomistajaa.
– Tunnistamme uusiutuvaan energiaan liittyvät kasvutarpeet, ja mitä se tarkoittaa kiinteistönomistajille. Siksi kasvatamme johdonmukaisesti palveluitamme lämpöpumpuissa, aurinkosähkössä ja energiatehokkuudessa. Lämpöjokeri tuo tähän palapeliin hienon lisäyksen Päijät-Hämeen alueella, kertoo QMG:n Väli-Suomen aluejohtaja Mikko Sahikallio.
QMG tuo Lämpöjokerille kasvuvoimaa
Lämpöjokeri teki päätöksen liittyä QMG-konserniin, jotta se saa strategista tukea toiminnan kasvaessa.
– Lämpöpumppuliiketoimintaa vauhdittavat sekä energiakriisi että valtion tukipäätökset öljylämmityksestä luopumiselle. Ilmalämpöpumput ja maalämpöpumput vastaavat monella tavalla tämän päivän arvoihin, ja meillä se näkyy myynnin kasvuna, Lämpöjokerin toimitusjohtaja Jussi Heimonen toteaa.
– Päätös yrityskaupasta oli luonteva, sillä QMG:n paikallista yrittämistä arvostava malli miellyttää meitä. Saamme konsernista tukea suunnitteluun ja järjestelmiin, ja pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistäkin parempaa palvelua kumppaniverkostomme kanssa, Heimonen kertoo.
Ilmalämpöpumppuja asennettu tasaisesti huolimatta kuumentuneesta markkinasta
Lämpöjokeri on pystynyt toimittamaan ilmalämpöpumppuja, vaikka laitteista on ajoittain ollut markkinoilla pulaa. Asiakkaista kolme neljännestä on kotitalouksia, mutta taloyhtiöiden osuus on kasvussa erityisesti maalämpöhankkeissa.
– Pidämme varastossa satojen laitteiden valikoimaa, joka vastaa useimpiin tarpeisiin. Vaikka energiapäätöksiä mietitään pitkään, nopea toimitus on aina plussaa. Maalämpöpumput tilataan projektikohtaisesti, joten niissä toimitusajat ovat pidemmät, Heimonen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Sahikallio, QMG-konserni, Väli-Suomen aluejohtaja ja Mikenti Oy:n toimitusjohtaja, 050 477 0707, mikko.sahikallio@qmg.fi
Jussi Heimonen, Lämpöjokeri Oy, toimitusjohtaja, 010 201 0874, jussi@lampojokeri.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
QMG (Quattro Mikenti Group)
QMG-konserni on Suomen suurimpia talotekniikka-alan yrityksiä. Se toteuttaa talotekniikkaprojekteja ja -huoltopalveluita valtakunnallisesti. QMG:n palveluvalikoima kattaa kaikki talotekniikan osa-alueet. Konserniin kuuluu eri puolilla maata yli 30 tytäryhtiötä. Vuonna 2021 QMG:n liikevaihto oli noin 201 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa on 1200 talotekniikkaurakoinnin ja -huollon ammattilaista. QMG ja ruotsalainen Sandbäckens muodostavat pohjoismaisen Nimlas-talotekniikkakonsernin, jolla on yli 200 suomalaista ja ruotsalaista henkilöstöomistajaa. Pääomistaja on sijoitusyhtiö KLAR Partners. Lisätietoja verkkosivuilta www.qmg.fi
Lämpöjokeri Oy
Lämpöjokeri on täyden palvelun lämpöpumpputalo, joka palvelee taloyhtiöitä, kiinteistönomistajia ja kotitalouksia. Lämpöjokeri toimittaa ilmalämpöpumput, ilmavesilämpöpumput, maalämpöpumput ja aurinkosähköjärjestelmät asennettuna avaimet käteen -palveluna. Lämpöjokeri on valtuutettu Mitsubishi Electricin jälleenmyyjä ja Scanofficen Hankintaturvaliike. Lämpöjokerin liikevaihto oli elokuussa 2022 päättyneellä tilikaudella 2,4 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää 15 omaa ja kumppanien ammattilaista. www.lampojokeri.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nimlas
Nimityksiä Nimlas-konsernissa: Kalle Hentunen ja Niko Sipari toimitusjohtajiksi5.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Kalle Hentunen on nimitetty Kuusitunturi Lahden toimitusjohtajaksi. Quattroservices Kaakkois-Suomen johtoon nousee Niko Sipari. Yhtiöt ovat vahvoja sähkö- ja telealan yhtiöitä omilla markkina-alueillaan. Nimitykset astuvat voimaan 1. tammikuuta 2026.
Savonlinnalainen sähköurakoitsija Sioma liittyy Nimlakseen1.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa savonlinnalaisen sähköurakoitsija Sioman ja vahvistaa verkostoaan Etelä-Savossa. Vuonna 1997 perustettu Sioma on alueen merkittäviä sähkö- ja teleasennusten toteuttajia. Yhtiö teki vuonna 2024 lähes kahden miljoonan euron liikevaihdon ja työllistää 18 henkilöä.
JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistyvät talotekniikan moniosaajaksi28.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Nimlas-konserniin kuuluvat eteläsavolaiset talotekniikkayritykset JP Yhtiöt ja Mikkelin Sähköasennus yhdistävät voimansa 30.11.2025. Fuusio laajentaa JP Yhtiöiden toiminnan kokonaistalotekniikkaan, ja Mikkelin Sähköasennus säilyy osana yritystä aputoiminimenä. Yhdistymisellä ei ole vaikutusta henkilöstön asemaan yhtiöissä.
Nimlas ostaa Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen ja kasvattaa rakennusautomaatiovahvuuttaan14.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas laajentaa palvelutarjontaansa Pohjois-Suomessa ja ostaa rakennusautomaatioyritys Rovaniemen Sähkö- ja Säätölaitteen.
Nimlas ostaa data- ja logistiikkakeskusosaaja LVI Tasaconin11.11.2025 10:00:00 EET | Tiedote
Talotekniikkakonserni Nimlas ostaa LVI-urakoitsija LVI Tasaconin. 15 henkilöä työllistävä yritys toimii Etelä-Suomessa ja sillä on vahvaa osaamista data- ja logistiikkakeskusten sekä teollisuushallien LVI-projekteista. Yrityskaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



