Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Nopeusrajoitusta valtatiellä 8 Kokkolassa lasketaan kahdessa paikassa

Jaa
Nopeusrajoituksia lasketaan valtatiellä 8, Kokkolan kohdalla liikenneturvallisuuden vuoksi. Ensimmäinen kohta on Kokkolan eteläpuoli, välillä Koivistontie – hautausmaa ja toinen kohta Kokkolan pohjoispuolella Peitson liittymän kohdalla.

Kokkolan eteläpuolella valtatiellä 8 välillä Koivistontie – hautausmaa vajaa kahden kilometrin pituisella tieosuudella nopeusrajoitus lasketaan 100 kilometristä tunnissa 80 kilometriin tunnissa myös kesäisin.  

Liikenne on lisääntynyt Kruunupyyntien liittymässä uusien asuinalueiden Mustikkamäki ja Hangasmäki takia, eikä kääntyminen varsinkaan vasemmalle ole enää turvallista vilkkaalta valtatieltä Kruunupyyntielle, joka on kaupungin katu. Valtatiellä 8 ei ole liittymässä väistötilaa eikä vasemmalle kääntyville omaa ajokaistaa.  

Nopeusrajoitus on voimassa siihen asti, kunnes Kokkolan kaupunki on suunnitellut ja toteuttanut Kruunupyyntien liittymän kanavoinnin. Kanavoinnissa valtatielle 8 tehdään saarekkeet ja pohjoisen/Kokkolan kaupungin suunnasta ajaville tehdään valtatieltä vasemmalle Kruunupyyntielle kääntyville oma ajokaista. 

Peitson liittymä 

Kokkolan pohjoispuolella valtatiellä 8 Peitson kohdalla Peitsontien ja Ruotsalontien nelihaaraliittymässä nopeusrajoitus lasketaan 100 kilometristä 80 kilometriin tunnissa myös kesäisin. 

Alennettu nopeusrajoitus Peitson nelihaaraliittymässä on esitetty Kokkolan liikenneturvallisuussuunnitelmassa. Nopeusrajoitus tulee voimaan toukokuun aikana. 

Nopeusrajoituksia edellä mainituissa paikoissa lasketaan siksi, että ELY-keskus on saanut paikoista yhteydenottoja ja toimenpide-ehdotuksia. Lisäksi liittymissä on tapahtunut liikenneonnettomuuksia. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kjell Lind
Liikenneturvallisuusvastaava
p. 0295 027 734

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15

0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.

ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset

NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.

NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten

Färsk projektrapport underlättar nationellt enhetlig tillämpning av bygglagen (NTM-centralen i Södra Österbotten)4.12.2025 08:30:00 EET | Pressmeddelande

Ett pilotprojekt lett av NTM-centralen i Södra Österbotten och finansierat av Miljöministeriet stödde kommunala byggnadstillsynsmyndigheter i verkställandet av den nya bygglagen under 2025. Projektets slutrapport ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” presenterar resultaten och slutsatserna av samarbetet kring den nya bygglagen med kommunerna i NTM-centralen i Södra Österbottens verksamhetsområde och lyfter fram teman som fortfarande har varit öppna.

Tuore hankeraportti edesauttaa rakennuslain valtakunnallisesti yhdenmukaista soveltamista (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)4.12.2025 08:30:00 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen vetämä, ympäristöministeriön rahoittama pilottihanke tuki kuntien rakennusvalvontoja uuden rakentamislain toimeenpanossa vuoden 2025 aikana. Hankkeen loppuraportti ”Rakentamislaki 2025: Avauksia rakennusvalvontaviranomaisille” esittelee Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueen kuntien kanssa tehdyn yhteistyön tuloksia ja johtopäätöksiä sekä nostaa esiin vielä avoimeksi jääneitä teemoja.

Rapport erbjuder verktyg för att beakta landskapsvärden i planläggningen2.12.2025 15:17:28 EET | Pressmeddelande

Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten och miljöministeriet informerar: Regionutvecklingen och produktionen av förnybar energi förändrar landskapen. Än så länge är det svårt att avgöra hurdana förändringar landskapen tål utan att förlora sina centrala värden. En färsk utredning har granskat hur landskapet beaktas i planläggningsprojekt. Rapporten erbjuder praktiska verktyg och checklistor som gör hanteringen av landskapsvärden mångsidigare.

Raportti tarjoaa työkaluja maisema-arvojen huomiointiin kaavoituksessa2.12.2025 15:17:28 EET | Tiedote

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus ja ympäristöministeriö tiedottavat: Alueiden kehittäminen ja uusiutuvan energian tuotanto muuttavat maisemia. Toistaiseksi on hankala osoittaa, millaisia muutoksia maisemat sietävät menettämättä keskeisiä arvojaan. Tuore selvitys on käynyt läpi, miten maisema huomioidaan kaavoitushankkeissa. Raportti tarjoaa käytännönläheisiä työkaluja ja tarkastuslistoja, jotka monipuolistavat maisema-arvojen käsittelyä.

En ny regional riktlinje för arbetstillstånd i de österbottniska landskapen har nu publicerats1.12.2025 08:00:00 EET | Pressmeddelande

Den gemensamma regionala riktlinjen för anlitande av utländsk arbetskraft i Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten för tiden 1.12.2025 – 31.5.2026 har nu utarbetats av NTM-centralerna. Riktlinjen grundar sig på utlänningslagen och den stöder beslutsfattandet gällande uppehållstillstånd hos Migrationsverket särskilt ur perspektivet av tillgången på arbetskraft.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye