Noutopöydät avautuivat ABC-asemilla koronatauon jälkeen ja myynti tuplaantui heti
25.6.2020 08:30:00 EEST | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote

- Asiakkaat ovat ilahtuneet siitä, että saavat jälleen koota oman annoksensa itse. Noutopöydän suosion nopea kasvu kertoo myös siitä, että asiakkaat luottavat meihin ja turvallisuustekoihimme. Asiakkaat kiittelevät siitä, että viileät ja väljät ruokailusalit tuovat turvallisuuden tunnetta, kertoo liikennemyymäläpäällikkö Kirsti Partti Viitasaaren ABC-asemalta Keski-Suomesta.
- Ihmiset liikkuvat selkeästi vapautuneemmin ja rennommin, mutta osaavat huolehtia turvallisuudesta fiksusti. Käsidesiautomaatit ovat kovassa käytössä ja turvaväleistä huolehditaan. Kotimaanmatkailun suosio näkyy selkeästi, sillä liikenne valtaväylillä on vilkastunut ja mökkiläiset liikkuvat, Partti jatkaa.
Viikon alusta alkaen ABC-asemilla asiakkaat ovat saaneet annostella ruokaa itse noutopöydästä sekä ottaa vitriinistä kaikkia tarjolla olevia ruoka- ja juomatuotteita. Asiakaspaikoista saa täyttyä kolme neljäsosaa.
ABC:n klassikot lehtipihvi ja bonuspannu pysyvät aina muodissa. Hellekeleillä jäätelön myynti on ollut jopa kolminkertaista viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Myös niin sanottu yhden käden syöminen on kasvussa. Mukaan matkalle napataan yksittäispakattuja ruokatuotteita ja viime päivinä vitriinistä on myyty etenkin Arnolds-donitseja.
ABC-asemilla on käytössä 175 kohdan listaus, joka sisältää kaikki toimenpiteet turvalliseen ruokailuun ja asiointiin. Henkilökuntaa on ohjeistettu tarkasti, asemilla puhtaudesta huolehditaan tehostetusti ja asiakaspöydät ja istumapaikat on sijoitettu riittävillä turvaväleillä.
Leikkipaikat avautuvat
ABC-asemilla avataan pikkuhiljaa myös sisäleikkitiloja, mikä on monen pienemmän matkalaisten pysähdyksen kohokohta ja vanhempien helpotus.
Riittävän turvaetäisyyden varmistamiseksi tilaan päästetään rajattu määrä leikkijöitä ja leikkipaikkojen yhteydessä on selkeä hygieniaohjeistus sekä käsidesejä. Leikkipaikat puhdistetaan useamman kerran päivässä.
Helleviikon helpotusta myös matkustaville karvakorville
ABC-asemien yhteyteen on rakennettu koirille tarkoitettuja levähdyspaikkoja. Koiraparkki löytyy 23 ABC-asemalta. ABC-asemien koiraparkit ovat koirille tarkoitettuja omia ulkoilualueita tai koirankoppeja, joissa koira voi viettää aikaa ja virkistäytyä pysähdyksen aikana. Koiraparkin koko ja varustus vaihtelevat asemakohtaisesti: joillain asemilla on koirille aidattu erillinen alue, kun toisilla asemilla on pihassaan lukollisia koirankoppeja
Terassilla näkyy vilvoittelevia koiria ja henkilökunnalta saa aina raikasta vettä myös koiralle. Jäätelöä syövät koirat ovat tuttu näky useammallakin ABC-asemalla, kun omistajat ovat hemmotelleet lemmikkejään.
- Koirille on ostettu etenkin pehmistä, kertoo Sonja Kankaanpää Kristiinankaupungin ABC:lta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marko Fonsén, kehitysjohtaja, ABC, puh. 040 1800 818, marko.fonsen(at)sok.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ABC on suomalainen huoltoasemaketju, joka on osa S-ryhmää. Haluamme tarjota palveluita helposti ja nopeasti sekä matkailijoille että lähiseudulla asuville vuoden jokaisena päivänä. ABC-ketjuun kuuluu ABC-palveluasemia, ABC-automaattiasemia sekä ABC CarWash -autopesupaikkoja. Ravintoloissamme käytämme 100 % suomalaista lihaa. Myymme vuosittain yli 10 miljoonaa ruoka-annosta ja 24 miljoonaa kuppia kahvia. Palveluita kehitetään myös autoilevan asiakkaan sovellukseen ABC-mobiiliin, jossa saatavilla jo mobiilitankkaus ja -pesu. www.abcasemat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
S-ryhmän kysely: Kotimaisuus painaa ruokavalinnoissa, mutta ei kaikissa ostoskoreissa yhtä paljon31.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän tuoreen kyselytutkimuksen mukaan kotimaisuus painaa suomalaisten ostokoreissa erityisesti arjen perustuotteita valitessa. Kyselyyn vastanneen yli 3400 suomalaisen mukaan kotimaisuus on tärkeä valintakriteeri erityisesti ostettaessa jauhelihaa (67 %), siipikarjanlihaa (66 %), leipää (65 %) ja maitoa (65 %). Vähiten kotimaisuus painaa kasviproteiinituotteita (9 %) ja kasvipohjaisia välipaloja (9 %) valittaessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

