Nuoren työntekijän työtapaturmasta päiväsakkoja ja yhteisösakko
Tuomio liittyy Ylivieskassa heinäkuussa 2019 tavaratalon varaston piha-alueella sattuneeseen työtapaturmaan. Tapaturmassa osallisena ollut 16-vuotias kesätyöntekijä oli ajanut trukkipyöräkuormaajan peräkärrypinon eteen. Työntekijä oli noussut noin 230 cm korkean peräkärrypinon päälle ja alkanut irrottaa pinon päällimmäisenä olevaa peräkärryä tarkoituksenaan kiinnittää sen ympärille liinat ja nostaa peräkärry alas. Kesätyöntekijä oli astunut harhaan ja pudonnut peräkärrypinon päältä jääden roikkumaan jalastaan trukkipyöräkuormaajan piikeissä oleviin liinoihin. Työntekijä oli lopulta pudonnut hieman yli kahden metrin korkeudelta maahan. Työntekijä loukkaantui tapaturmassa lievästi.
Trukkityö katsotaan nuorelle vaaralliseksi työksi
Trukki- ja pyöräkuormaajatyö katsotaan nuorelle 16–17-vuotiaalle työntekijälle vaaralliseksi työksi, josta on tehtävä ennakkoilmoitus työsuojeluviranomaiselle. Tapahtumahetkellä nuori työntekijä oli tehnyt yksin vaarallista työtä ilman työnjohdon valvontaa. Hänellä oli ollut mukanaan yhtiön päivystyspuhelin, johon muilta osastoilta tulleet toimeksiannot ovat saapuneet.
Käräjäoikeus arvioi, että päivystyspuhelimen uskominen vaarallista työtä tekevälle nuorelle osoittaa, että kesätyöntekijän työturvallisuudesta nuorena henkilönä ei ole riittävästi huolehdittu. Käräjäoikeuden mukaan nuoria työntekijöitä koskevien säännösten tarkoituksena on suojella tiedoiltaan ja taidoiltaan heikommassa asemassa olevien nuorten terveyttä, kehitystä ja koulunkäyntiä. Tämän vuoksi nuoren työntekijän opastus ja työn valvonta on erityisen tärkeää. Käräjäoikeus katsoi, että myymäläpäällikkö ja hyllytyspäällikkö ovat laiminlyöneet työn vaarojen selvittämisen ja arvioinnin sekä erityisesti nuoria työntekijöitä koskevien säännösten noudattamisen.
Yhteisösakon tuomitsemisen edellytysten osalta käräjäoikeus totesi, että nuoria työntekijöitä koskevan työturvallisuuslainsäädännön noudattaminen oli yhtiössä laiminlyöty kauttaaltaan. Yhtiön vastuulle kuului tehdä työsuojeluviranomaiselle ilmoitukset nuorten käyttämisestä vaaralliseen työhön. Käräjäoikeus totesi, että ilmoituksissa on kyse myös omavalvonnan toteuttamisesta sekä nuorten työntekijöiden saattamisesta työsuojeluviranomaisen tietoisuuteen ja valvonnan piiriin. Laiminlyömällä nuoria työntekijöitä koskevan lainsäädännön noudattamisen yhtiön toiminnassa ei ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuusrikoksen ehkäisemiseksi.
Työsuojeluviranomainen eli Pohjois-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue korostaa nuoriin työntekijöihin liittyvää erityissuojelua. Nuoret ovat aikuisia työntekijöitä suuremman suojelun tarpeessa ikäänsä liittyvien ominaisuuksiensa sekä vähäisemmän ammattitaitonsa ja työkokemuksensa vuoksi.
Oulun käräjäoikeuden tuomio 7.12.2021, asianro R 21/2078. Tuomio ei ole lainvoimainen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lakimies Helena Kurkinen, 0295 017 500, etunimi.sukunimi@avi.fi
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Den riksomfattande expertbedömningen av räddningsväsendets tjänster år 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Pressmeddelande
Den riksomfattande expertbedömningen sammanställer läget för räddningsväsendets tjänster utgående från de regionala expertbedömningarna, välfärdsområdenas redogörelser och Pronto-statistiken.
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio pelastustoimen palveluista vuonna 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio kokoaa pelastustoimen palvelujen tilan alueellisten asiantuntija-arvioiden, hyvinvointialueiden selvitysten ja Pronto-tilastojen pohjalta.
Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi – kriisinkestävyyttä vahvistamassa22.10.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin yhteistyössä järjestämä Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi järjestetään 27.-31.10.2025. Kurssin tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme