Nuoret istuttavat kesäkuussa yli 190 000 puun taimea – Taimitekoja tekemässä yli 50 organisaatiota
22.4.2021 10:22:19 EEST | Suomen 4H-liitto | Tiedote

Kesäkuussa 2021 Taimitekoja tehdään 15:ssä kohteessa, 12:n kunnan alueella eri puolilla Suomea. Työhön paikallisesti rekrytoidut nuoret istuttavat yhteensä reilut 190 000 kuusen- ja männyntaimea, mistä syntyy yli 95 hehtaaria uutta metsää. Nämä puun taimet sitovat 55 vuoden aikana noin 45 miljoonaa kiloa hiilidioksidia.
Istutuskohteet ovat Kiuruvedellä, Kuortaneella, Teuvalla, Virroilla, Ähtärissä, Pyhäjärvellä, Saarijärvellä, Kemijärvellä, Utajärvellä, Tohmajärvellä, Yli-Iissä ja Simossa. Istutuskohteista suurin on 30 hehtaarin kohde Virroilla, jonne paikalliset nuoret istuttavat yli 60 000 kuusen- ja männyntaimea.
Taimien istutuksista kesätöitä sadoille nuorille
Tänäkin kesänä sadat alle 18-vuotiaat, pääasiassa peruskoulun päättävät nuoret työllistyvät Taimiteko-toiminnan kautta. Monelle nuorelle taimien istuttaminen on ensimmäinen kesätyöpaikka, josta he saavat arvokasta työkokemusta.
Paikalliset 4H-yhdistykset toimivat vastuullisina työnantajina nuorille. Yhdistykset huolehtivat nuorten rekrytoinnista, koulutuksesta, varusteista sekä palkanmaksusta.
Taimiteko-istutukset alkavat 7.6. alkavalla viikolla ja kestävät juhannukseen asti, noin kolme viikkoa, kunnes nuoret ovat istuttaneet kaikki kohteet. Nuorille maksetaan työstä urakkapalkkaa 0,40 euroa per istutettu taimi.
Taimiteossa mukana ennätysmäärä kumppaneita
Taimiteko-toiminnan kautta yritykset, liitot, säätiöt, muut organisaatiot ja myös yksityishenkilöt voivat lahjoittaa puun taimia ja näin toteuttaa yhteiskuntavastuutaan helpolla ja konkreettisella tavalla.
Vuonna 2021 mukana on ennätykselliset yli 50 eri yhteistyökumppania, joista osa jatkaa yhteistyötä edellisvuosilta ja osa on uusia Taimiteko-kumppaneita. Taimitekoja on tekemässä muun muassa Siili Solutions, Accountor, Elenia, YIT, Saastamoisen Säätiö, Metsämiesten Säätiö, Potwell, Kiilto, Best Caravan, SAK ja Akava sekä niiden jäsenliittoja ja iso joukko muita toimijoita.
Taimiteossa istutetaan kesällä 2021 ensimmäistä kertaa myös yksityishenkilöiden lahjoittamia sekä haastekampanjoiden kautta lahjoitettuja taimia. Yksityishenkilöt ovat ostaneet taimet 4H:n Taimikaupasta ja ne istutetaan Taimiteko-toiminnan kautta. Yksityislahjoittajien taimia istutetaan yhteensä yli 3 000. Isoimman yksittäisen potin on kerännyt Aktivistimummojen verkosto.
Taimiteko-toiminnan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Valtakunnallisen nuorisojärjestö 4H:n Taimiteko-toiminnassa työllistetään alle 18-vuotiaita, pääasiassa peruskoulun päättäviä nuoria sekä lisätään Suomen metsien hiilinieluja. Kuusen- ja männyntaimia istutetaan alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä tai ovat poistuneet turvetuotannosta. Tavoitteena on istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, mikä tarkoittaa noin 20 miljoonaa puuta.www.taimiteko.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot:
Suomen 4H-liitto, toimitusjohtaja Tomi Alakoski, tomi.alakoski@4h.fi, 040 501 5307
Suomen 4H-liitto, kumppanuuspäällikkö Tarja Anttonen, tarja.anttonen@4h.fi, 044 783 0305
Suomen 4H-liitto, viestintäpäällikkö Mari Pöyhtäri, mari.poyhtari@4h.fi, 044 783 0307
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
4H on valtakunnallisesti toimiva, poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton nuorisojärjestö.
Annamme lapsille ja nuorille mahdollisuuden löytää omat vahvuutensa tekemällä oppien. Luomme harrastuksen kautta turvallisen ja vastuullisen polun aktiiviseen ja kestävään elämäntapaan, työelämään ja yrittäjyyteen. Toimimme sen puolesta, ettei yksikään lapsi tai nuori jäisi syrjään yhteiskunnasta.
4H-järjestö muodostuu Suomen 4H-liitosta ja eri puolella Suomea sijaitsevista yli 180 paikallisesta 4H-yhdistyksestä. Toiminnassamme on mukana 46 000 jäsentä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen 4H-liitto
Harrastustoiminnassa ansioituneita nuoria palkitaan 4H-stipendeillä31.3.2026 09:11:37 EEST | Tiedote
4H-säätiö myöntää vuosittain stipendejä ansioituneille nuorille sekä aktiivisesti 4H:n toiminnassa mukana oleville henkilöille. Nuorten stipendeissä palkitsemisperusteena on pitkäaikainen, monipuolinen, tuloksellinen ja edelleen jatkuva 4H-harrastus. 4H-säätiön myöntämät 12 valtakunnallista stipendiä jaetaan Valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä tiistaina 7.4. kello 14.30. Media on tervetullut tilaisuuteen.
Seinäjokisen Ellamaria Mattilan merilasikoruja valmistava Elmar Jewelry on Vuoden 4H-yritys17.3.2026 07:40:00 EET | Tiedote
26-vuotias Ellamaria Mattila on voittanut Vuoden 4H-yritys -kilpailun 2025. Elmar Jewelry valmistaa meressä hioutuneista lasinpalasista koruja, joissa yhdistyvät käsityö, kierrätysmateriaalit ja uniikki muotoilu. Vuoden 4H-yritys -kilpailussa palkitaan edellisen vuoden aikana yritystoimintaa ansiokkaasti toteuttaneita nuoria eri puolilta Suomea.
Nuorten yrittäjyys vahvassa kasvussa Suomessa – ilmiö näkyy jo yli 3 100 perustettuna 4H-yrityksenä5.3.2026 07:50:00 EET | Tiedote
4H-järjestön tuoreet tilastot osoittavat nuorten yrittäjyyden vahvan kasvun Suomessa. Vuonna 2025 maassa toimi 3 115 nuorten perustamaa 4H-yritystä, mikä on 58 prosenttia enemmän kuin vuonna 2021. Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noussut 5,34 miljoonaan euroon. Kasvun taustalla näkyvät sekä heikentynyt kesätyötilanne että nuorten selkeä asennemuutos: yhä useampi haluaa työllistää itse itsensä.
Tutkimus: Nuorten yrittäjyys vahvistaa kuntien elinvoimaa29.1.2026 09:01:25 EET | Tiedote
Nuorten vapaa-ajalla harjoittama yrittäjyys on noussut merkittäväksi, mutta alihyödynnetyksi kuntien elinvoimatekijäksi, osoittaa LUT-yliopiston ja 4H-järjestön juuri julkaistu tutkimus.
Kesätyöt vähenevät rajusti – kesäyrittäjyys nousee ratkaisuksi nuorten kesätyöpulaan15.1.2026 09:02:59 EET | Tiedote
Kesätyöpaikkojen määrä on laskenut jyrkästi, eikä kaikille nuorille riitä töitä kesäksi. Kun perinteinen kesätyö jää yhä useammalta saamatta, kesäyrittäjyys nousee yhdeksi ratkaisuksi nuorten kesätyöpulaan ja kunnille keinoksi tukea nuorten työllistymistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

