Nuorten auttamisoperaatio vappuaattona

Helsingin keskustassa ja alueilla järjestetään nuorten auttamisoperaatio vappuaaton iltana ja -yönä. Operaation tarkoituksena on kohdata ja auttaa alle 18-vuotiaita nuoria muun muassa keskustelemalla sekä tarvittaessa antamalla heille ensiapua kaduilla ja ohjaamalla sairaalahoitoon.
”Vappuaattona jalkaudutaan noin 45 nuoriso-ohjaajan voimin laajasti koko Helsingin alueelle. Saamme näiltä nuoriso-ohjaajilta kattavaa kokonaiskuvaa siitä, mitä tapahtuu, missä nuoria on erityisen paljon, ja missä vapaaehtoiset toimijat voisivat olla avuksi”, kertoo operaatiota johtava Jaakko Rautavaara Helsingin kaupungin nuorisopalveluista.
Jalkapartiot kiertävät mm. Helsingin keskustan alueella, Kaivopuistossa ja Vuosaaressa sekä muilla nuorten yleisesti suosimilla paikoilla, kuten Munkkiniemen, Rastilan, Hietsun ja Pikkukosken uimarannoilla. Operaatio alkaa klo 18.00 ja jatkuu tarpeen mukaan niin kauan kuin nuoria on liikkeellä.
Operaation järjestää Helsingin kaupungin nuorisopalvelut yhteistyössä mm. Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piirin, kirkon Saapas-toiminnan, Aseman Lasten, Vantaan ja Espoon kaupunkien sekä poliisin ja ensihoidon kanssa. Auttamisoperaatiossa on mukana yhteensä noin 95 ammattilaista ja vapaaehtoista.
“Nuorille toivotamme iloista vappua, pitäkää huoli itsestänne ja kaverista! Vanhemmilta toivomme, että he ovat tietoisia siitä, missä heidän nuorensa liikkuvat”, Rautavaara muistuttaa.
Samaa toivoo Helsingin poliisi. “Toivotamme kaikille iloista ja turvallista vappua! Toivomme, että vanhemmat tietävät missä lapset ovat, ja muistutamme, että jos tuntematon numero soittaa, se voi olla poliisi. Poliisi on paikalla pitämässä huolen siitä, että kaikilla on turvallinen juhla", kertoo ylikomisario Jari Friman Helsingin poliisista.
Helsingin ensimmäiset nuorten auttamisoperaatiot järjestettiin jo 1980-luvun vaihteessa. Operaatioita on järjestetty vappu- ja uudenvuodenöinä sekä 90-luvulta lähtien myös koulujen päätöspäivinä. Tänä vuonna operaatio järjestetään vappuna ja koulujen päätöspäivänä 3.6.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaakko Rautavaara
Yksikön päällikkö, Helsingin Eteläinen nuorisotyöyksikkö
Email: jaakko.rautavaara@hel.fi
Puh. 0405783041
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Helsinki on elämyksellinen ja vetovoimainen kaupunki täynnä tekemistä ja osallistumisen mahdollisuuksia. Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala tarjoaa kaupungin asukkaille ja vierailijoille vuodessa yli 20 miljoonaa kokemusta – taidetta, tapahtumia, kursseja, harrastuksia, tiloja, ulkoilualueita ja palveluja liikkumiseen sekä tukea kulttuurille ja kansalaistoiminnalle.
Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala muodostuu viidestä palvelukokonaisuudesta: kirjasto, kulttuuri, liikunta, nuoriso ja hallinto. Toimialan 1 800 työntekijää ylläpitää ja parantaa helsinkiläisten mahdollisuuksia hyvään elämään ja aktiiviseen kansalaisuuteen. Helsingissä on helppoa ja houkuttelevaa lähteä liikkeelle. Joka päivä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande
Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?
Espan lavan kausi käynnistyy 16.5. – kesän aikana 300 esitystä9.5.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Espan lavan tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna hyvin runsasta, sillä 16.5.–30.8. välisellä kesäkaudella nähdään kaikkiaan noin 300 esitystä. Kesän kuluessa lavalle nousevat muun muassa Pelle Miljoona Band, Jimi Tenor Band, Aarne Alligaattori ja Kissa. Kaikki Espan lavan tapahtumat ovat maksuttomia ja ikärajattomia.
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme