Nuorten Kompassi -hyvinvointiohjelma valtakunnalliseen käyttöön

26.4.2022 13:50:19 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Jaa
Haasteelliset maailman- ja elämäntilanteet haastavat nuorten hyvinvointia. Hyvinvointia tukevia taitoja on kuitenkin mahdollista ja kannattavaa harjoitella. Jyväskylän yliopistossa kehitetty tutkimusperustainen verkko-ohjelma Nuorten Kompassi opastaa harjoittelussa kohti hyvinvointia. Ilmainen verkko-ohjelma on käytettävissä valtakunnallisesti perjantaista 6.5. alkaen.

Selvitysten mukaan neljäsosa suomalaisista nuorista ei voi hyvin. Nuorten vaikeudet näyttäytyvät stressi- ja masennusoireina sekä univaikeuksina, päihdeongelmina ja ihmissuhdepulmina sekä opintoihin liittyvinä vaikeuksina. Lisäksi merkittävät yhteiskunnalliset ilmiöt, kuten ilmastonmuutos, koronapandemia ja sotatila voivat nostaa pintaan ahdistusta.

Ongelmat tunnistetaan myös Suomen terveys-, sosiaali- ja koulutuspolitiikassa sekä lainsäädännössä, joissa edellytetään nuorten mielenterveyden ja hyvinvoinnin laaja-alaista tukemista.

Tiedetään, että nuoret etsivät mielellään apua verkosta. Helposti saatavilla olevia ja vaikuttavia matalan kynnyksen tukipalveluita on kuitenkin ollut niukalti saatavilla.

Nuorten Kompassi ohjaa elämänhaasteiden kohtaamiseen

Hyvinvoinnin kannalta on olennaista oppia taitoja, joiden avulla voi kohdata elämässä eteen tulevat haasteet.

Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella on kehitetty yläkoulun ja toisen asteen aloitusvaiheen nuorille suunnattu ohjelma nimeltään Nuorten Kompassi. Ohjelma tarjoaa välineitä huolten ja haasteiden kohtaamiseen. Se auttaa myös etsimään suuntaa elämälle ja harjoittaa tietoisuustaitoja, itsemyötätuntoa ja ihmissuhdetaitoja. Ohjelma lievittää tutkitusti stressi- ja masennusoireita sekä lisää koulunkäyntiin liittyvää paineensietokykyä ja tukee nuoria myös urasuunnittelussa.

Nuori voi käyttää ohjelmaa itsenäisesti hyvinvoinnin tukena, mutta sitä voivat hyödyntää myös opettajat ja erityisopettajat luokassa tai pienryhmissä. Ohjelma soveltuu myös psykologien, koulukuraattoreiden ja terveysalan ammattilaisten yksilövastaanotoille.

Ohjelman kehitystyön parissa on työskennellyt monitieteellinen työryhmä Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta. Ryhmä on myös tehnyt tutkimusta Nuorten Kompassi -ohjelman vaikuttavuudesta ja käyttökokemuksista Keski-Suomen kouluissa ja valtakunnallisesti. Tähän mennessä ohjelmaan on osallistunut noin 1000 nuorta ja noin 100 ammattilaista eri puolelta Suomea.

Nuorten Kompassi -ohjelma on vapaasti käytettävissä

Nuorten Kompassi -ohjelma on kestoltaan viisi viikkoa (etappia) ja sisältää noin 130 erilaista harjoitusta. Ohjelma on ilmainen ja käytettävissä internet-yhteydellä olevissa tietokoneissa, tableteissa ja kännyköissä. Ohjelma sekä siihen liittyvät mainokset ja käyttöohjeet ovat perjantaista 6.5.2022 alkaen vapaasti käytettävissä ohjelman sivustolta: https://nuortenkompassi.fi

Ohjelman julkistamistilaisuus

Ohjelman julkistamistilaisuus on perjantaina 6.5.2022 klo 10–11 Zoomissa:

https://jyufi.zoom.us/j/63474243229

Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita linjoille!

Lisätietoa

Lue lisää Nuorten Kompassi -tutkimushankkeesta ja tekijöistä:

www.jyu.fi/nuortenkompassiplus

Anne Puolakanaho, projektitutkija, anne.puolakanaho@jyu.fi, puh. 040 805 5125

Päivi Lappalainen, tutkijatohtori, paivi.k.lappalainen@jyu.fi, puh. 040 805 4192

Noona Kiuru, tutkimusjohtaja, noona.h.kiuru@jyu.fi, puh. 040 805 4740

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

viestinnän asiantuntija
Kirke Hassinen
kirke.m.hassinen@jyu.fi
puh. +358 50 462 6920

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Identiteetti kehittyy pitkälle aikuisuuteen ja linkittyy parempaan mielen hyvinvointiin13.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Identiteetin kehitys ei rajoitu ainoastaan nuoruuteen, osoittaa Jyväskylän yliopiston tuore tutkimus. Lapsesta aikuiseksi -pitkittäistutkimuksessa tarkasteltiin identiteetin kehitystä aikuisuudessa ja havaittiin, että identiteetti kehittyy myönteisesti 27-vuotiaasta 61-vuotiaaksi. Myönteisemmin kehittynyt identiteetti oli yhteydessä korkeampaan mielen hyvinvointiin.Tuore tutkimus osoitti, että identiteetin kehitys ei rajoitu vain nuoruuteen, vaan voi muovautua läpi aikuisuuden.

Jyväskylän yliopisto mukana ensimmäisessä superraskaan alkuaineen kemiallisen sidoksen mittauksessa9.10.2026 07:05:00 EEST | Tiedote

Kansainvälinen tutkimusryhmä on onnistunut ensimmäistä kertaa mittaamaan kemiallisen sidoksen vahvuuden superraskaan alkuaineen yhdisteessä. Jyväskylän yliopisto oli mukana tutkimuksessa, jossa selvitettiin seaborgiumin kemiallisia ominaisuuksia. Tulokset osoittavat, kuinka suhteellisuusteorian ennustamat relativistiset ilmiöt vaikuttavat kaikkein raskaimpien alkuaineiden kemiaan. Tutkimus on julkaistu Nature-lehdessä.

Tutkijoiden yö oli taas Suomen suurin tiedetapahtuma – yli 21 500 kävijää7.10.2026 11:05:00 EEST | Tiedote

Tutkijoiden yötä vietettiin syyskuun viimeisenä perjantaina 25.9.2026 kaikkiaan kahdeksalla paikkakunnalla Helsingistä Sodankylään. Hämeenlinnassa tapahtuma järjestettiin 2.10. Tapahtumassa saatiin uusia tiede-elämyksiä, kokeiltiin itse tutkimuksen tekemistä sekä keskusteltiin innostuneiden tieteentekijöiden kanssa. Mukana oli jälleen satoja tutkijoita ympäri Suomen. Kävijöitä päivän ja yön aikana erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä yli 21 500. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna uteliaisuus.

Valtakunnallinen hanke kehittää kyberturvallisuuden jatkuvaa oppimista 1,1 miljoonan rahoituksella5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Jyväskylän yliopisto koordinoi 1,1 miljoonan euron hanketta, joka tähtää kyberturvallisuusalan jatkuvan oppimisen koulutuksen kehittämiseen Suomessa. Muut hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. Hankkeen päätavoitteena on suunnata kyberturvallisuuskoulutusta aiempaa enemmän työelämän tarpeisiin jatkuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye