OAJ: Opettajarekisterin valmistelu aloitettava heti
17.12.2021 10:12:02 EET | Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry | Tiedote
Selvityshenkilöt esittävät opettajarekisterin perustamista opettajatarpeiden ennakointityön pohjaksi. Pula opettajista varhaiskasvatuksessa, erityisopetuksessa ja esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa on vakava ja uhkaa jo Suomen kilpailukykyä.
– Nyt on tärkeää, että hallitus ryhtyy pikaisella aikataululla valmistelemaan tarvittavia lainsäädännöllisiä muutoksia ja rakentamaan pohjaa rekisterille. Esitys pitää saada ensi syksynä eduskunnalle, jotta rekisteri saadaan tällä hallituskaudella perustettua, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii.
Kuten selvitysryhmäkin toteaa, rekisteri tarvitaan myös koulutuksellisen tasa-arvon turvaamiseksi. Jotta jokaiselle lapselle ja nuorelle voidaan turvata oikeus kelpoiseen opettajaan, tarvitaan tieto kelpoisten opettajien määrästä sekä viroista ja toimista, joista kelpoinen opettaja puuttuu.
– Vain tämän tiedon avulla pystytään luomaan painetta opettajankoulutuksesta vastaaville korkeakouluille koulutusmäärien korjaamiseksi. Yhteiskunnalle tulee kalliiksi, jos tämä tieto puuttuu. Nyt opettajatarpeita ennakoidaan aivan usvassa, mutu-tiedon varassa, Luukkainen sanoo.
Rekisteri säästää rahaa ja vaivaa pitkällä aikavälillä
Nykyisin eri tahot teetättävät opettajilla ja rehtoreilla mittavan määrän kyselyitä opettajatiedon keräämiseksi. Selvityksestä käy ilmi, että rekisteristä olisi suoraan saatavissa tietoja tutkimukseen, mikä vähentää kyselyiden tarvetta. OAJ:lle on tärkeää, että rekisterin ansiosta rehtorit ja opettajat voivat keskittyä työhönsä ilman jatkuvien kyselyiden tuomaa rasitusta. Myös selvitysryhmä toteaa uuden rekisterin vähentävän niin opettajien kuin hallinnonkin työmäärää.
Työnantajan pitää aluksi syöttää rekisteriin opettajiensa ja rehtoreidensa tiedot. Sen jälkeen tietoja tarvitsee syöttää vain, kun niissä tapahtuu muutoksia. Tämä on selvästi pienempi määrä työtä kuin kaikkien tietojen uudelleen antaminen erillisiin kyselyihin.
Rekisterin perustamiskustannuksiksi arvioidaan noin viiden vuoden ajalta noin kolme miljoonaa euroa. Jatkossa ylläpito maksaisi enintään 500 000 euroa vuodessa, mutta todennäköisesti muutaman ensimmäisen vuoden jälkeen selvästi vähemmän.
– Kuluja arvioitaessa on otettava huomioon nykyisten tiedonkeruiden kulut, jotka rekisterin myötä säästyvät, ja siksi pitkällä aikajänteellä selvityksenkin mukaan rekisteri todellisuudessa tuo säästöjä, Luukkainen muistuttaa.
OAJ on erittäin iloinen, että ministeri Annika Saarikko asetti selvityshenkilöt. Järjestö toivoo, että ministeri Antti Kurvinen vie nyt työn loppuun ja saa tämän hallituskauden päätteeksi opettajarekisterin perustettua.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli LuukkainenPuheenjohtajaOAJ
Puh:+358 500 652 872olli.luukkainen@oaj.fiNina LahtinenKoulutuspolitiikan päällikköOAJ
Puh:+358 20 748 9639nina.lahtinen@oaj.fiTietoja julkaisijasta
Opetusalan Ammattijärjestö OAJ on maailman ainoa työmarkkinajärjestö, joka valvoo koulutus-, kasvatus- ja tutkimusalan ammattilaisten etuja aina varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry
Opettajat haluavat oppia, mutta koulutukseen ei pääse – kolmasosa sai vuodessa alle päivän täydennyskoulutusta2.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Opettajat pitävät oman osaamisensa kehittämistä erittäin tärkeänä, mutta mahdollisuudet täydennyskoulutukseen ovat romahtaneet. OAJ:n kyselyn mukaan kolmasosa opettajista on saanut viimeisen vuoden aikana täydennyskoulutusta alle päivän. Neljä kymmenestä kertoo kouluttautumismahdollisuuksiensa heikentyneen kahdessa vuodessa. OAJ vaatii opetusalalle lakisääteistä, työajalla tapahtuvaa täydennyskoulutusta sekä oikeutta mentorointiin uran alussa. Oppimistuloksetkaan eivät nouse, jos opettajat eivät voi täydentää osaamistaan, OAJ:n erityisasiantuntija Päivi Lyhykäinen huomauttaa.
Kuntia pyyhkii yt-aalto – OAJ esittää ratkaisuja kuntatalouden ja työllisyyden parantamiseksi15.10.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Henkilöstön vähentämiseen tähtääviä yhteistoimintaneuvotteluja on tänä vuonna käyty OAJ:n tietojen mukaan jo 44 kunnassa. OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto perää kunnilta sitoutumista opetuksen laadun puolustamiseen. Valtion pitäisi puolestaan ottaa kontolleen työttömyyssakot tilapäisesti, jotta työllisyysjumi ja kuntien talousahdinko helpottaisivat.
Opettajat pelkäävät ikäluokkien pienentymisen kasvattavan ryhmiä ja heikentävän oppimisen tukea5.10.2026 04:00:00 EEST | Tiedote
Ikäluokkien pienentyminen uhkaa leikata koulutuksen rahoitusta. Opettajat uskovat, että se kasvattaisi opetusryhmiä ja työmäärää sekä heikentäisi oppimisen tukea. OAJ pitää välttämättömänä, että ikäluokkien pienentymisestä vapautuva raha käytetään opetuksen laadun vahvistamiseen, sillä opetuksen järjestämisen kustannukset eivät laske samassa suhteessa lapsimäärän kanssa.
Lärarna befarar att mindre årsklasser leder till större grupper och sämre stöd för lärandet5.10.2026 04:00:00 EEST | Pressmeddelande
De minskande årsklasserna hotar att leda till nedskärningar i finansieringen av utbildningen. Lärarna befarar att följden blir större undervisningsgrupper, ökad arbetsbelastning och sämre stöd för lärandet. OAJ anser att de pengar som frigörs när årsklasserna minskar måste användas för att stärka kvaliteten i undervisningen, eftersom kostnaderna för att ordna undervisning inte minskar i samma takt som antalet barn.
Suomessa korkeakoulutettujen osuus junnaa, muualla nousee – ”Tarvitsemme kasvutakuun”29.9.2026 13:57:32 EEST | Tiedote
Tuoreesta OECD:n selvityksestä eri maiden koulutusjärjestelmistä käy ilmi, että Suomessa korkeakoulutettujen osuus on pysynyt lähes samana. Kaikissa muissa maissa korkeakoulutettujen määrä nousee. OAJ esittää kasvutakuuta koulutustason nostamiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
