Obaman muistelmien myynti ylittänyt kustantamon odotukset
8.12.2020 12:28:53 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Odotukset olivat kovat 17.11. ilmestyneen Luvattu maa -teoksen myynnin suhteen, mutta nykyvauhti on jopa ylittänyt Otavan odotukset.
"Tätä vauhtia Luvatusta maasta tulee vuoden myydyin kirja Suomessa. Olemme erittäin iloisia kirjan saamasta vastaanotosta, se on todella löytänyt tiensä suomalaisten sydämiin", kommentoi Otavan myyntijohtaja Nona Ratia.
Kirjaa on tähän mennessä painettu Otavan Keuruulla sijaitsevassa painotalossa jo huikeat 65 000 kappaletta. Ensimmäinen 20 000 kappaleen painos myytiin loppuun hetkessä, ja uusia painoksia on otettu tiuhaan. Myös ääni- ja sähkökirjan myynti on lähtenyt vilkkaasti käyntiin.
"Barack Obaman Luvattu maa on kansainvälisesti jättimäinen kirjatapaus ja tämän hetken kuumin kirja. Se on saanut suitsutusta vahvasta kirjallisesta tyylistään, mukaansatempaavuudestaan oman aikamme historian kerronnassa ja rehellisyydestään niin menestysten kuin pettymysten kuvauksissa", toteaa Otavan kustannusjohtaja Eva Reenpää.
Lisätiedot, pdf-vedokset ja arvostelukappaleet: adele.couavoux@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxViestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Helmin ja Santun ohjattu päiväkirja Onnea on… auttaa löytämään arjesta hyviä asioita19.5.2026 08:51:37 EEST | Tiedote
Supersuosittu pariskunta haluaa innostaa kirjoittamaan päiväkirjaa ohjaavien kysymysten avulla. Molemmat kirjoittavat aktiivisesti päiväkirjaa ja ovat huomanneet, miten kirjoittaminen auttaa omien ajatusten jäsentämisessä ja tukee mielen hyvinvointia.
Mitä tapahtuu selviytymisen jälkeen? Janelle Brownin Minne paratiisi päättyy on vangitseva kertomus rohkeudesta astua tuntemattomaan18.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Yhteiskunnan laitamilla kasvaneen Janen maailma sortuu, kun hänen isänsä tekee järkyttävän teon. 1990-luvulle, internetin alkuaikoihin sijoittuva Minne paratiisi päättyy kertoo mukaansatempaavaan ja koskettavan tarinan paitsi henkilökohtaisesta kasvusta myös kokonaisen maailman murroksesta.
Kaarina Griffithsin Nummen peto -romaanissa myrsky sulkee poliisit Cornwallin nummen pikkupubiin – aamulla riehakas ilta on muuttunut karuksi todellisuudeksi15.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kaarina Griffithsin Cornwall-sarjan neljäs romaani Nummen peto sijoittuu jylhiin maisemiin ja paikkoihin, jotka vangitsivat kirjailijan mielikuvituksen heti.
Kesä hehkuu ja hellii hyvänmielen kirjauutuuksissa15.5.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Etsit sitten kutkuttavaa romantiikkaa, kesäistä seikkailua tai hyvän mielen tarinoita ystävyydestä, löytyy kesän uutuusviihdekirjoistamme täydellinen matkakumppani. Nämä tarinat vievät mökkilaiturille, Välimerelle ja viidakon syvyyksiin.
Emilia Ekholmin esikoisteos on kiihkeä kurkistus suomalaiseen parinvaihtomaailmaan13.5.2026 08:54:19 EEST | Tiedote
Kalju, tatuoitu, lihaksikas ja iso penis. Jos kolme neljästä kriteeristä täyttyy, olen erittäin kiinnostunut. Näin vastasin puolisolleni Jukalle, kun suhteemme alussa keskustelimme siitä, millaisten ihmisten kanssa haluaisimme toistemme lisäksi harrastaa seksiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


