Odotettu muutos: Lasten kanssa työskentelevän rikostaustan voi 1.8. alkaen selvittää myös lyhytaikaisissa työsuhteissa
29.7.2021 06:35:00 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
- Laki ennaltaehkäisee ja suojelee lapsia hyväksikäytöltä. On hyvä, että lainsäädännöllä pyritään varmistamaan, etteivät lasten kanssa pääse työskentelemään henkilöt, jotka on tuomittu lasten seksuaalisesta riistosta tai hyväksikäytöstä, sanoo Talentian erityisasiantuntija Alpo Heikkinen.
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä on ollut voimassa vuoden 2003 alusta. Lain mukaan alaikäisten parissa työskentelevien henkilöiden on esitettävä työnantajalle työ- ja virkasuhteen ottamisen yhteydessä rikosrekisteriote, jos työskentely kestää yli kolme kuukautta yhden vuoden aikana.
Elokuun alusta voimaan tuleva lakimuutos ei velvoita työnantajaa selvittämään lyhytaikaisen työntekijän rikostaustaa, vaan työnantaja voi käyttää omaa harkintaa ja riskiarviota. Aiemmin alle kolmen kuukauden sopimuksella työskentelevien rikostaustoja ei ole voitu tutkia.
Työnantajan on hyvä aina tarkastaa lasten kanssa työskentelevän rikostausta
Lakia sovelletaan työ- ja virkasuhteessa tehtävään työhön, johon pysyväisluonteisesti ja olennaisesti kuuluu ilman huoltajan läsnäoloa tapahtuvaa alaikäisen kasvatusta, opetusta, hoivaa tai huolenpitoa tai muuta työskentelyä henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
- Lakimuutosta tukee se, että Suomella on lasten oikeuksiin liittyviä kansainvälisiä velvoitteita: Euroopan neuvoston yleissopimuksen mukaan lapsia on suojeltava seksuaaliselta riistolta ja hyväksikäytöltä. Yleissopimuksessa on myös määräyksiä lasten kanssa työskentelevien rekrytoinnista, Heikkinen korostaa.
Hän toivoo, että työnantajat selvittävät aina lasten kanssa työskentelevän rikostaustan, vaikka työsuhde kestäisi vain hetken.
- Työnantaja vaikuttaa toiminnallaan merkittävästi organisaation asiakasturvallisuuteen. Johtamisella varmistetaan, että työntekijöillä on työhön vaadittu osaaminen ja eettisesti kestävät toimintatavat, Heikkinen sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ryRatamestarinkatu 11
00520 HELSINKI
Vaihde: +358 9 3158 6000, toimisto@talentia.fihttps://www.talentia.fi
Akavalainen 27 000 jäsenen Talentia edustaa laillistettuja sosiaalihuollon ammattihenkilöitä, joita ovat yliopistotutkinnon suorittaneet sosiaalityöntekijät sekä ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit, geronomit ja kuntoutuksen ohjaajat. Talentian jäsenet työskentelevät hyvinvointialueilla, kunnissa, yksityisellä sosiaalipalvelu- ja varhaiskasvatusalalla sekä valtiolla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentia: Sosiaalihuollon säästöt lisäävät kalliimpien palvelujen tarvetta hyvinvointialueilla13.5.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvät sosiaalihuollon säästöt eivät Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan vähennä kustannuksia, vaan siirtävät ne korkojen kera tuleville vuosille.
Talentia: Turvallisuutta ei saa vahvistaa asiakkaiden luottamuksen kustannuksella12.5.2026 13:20:22 EEST | Tiedote
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää hallituksen esitysluonnosta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä tärkeänä askeleena väkivallan ennaltaehkäisyssä ja kannattaa tavoitetta. Samalla Talentia painottaa, että sääntelyä kehitettäessä on huolehdittava sosiaalihuollon ammattihenkilöiden oikeusturvasta, asiakkaiden luottamuksen säilymisestä sekä turvallisuuden ja yksityisyydensuojan välisestä tasapainosta.
Talentia: Lastensuojelulain uudistus rakentuu heikolle pohjalle - ennaltaehkäisyä luvataan ilman rahoitusta11.5.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Lastensuojelun ja sosiaalihuollon lainsäädäntöön suunnitellut muutokset uhkaavat heikentää lasten ja perheiden tukea. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian mukaan uudistus nojaa oletuksiin palveluista ja rakenteista, joita hyvinvointialueilla ei käytännössä ole. Uudistus tarvitsisi onnistuakseen riittävää rahoitusta ja realistista aikataulua. Samaan aikaan sosiaalipalveluiden rahoitusta kuitenkin leikataan.
Talentia: Sote-alan ammattihenkilölain aikalisä oli oikea ratkaisu5.5.2026 15:38:05 EEST | Tiedote
Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölain kokonaisuudistus jatkuu yli vaalikauden. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää ratkaisua tärkeänä sosiaalihuollon ammattilaisten ja asiakkaiden kannalta.
Talentia: Kehysriihi betonoi haavoittuvassa asemassa olevien auttamistyön alasajon23.4.2026 11:10:15 EEST | Tiedote
Hallituksen eilen päättynyt kehysriihi vahvisti vuosien 2027–2030 julkisen talouden suunnitelmaan sosiaalihuollon 100 miljoonan euron säästöt. Lausunnolle lähteneen sosiaalihuoltolain muutoksista seuraa hyvinvointialueiden rahoituksen merkittävä vähentäminen, joka tarkoittaa sosiaalialan työpaikkojen vähentämistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme