Oikea-aikainen ja opiskelijan tarpeista nouseva tuki työuran alkuvaiheessa siivittää pitkälle
8.11.2022 08:46:16 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Opettajuus on tarina, jonka ensi lehdillä on merkitystä -tutkimushankkeen keskiössä on työelämään siirtyvien opiskelijoiden ohjaus ja tuki, jotka auttavat uutta opettajaa kiinnittymään työhön, löytämään työhyvinvointia edistäviä tapoja tarkastella työtä ja omaa työidentiteettiä sekä vahvistavat ammatillisen pystyvyyden tunnetta. Tutkimushanke on osa Jyväskylän yliopiston Hyvinvoiva yliopisto -hanketta.
Hankkeessa työskentelevät Merja Meriläinen ja Maarika Piispanen ovat pohtineet pitkään työelämään siirtymisen niin sanotun induktiovaiheen herkkyyttä.
–Opiskelijasta työelämään siirtymisen vaihe on merkittävä, sillä se haastaa kompetenssin: osataanko opiskeltuja tietoja, taitoja ja toimintoja soveltaa työelämään? Työelämän odotukset vastavalmistuneelle työntekijälle ovat siis suuret – valmistuuhan oppilaitoksesta uusimman tiedon ja taidon omaava henkilö, Meriläinen ja Piispanen toteavat.
Tutkimushankkeessa on kehitetty tutkimusperustainen, työuran ensimmäiseen vuoteen sijoittuva, työhön kiinnittymistä tukeva, edukatiivisen vertaistyönohjauksen prosessimalli ja sen käytäntöön jalkauttamiseksi vertaistyönohjauksen menetelmä, jota tukemaan valmistui myös kattava menetelmäopas.
Opiskelun ja työelämän induktiovaiheeseen panostaminen voidaan tutkimusten valossa nähdä merkityksellisenä sekä yksilön ammatillisen kehittymisen että yhteiskunnan näkökulmista, alasta riippumatta.
Edukatiivisessa työohjauksen prosessissa kolme pääelementtiä ovat muutos, motivaatio ja ammatillinen kehitys. Kaikki nämä kolme asiaa vaikuttavat tutkimusten mukaan työpaikan ilmapiiriin ja kulttuuriin. Kaikista vaikeinta on muuttaa organisaation arvoja, oletuksia ja uskomuksia eli organisaation kulttuuria (Lindahl, 2006). Pitkän ajan kuluessa kulttuuria ja ilmapiiriä voidaan muokata henkilöstön kehittämisen epäsuorana vaikutuksena.
Edukatiivisen vertaistyönohjauksen prosessin avulla työelämään siirtyvät opiskelijat rakentavat uusia taitoja ja saavat itseluottamusta ja motivaatiota, joiden avulla ilmapiirin ja toimintakulttuurin muutos on mahdollista. Kun yhä useampia työntekijä tunnistaa omat voimavaransa ja vahvistuu uusissa käyttäytymismalleissa, se voi parhaimmillaan muuttaa arvoja, uskomuksia ja oletuksia ja näkyä koko työyhteisön hyvinvointia edistävänä toimintakulttuurina.
Vertaistyönohjauksen ohjausprosessin myötä voimaantunut työntekijä näyttäytyy tutkimuksen valossa työyhteisössä sisäisesti vahvistuneena, mikä ilmenee tyynenä, itseluottamuksen ja rauhan kokemuksena ulkoisista paineista huolimatta. Vertaistuki ja -työskentely nähtiin tutkimuksessa myös merkittävänä resilienssin vahvistajana: tilanteissa, joissa yksilöt tukevat toisiaan myötätuntoisesti ja vertaisesti, sekä tukijan että tuettavan resilienssi vahvistuu.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
FT, KM Merja Meriläinen, merja.k.merilainen@jyu.fi, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
KT Maarika Piispanen, maarika.m.piispanen@jyu.fi, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on monitieteinen, Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistojen muodostama yliopistokeskus, jonka toimintaa koordinoi Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius on aikuisille suunnatun yliopistollisen opetuksen ja oppimisen edelläkävijä sekä kansainvälisesti ja alueellisesti verkottunut tutkimuskumppani.
www.chydenius.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylässä järjestettävä Rauhan riimit -tapahtuma tuo koululaiset yhteen rakentamaan rauhaa rapin, kielen ja luovuuden keinoin4.11.2026 15:30:58 EET | Tiedote
Jyväskylässä järjestetään keskiviikkona 11.11. Rauhan riimit - tapahtumapäivä, joka tuo yhteen UNESCO-koulujen oppilaita Kuopion, Jyväskylän ja Pirkanmaan alueilta. Tapahtuman keskiössä ovat rauhankasvatus, kulttuuriperintö, kestävä tulevaisuus sekä luovan ilmaisun mahdollisuudet.
Itsemyötätunnon pelko voi lisätä perfektionististen urheilijoiden mielenterveyden haavoittuvuutta4.11.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Perfektionistinen käyttäytyminen on yleistä kilpaurheilussa, mutta sen on todettu lisäävän mielenterveysongelmien riskiä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa erityisesti itsemyötätunnon pelko näyttäytyi merkittävänä mielenterveyden haavoittuvuutta lisäävänä tekijänä perfektionistisilla kilpaurheilijoilla.
Tutkimus: Lapsen koulupoissaolot voivat haastaa vanhemmuutta3.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Lapsen pitkittyneet vaikeudet käydä koulua kuormittavat koko perhettä. Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan pitkittynyt koulukieltäytyminen herättää vanhemmissa syyllisyyttä, epävarmuutta ja huolta sekä muuttaa heidän käsitystään omasta vanhemmuudestaan.
Jyväskylän yliopiston Juho Leppänen palkittiin vuoden 2025 parhaasta tilastotieteen gradusta2.11.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Suomen Tilastoseura on myöntänyt arvostetun Leo Törnqvist -palkinnon Jyväskylän yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitokselta valmistuneelle filosofian maisteri Juho Leppäselle parhaasta vuonna 2025 valmistuneesta tilastotieteen pro gradu -tutkielmasta. Leo Törnqvist -palkinto on yksi suomalaisen tilastotieteen arvostetuimmista tunnustuksista, ja se myönnetään ansiokkaalle tilastotieteen alan pro gradu -tutkielmalle.
Miten löydät oman juttusi ja suunnan tulevaisuuteen? Hakijan päivä 6.11. kokoaa yhteen Jyväskylän yliopiston opintomahdollisuudet2.11.2026 07:05:00 EET | Tiedote
Jyväskylän yliopiston Hakijan päivä -tapahtumassa pääset tutustumaan Jyväskylän yliopiston kaikkien kuuden tiedekunnan sekä avoimen yliopiston opintotarjontaan. Tapahtumassa on myös mahdollisuus päästä keskustelemaan henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Hakijan päivä järjestetään Jyväskylän yliopiston Agora-rakennuksessa perjantaina 6.11. kello 9–15. Koulutusalaesittelyitä voi seurata myös verkkolähetyksen kautta. Samana päivänä Hakijan päivä -tapahtuman järjestävät myös Jyväskylän ammattikorkeakoulu Jamk ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Humak.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme




