Oikeudenhoito vaatii mittavaa lisärahoitusta ja riippumattomuutta valtiovallasta
23.1.2023 09:00:01 EET | Tuomioistuinvirasto | Tiedote
Kuten tuoreessa oikeudenhoidon selonteossa kävi ilmi, oikeudenhoidon tämänhetkinen rahoitus on riittämätön. Asianajajaliiton ja Tuomioistuinviraston mukaan seuraavassa hallitusohjelmassa oikeudenhoitoon tarvitaan vähintään 90 miljoonaa euroa lisämäärärahoja, jotta kansalaiset eivät joudu enää jatkossa kärsimään pitkittyneistä ja kalliiksi käyvistä oikeudenkäynneistä. Lisäksi hallitusohjelmaan olisi kirjattava Suomen perustuslain muutostarpeet kaikkien oikeudenhoidon toimijoiden riippumattomuuden vahvistamiseksi. Kyseessä on pohjimmiltaan oikeudenhoidon kriisinkestävyyden varmistaminen. Tuomioistuimien sekä asianajajakunnan tulee olla valtiovallasta riippumaton, asianajajalaki pitää uudistaa ja asianajajan asema tulee kirjata perustuslakiin.
Asianajajaliitto ja Tuomioistuinvirasto kiittävät oikeudenhoidon selonteon lisäresurssitarpeiden kartoitusta. Samalla siinä on tunnustettu koko 2000-luvun ajan jatkunut määrärahatason niukkuus tarpeisiin nähden, mikä on johtanut oikeudenkäyntien kohtuuttomiin venymisiin. Oikeudenhoidon toimintaedellytysten turvaaminen ja kansalaisten oikeusturvan varmistaminen edellyttää toimijoiden mukaan vähintään 90 miljoonan euron vuosittaista määrärahalisäystä. Selonteossa on huomioitu myös oikeusapupalkkioiden jälkeenjääneisyys sekä oikeusavun tulorajat, jotka vaikuttavat keskeisellä tavalla oikeusturvan saatavuuteen, palveluiden laatuun ja maantieteelliseen kattavuuteen. Myös oikeusapupalkkiot vaativat tuntuvaa korotusta.
Asianajajaliitto ja Tuomioistuinvirasto muistuttavat tuoreen oikeudenhoidon selonteon tuoneen esiin oikeudenhoidon riippumattomuuden turvaamisen tärkeyden etenkin yhteiskunnallisesti epävakaassa tilanteessa. Oikeusvaltiossa oikeudenhoidon toimijoiden riippumattomuus ja riittävät toimintaedellytykset on turvattava kaikkina aikoina ja tämä edellyttää perustuslain tarkistamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Asianajajaliiton pääsihteeri Niko Jakobsson, p. 050 341 4593, niko.jakobsson@asianajajaliitto.fi
Tuomioistuinviraston ylijohtaja Riku Jaakkola, p. 029 565 0513, riku.p.jaakkola@oikeus.fi
Tietoja julkaisijasta
TuomioistuinvirastoPL 100/PB 100
00085 Tuomioistuinvirasto/Domstolsverket
0295650500http://www.tuomioistuinvirasto.fi
Tuomioistuinvirasto on itsenäinen keskusvirasto, joka palvelee koko tuomioistuinlaitosta. Tuomioistuinvirasto toimii oikeusministeriön hallinnonalalla.
Viraston tehtävänä on huolehtia siitä, että tuomioistuimet kykenevät käyttämään tuomiovaltaa laadukkaasti ja että tuomioistuinten hallinto on tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti järjestetty.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tuomioistuinvirasto
Minna Kangasmäki utnämnd till lagman vid Södra Österbottens tingsrätt27.3.2026 11:33:04 EET | Pressmeddelande
1.4.2026-31.3.2033 Republikens president har i dag utnämnt tingsdomare Minna Kangasmäki till lagman vid Södra Österbottens tingsrätt för en viss tid på sju år 1.4.2026–31.3.2033.
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanniksi Minna Kangasmäki27.3.2026 11:33:04 EET | Tiedote
Tasavallan presidentti on tänään nimittänyt käräjätuomari Minna Kangasmäen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden laamanniksi seitsemän vuoden määräajaksi 1.4.2026-31.3.2033.
Paula Virrankoski utnämnd till lagman vid Egentliga Tavastlands tingsrätt27.3.2026 11:31:59 EET | Pressmeddelande
Republikens president har i dag utnämnt tingsdomare Paula Virrankoski till lagman vid Egentliga Tavastlands tingsrätt för en viss tid på sju år 1.8.2026–31.7.2033.
Kanta-Hämeen käräjäoikeuden laamanniksi Paula Virrankoski27.3.2026 11:31:59 EET | Tiedote
Tasavallan presidentti on tänään nimittänyt käräjätuomari Paula Virrankosken Kanta-Hämeen käräjäoikeuden laamannin virkaan seitsemän vuoden määräajaksi ajalle 1.8.2026-31.7.2033.
Domstolsväsendets bokslut 2025: Antalet avgjorda mål ökade, men samtidigt inkom fler mål6.3.2026 10:24:33 EET | Pressmeddelande
År 2025 ökade antalet avgjorda mål och ärenden i domstolarna. Domstolarna uppnådde de uppställda målen för antalet avgjorda mål väl och delvis överträffade de dem. Samtidigt inkom det dock fler mål till domstolarna än vad som hade förutsetts.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme