Kustannusosakeyhtiö Otava

Oletko rakastunut? Näin yhdistät rahan ja rakkauden viisaasti

Jaa

Rakastuminen – miten ihanaa ja pökerryttävää! Fiksu romantikko suuntaa kuitenkin alkuhuuman jälkeen huomionsa yhteiseen taloudenhoitoon. Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu antavat uutuuskirjassaan Rikastamo (Otava 2018) vinkkejä muun muassa rahan ja rakkauden yhdistämiseen. Toimittajat ovat tervetulleita Rikastamon julkistamistilaisuuteen 3.10. kuulemaan vaurastumisvinkkejä Apollo Live Clubiin (Helsinki).

Pariskuntien kiistat rahankäytöstä ja rahahuolet keikkuvat ykkössijoilla avioerojen selittäjinä. Viisas panostaa siis yhteisiin pelisääntöihin. Tavoitteena tulee olla, että molempien osapuolien varallisuus kasvaa suhteen aikana. 

“Tutkimuksen mukaan ne parisuhteessa elävät, jotka kertovat luottavansa kumppaniinsa raha-asioissa täysin tai erittäin paljon, arvioivat myös seksielämänsä paremmaksi kuin muut”, vinkkaa Unna Lehtipuu 

"Hyvässä parisuhteessa molempien taloudellinen tilanne paranee suhteen aikana. On rakkautta haluta toiselle taloudellisesti hyvää", Terhi Majasalmi muistuttaa.  

Rikastamon viisi vinkkiä rakkauden ja rahan yhdistämiseen: 

1 Ota ohjat käsiin  

Laki ei tunne sanaa rakkaus. Sitä ei mainita sanallakaan lakikirjoissa. On jokaisen vastuulla huolehtia itse tarvittavista sopimuksista ja tarpeen tullen neuvotella puolison kanssa yhteisistä pelisäännöistä. Muista tavoite: molempien tulee voida vaurastua suhteen aikana.   

2 Turvaa selustasi 

Kun sanot alttarilla ”tahdon” tai rekisteröit parisuhteesi, avio-oikeus astuu voimaan kuin itsestään. Se tarkoittaa, että erotilanteessa kaikki menee puoliksi. Siis kaikki, riippumatta siitä kuka sen on maksanut, hankkinut tai saanut. Avioehdolla tai testamentilla varmistat, että lakisääteinen tulonjako toteutetaan eron tai kuoleman hetkellä omaa oikeustajuasi vastaavalla tavalla.  

3 Mene naimisiin 

Fakta on, että avioliitosta on taloudellista hyötyä verrattuna avoliitossa asumiseen. Esimerkiksi tuloverotuksessa avopuolisoa ei aina lasketa puolisoksi lainkaan, millä on suoria vaikutuksia muun muassa kotitalousvähennykseen. Sen sijaan Kelan silmissä avokki rinnastetaan aviopuolisoon, mikä saattaa heikentää etuuksien määrää. 

Ole reilu 

Reilussa suhteessa otetaan huomioon erilaiset tulotasot sekä elämänmuutoksien kuten vanhempainvapaiden tai yrittäjäksi ryhtymisen aiheuttamat taloudelliset heilahdukset.  

“Aina ei ole oikeudenmukaista, että kulut maksetaan puoliksi. Hyvä tapa voi olla kolmen tilin järjestelmä. Siinä kummallakin on omat tilit, joista siirretään yhteiselle tilille tuloihin suhteutettu tasasumma kuukausittain”, neuvoo Unna Lehtipuu. 

Älä sniiduile itseäsi sinkuksi 

Elämäsi tärkein sijoitus on se, kenen kanssa elämäsi vietät. Eron välttämiseen on yksi tehokas keino: jatkuvien sijoitusten tekeminen rakkauspankkiin. Näe parisuhteesi investointina ja sijoita myös siihen kaikkia resurssejasi, rahaa, aikaa ja osaamistasi. 

Rikastamo (Otava 2018) on rento ja elämänmakuinen opas kohti taloudellista vapautta ja elämäsi fiksuimpia rahanarvoisia diilejä. Teos on taloutesi valmentaja ja rahakuiskaaja, joka antaa vinkkejä elämäsi pienten ja suurten rahavirtojen ohjaamiseen. 

Unna Lehtipuu on viestintätoimistoyrittäjä, sijoitusbloggaaja, tietokirjailija sekä Talouskoulu Pantterin perustajaosakas ja talousvalmentaja.  

Terhi Majasalmi on yrittäjä, kiinteistösijoittaja sekä Varallisuusakatemian perustaja ja varallisuusvalmentaja. 

 

Kutsu toimittajille: Tervetuloa kuulemaan vaurastumisvinkkejä 3.10. Apollo Liveclubiin  

Toimittajat ovat tervetulleita keskiviikkona 3.10 Apollo Live Clubiin (Mannerheimintie 16, Helsinki) klo 17-18 juomaan kuohuviiniä ja kuulemaan lisää varallisuuden kasvattamisesta.  

Tilaisuudessa kuullaan seuraavat puheenvuorot:  

  • Unna Lehtipuu – onnistu viiden salkun taktiikalla  
  • Terhi Majasalmi – Kutkuttaako yrittäminen? Tunne numerosi 
  • Lakimies Maiju Rihtniemi: Yhdistä raha ja rakkaus viisaasti.  

Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu ovat tilaisuudessa kuvattavissa ja haastateltavissa.  

Ilmoittautumiset ja haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi  

Arvostelukappaleet: arvostelukappale@otava.fi  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lataa
Lataa
Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu. Kuva: Arto Wiikari
Terhi Majasalmi ja Unna Lehtipuu. Kuva: Arto Wiikari
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Otava
Uudenmaankatu 10
00120 HELSINKI

Puhelinvaihde 09 15661https://otava.fi/

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Matematiikkako tylsää? Professori Samuli Siltasen uutuuskirja on huumorintäyteinen pläjäys arjen matemaattisista malleista20.6.2019 11:12:30 EESTTiedote

Helsingin yliopiston matematiikan professori Samuli Siltasen innostava ja yleistajuinen uutuuskirja Astu matematiikan maailmana johdattaa lukijan matematiikan saloihin. Miksi lapset kannattaa rokottaa? Korvaako tietokone taiteilijat? Kuinka tietokonepeleissä liikeradat saadaan realistisiksi? Nämä ja moni muu kysymys ratkeaa, kun astuu Samuli Siltasen mukana matemaattisten mallien mukaansatempaavaan maailmaan!

Otava julkaisee Björn Wahlroosin uuden kirjan18.6.2019 10:07:00 EESTTiedote

Otava julkaisee lokakuussa 2019 Björn Wahlroosin uuden kirjan, jossa hän tarkastelee Suomen kehitystä sodanjälkeisestä alhosta 2000-luvun vaihteen kärkimaaksi ja seurannutta vaipumista kitukasvun ikeeseen. Kirjassaan "Kuinkas tässä näin kävi? Miksi maallamme ei ole malttia vaurastua" Wahlroos varoittaa, että Suomea uhkaa juuttuminen nollakasvun noidankehään, etenkin kun ilmassa on merkkejä maailmantalouden kasvun ehtymisestä.

Maailman pakolaispäivä 20.6. nostaa esiin lapsipakolaiset17.6.2019 08:12:00 EESTTiedote

Torstaina 20.6. vietetään YK:n Maailman pakolaispäivää. Sen yhteydessä ilmestyy englantilaisen Steve Tasanen koskettava Lapsi I -romaani, joka on kaunis, kantaaottava tarina pakolaisleirin lapsista, selviytymisestä, ystävyydestä ja toivosta. Otava lahjoittaa jokaisesta kirjasta viisi euroa Pelastakaa Lapset ry:lle. Järjestön asiatuntijat ovat median haastateltavissa Maailman pakolaispäivän yhteydessä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme