SVB oli Kalifornian Piilaaksossa startup- ja kasvuyritysten palvelemiseen erikoistunut pankki. Käytännössä pankki otti vastaan talletuksia näiltä yrityksiltä ja tarjosi jonkin verran myös lainoitusta niille. Monesti tarkoitus oli tarjota mahdollisuus investointeihin ennen kuin pääomasijoittajat sijoittivat ennalta sovitusti rahaa yritykseen. Keskuspankin löysän rahapolitiikan ja valtion elvytyspakettien seurauksena pankin asiakasyrityksiin tehtiin runsaasti pääomasijoituksia, jotka parkkeerattiin pankkitileille. Niitä tuli ehkä liiketoiminnan laajentamismahdollisuuksiin nähden liiankin nopeasti, jolloin pankki joutui sijoittamaan rahat varsin konservatiivisesti perinteisesti turvallisiin rahoitusvälineisiin, kuten valtion velkakirjoihin.

Vuoden 2022 aikana Yhdysvaltain keskuspankin ohjauskorkojen nostot aiheuttivat laskennallisia tappioita näille kiinteäkorkoisille sijoituksille. Samaan aikaan asiakasyritykset alkoivat nostaa rahaa talletustileiltään nopeammin kuin uusia talletuksia tuli sisään. Sijoituksia piti myydä tappiolla. Pankin sijoitusten laskennalliset tappiot olivat nousseet niin suuriksi, että talletuksia tehneitä yrityksiä neuvovat pääomasijoittajat näkivät parhaaksi kehottaa yrityksiä nostamaan talletuksensa pankista.

Syntyi paniikki saada talletukset pois.

Talletuspaon seurauksena likvidit varat loppuivat ja pankkiviranomaiset joutuivat ottamaan pankin haltuunsa. Valtio lupasi turvata talletukset kokonaisuudessaan eli myös talletussuojan ylittävältä osalta. Pankki meni siis nopeasti nurin, vaikka tilintarkastaja oli vain vähän aikaisemmin antanut sille puhtaat paperit.

Miten pankkikriisi olisi hoidettu Suomessa voimassa olevalla sääntelyllä ja valvonnalla?

EU:ssa pankkien kriisinsietokykyä testataan säännöllisesti pankkiviranomaisten järjestämillä pankkien stressitesteillä. Erityisesti niin sanottu käänteinen stressitesti eli stressitesti, joka lähtee liikkeelle skenaariosta, jossa pankki kaatuu, olisi saattanut hyvinkin paljastaa SVB-pankin heikkoudet ennalta.

EU:ssa sääntely myös velvoittaa tilintarkastajan ja valvovan viranomaisen keskustelemaan keskenään. Valvoja tai tilintarkastaja, kumpi asian olisi ensin havainnut, olisi todennäköisesti nostanut asian toisen osapuolen tietoon. Stressitestien ja tilintarkastajien kautta pankin heikkoudet olisivat saattaneet tulla ennalta tietoon, jolloin ongelmat eivät olisi tulleet yllätyksenä. Tosin emme tiedä, tulivatko ne nytkään. Ei ehkä ollut odotettua, että jokin kolmas taho alkaisi lietsoa paniikkia, kuten nyt tapahtui pääomasijoittajien toimesta.

Mikä aiheutti paniikin, joka lopulta johti pankin kaatumiseen?

Todennäköisesti pankin taseesta oli havaittavissa, että sen sijoituksissa oli noin 15 miljardin dollarin laskennallinen arvostustappio eli tappio, joka realisoituu tai näkyy pankin omissa varoissa, jos pankki joutuu myymään sijoituksen. Kyseinen summa on sattumalta lähes yhtä suuri kuin pankilla oli tappioita varten vakavaraisuuspääomaa. Tämän pääoman menettäminen johtaisi pankin kaatumiseen. Ilmeisesti pääomasijoittajien ja asiakasyritysten keskuudessa katsottiin, että on parempi ottaa rahat pois ennen kuin pankki menee nurin. Tämä aiheutti akuutin likviditeettikriisin.

Tappiot realisoituivat käytännössä, kun pankin likviditeetti väheni poikkeuksellisen voimakkaasti ja sijoituksia piti myydä likvidien varojen saamiseksi.

Olisiko Suomessa sijoitusten myynti ollut samalla tavoin välttämätöntä? Suomalaisia pankkeja sitoo korkoriskin hallintaa ja maksuvalmiutta koskeva EU-tason sääntely, jota valvoja tiukasti valvoo. On jäänyt epäselväksi, miksi SVB:ssä ei otettu huomioon korkoriskiä ja varauduttu siihen.

Suomessa pankit hakevat tyypillisesti varainhankinnassaan riittävän pitkää juoksuaikaa veloilleen. Tällöin SVB:ssä tapahtuneen kaltainen talletusten massiivinen nosto ei voi käynnistyä, ei ainakaan kovin suuressa määrin. Tätä edesauttaa se, että suomalaisittain tyypillisen kokoisia talletuksia koskee talletussuoja, jolloin talletusten nostamiseen ei ole vastaavia kannusteita kuin SVB:n tapauksessa. Lisäksi Suomessa pankeilla on valmiiksi laaditut elvytyssuunnitelmat, joiden avulla pankin toipuminen ongelmatilanteista voidaan käynnistää. Nämä eri seikat olisivat antaneet aikaa likvidien varojen kerryttämiseen, jolloin sijoitusten pakkomyynnit olisi voitu välttää.

Suomessa SVB olisi ollut kriisinratkaisumenettelyn piirissä. Mikäli pankille laadittu elvytyssuunnitelma ei olisi riittänyt, olisi käyttöön otettu ennalta laadittu kriisinratkaisusuunnitelma. Se kertoo, kuinka toimitaan ja miten pankki nopeasti järjestellään uudelleen, jos se näyttää olevan kaatumassa. Kriisinratkaisuun asetetun pankin tappiot olisi katettu vakavaraisuuspääomalla, ja pankki olisi uudelleenpääomitettu tätä tarkoitusta varten pankilla olleella kriisinratkaisupääomalla.

SVB:n lopulta kaatoi asiakkaiden paniikki siitä, että pankki olisi voinut joutua myymään kaikki sijoituksensa ja tekemään niin suuret tappiot, että se olisi menettänyt käytännössä kaikki omat varansa. Tällainen skenaario olisi suomalaisessa sääntely-ympäristössä erittäin epätodennäköinen. Paniikille ja talletusten nostolle ei olisi aihetta.

Jos edellä mainitusta huolimatta paniikki syntyisi, ottaisivat viranomaiset ennalta laaditun suunnitelman mukaisesti pankin haltuun, yleensä juuri ennen viikonloppua, järjestelisivät sen ja avaisivat ovet taas maanantaina. Järjestelyn onnistumisen turvaisi pankin taseeseen kerätty kriisinratkaisupääoma, jolla pankki olisi tarvittavassa määrin pääomitettu uudelleen. Lisäksi kaikilta pankkiunionin pankeilta kerätty EU:n kriisinratkaisurahasto olisi tarvittaessa tukenut järjestelyssä. Veronmaksajien rahaa ei olisi käytetty, todennäköisesti ei edes talletussuojarahastoa. Asiakkaat eivät olisi huomanneet juuri mitään. Näin sääntely on EU:ssa rakennettu ja tähän on varauduttu.

Lopputulemana on, että Suomessa toimivien pankkien sääntelyn ja valvonnan olisi pitänyt ehkäistä paniikin synty monella eri tavalla. Ainakaan tämän tapauksen perusteella pankkien sääntelyä ei ole tarvetta meillä muuttaa nykyisestä.