Olympiastadionilla valetaan ensimmäinen uudisalue
Olympiastadionin pohjoispuolelle rakentuvan uuden logistiikkakeskuksen betonointityöt käynnistyvät keskiviikkona 23.8.2017 klo 18. Urakan suuruudesta ja liikennejärjestelyistä johtuen töitä tehdään myös illalla ja yöllä. Työvaiheen kesto kokonaisuudessaan on noin vuorokausi.
Kyseessä on tulevan logistiikkakeskuksen ensimmäisen vaiheen holvikannen betonointi viimeistelytöineen. Lähiympäristössä tämä saattaa näkyä lisääntyneenä raskaana liikenteenä, kun betoniautoja ajaa työmaalle ja sieltä pois. Lisäksi työmaa-alueen sisälle tulee neljä pumppuautoa.
Betoniautot sekä muu kalusto kulkevat työmaalle Nordenskiöldinkadun kautta Pohjoista Stadionintietä pitkin. Osa liikenteestä kulkee myös Hammarskjöldintiellä. Pyydämme alueella liikkuvia olemaan erityisen tarkkaavaisia ja noudattamaan liikennemerkein ja opastein merkittyjä reittejä 23.8. klo 18.00 ja 24.8. klo 12.00 välisenä aikana. Torstaina 24.8. aamupäivän aikana työmaaliikenne normalisoituu työmaan ulkopuolella.
Uusi logistinen maanalainen alue mahdollistaa stadionin maanpäällisen tilan vapautumisen kokonaisuudessaan yleisön käyttöön ja parantaa merkittävästi tapahtumajärjestäjien toimintoja Olympiastadionilla.
Teknisiä määriä ja mittoja
- Neljä betonipumppuautoa, joiden puomien ulottuvuus 56-60 metriä + pumppausletkut.
Stadionin tornin korkeus on 72 metriä, joten näillä mitoilla ulottuu huipulle asti.
- Betonia valetaan yhteensä 1 900 kuutiota.
Tämä määrä riittäisi kiertämään viisi kertaa stadionin juoksuradan ympäri metrin levyisenä ja korkuisena korotuksena.
- Holvikannen rakenne sisältää betoniteräksen lisäksi jännepunoskaapelia, jota on yhteensä noin 25 kilometriä.
Stadionrakennuksen ympärysmitta on noin 600 metriä, joten kaapeli kiertäisi sen noin 40 kertaa.
- Betoniterästä käytetään noin 200 000 kiloa.
Tässä on painoa saman verran kuin 400 ratsuhevosessa.
- Muottipinta-ala 3 300 neliömetriä.
Tämä määrä kattaisi puolet jalkapallokentästä.
Valettavan alueen päälle rakentuu uusi Pohjoinen Stadiontori, johon ikuistetaan myös Stadionkeräyksen lahjoittajat. Lue lisää: www.stadion.fi/lahjoita
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa toteutettavasta työvaiheesta
Skanska
Projektinjohtaja
Jukka Ala-Outinen
p. 040 581 8754
jukka.ala-outinen@skanska.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Stadion-säätiö
Kesän suurkonsertit antoivat kävijöille unohtumattomia elämyksiä ja toivat Helsinkiin 114 miljoonaa euroa – Coldplay ja Metallica isoimmat vetonaulat20.8.2024 10:00:09 EEST | Tiedote
Olympiastadionilla kesä- ja heinäkuussa järjestetyt seitsemän stadionkonserttia toivat Helsinkiin merkittäväa taloudellista hyötyä, kun tapahtumakävijät käyttivät vierailujensa aikana yhteensä 114 miljoonaa euroa. Kävijät olivat tapahtumiin poikkeuksellisen tyytyväisiä.
JCDecaux Finland Olympiastadionin pääyhteistyökumppaniksi4.6.2024 11:00:02 EEST | Tiedote
Olympiastadion ja JCDecaux Finland ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Kumppanuuden myötä JCDecaux on yksi Olympiastadionin pääyhteistyökumppaneista. JCDecaux’lla sekä Olympiastadionilla on ainutlaatuinen rooli koko Suomen ja Helsingin kaupunkikuvan rakentajana. Molempien sydän sykkii merkityksellisten kohtaamisten mahdollistamiselle, joten yhteistyö on molemmille täysi kymppi.
Kutsu median edustajille - Ennakkokierros Lottia ja ilmatähystäjiä tornissa25.1.2024 08:34:01 EET | Kutsu
Olympiastadion yhteistyössä Lotta Svärd Säätiön kanssa avaa tornin 8. kerrokseen lottien ja ilmatähystäjien 1940-luvulla käyttämän huoneen vierailijoille ensimmäisen kerran stadionin historiassa. Huoneeseen on mahdollista tutustua opastetuilla stadionkierroksilla helmikuun alusta 2024 alkaen. Järjestämme median edustajille ennakkokierroksen 1. helmikuuta.
Olympiastadionilla maksuttomia vuoroja senioreille2.11.2023 12:39:33 EET | Tiedote
Olympiastadion tarjoaa senioreille maksuttomia liikuntavuoroja stadionin sisäradalla marraskuusta maaliskuulle.
Muistutuskutsu medialle - Olympiastadionin 85-vuotisjuhlapäivä 12.6.5.6.2023 14:41:52 EEST | Kutsu
Helsingin Olympiastadionin ensimmäisestä käyttöön vihkimisestä tulee 12. kesäkuuta kuluneeksi 85 vuotta. Kutsumme median edustajat Olympiastadionille juhlapäivän aamiaiselle, tutustumaan uudistettuun stadioniin ja kuulemaan ajankohtaisia aiheita areenan toiminnasta. Tilaisuus järjestetään stadionilla maanantaina 12. kesäkuuta klo 9.00. alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme