Olympiastadionin peruskorjaus muistuttaa, että valtion on valvottava tarkasti rahoittamiaan hankkeita
20.1.2021 06:45:00 EET | VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto | Tiedote

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on tarkastanut Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishanketta ja erityisesti sitä, miten valtionavustusta myönnettiin, käytettiin ja valvottiin hankkeessa. Tarkastus kohdistui avustuksen myöntäneeseen opetus- ja kulttuuriministeriöön ja avustuksen saaneeseen Stadion-säätiöön.
Tarkastuksessa ei tullut esiin viitteitä siitä, etteikö rahoitettu kokonaisuus olisi yleisesti valtionapupäätösten mukainen. Hankkeen kustannukset ovat kuitenkin nousseet merkittävästi. Hankkeen tarveselvityksessä esitetty kustannusarvio vuonna 2012 oli 197 miljoonaa euroa, syksyllä 2020 kustannusarvio oli noussut yli 330 miljoonaan euroon.
Valtionapuviranomaisen suorittama valvonta ei vastannut monimuotoisen ja pitkäkestoisen hankkeen vaatimuksia. Hankkeeseen nimetyn ohjausryhmän tehtävänä oli varmistaa, että hankkeen kustannukset pysyvät hallinnassa ja hanke aikataulussa. Tarkastuksessa saadun käsityksen mukaan ohjausryhmä ei kyennyt asianmukaisesti suoriutumaan tehtävästään.
”Julkisten varojen käytön on oltava läpinäkyvää ja kustannustehokasta. Siksi valtion rahoittamia monimuotoisia ja pitkään kestäviä hankkeita tulee valvoa riittävästi”, VTV:n ylitarkastaja Olli Piiroinen painottaa.
Valtio on linjauksissaan määrittänyt, kuinka suurella summalla se enintään osallistuu hankkeeseen. Hankkeen keskeiselle urakalle ei sen sijaan ole määritelty kiinteää kattohintaa vaan se muuttuu, kun lisä- ja muutostöitä hyväksytään.
”Hankkeeseen valitun urakkamallin maksuperuste on ristiriidassa valtion rahoituslinjauksen kanssa. Tätä ristiriitaa ei tuotu esiin riittävän selkeästi ja oikea-aikaisesti hankkeen rahoituksen käsittelyssä”, Piiroinen kertoo.
Rakennuttajana ja rahoittajaosapuolena toimivan Helsingin kaupungin hankkeelta laskuttamat kustannukset eivät ole kaikilta osin olleet läpinäkyviä. Stadion-säätiön hankkeen kustannuksiin sisällyttämä oikeuden langettama hyvitysmaksu ei ole hankkeen avustuskelpoinen kustannus.
”Valtionavustuksen myöntäjän ja saajan pitäisi varmistua siitä, että hankkeelle kohdistetut kustannukset ovat avustuspäätöksen ja avustusehtojen mukaisia”, Piiroinen tähdentää.
Stadion-säätiön piti antaa hankeselvitys opetus- ja kulttuuriministeriölle ensi kesäkuun loppuun mennessä. OKM:n 12.1.2021 tekemän uuden päätöksen mukaan avustusta saa käyttää vielä vuoden 2021 loppuun saakka ja hankeselvitys on tehtävä kesäkuuhun 2022 mennessä.
Tutustu julkaisuun: Olympiastadionin perusparannus
Lisää VTV:n tarkastuksia ja tietoa hyvästä hallinnosta: VTV.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Olli PiiroinenYlitarkastaja, överrevisor
Puh:050 313 5643etunimi.sukunimi@vtv.fiJaakko EskolaJohtaja, direktör
Puh:040 7315 403etunimi.sukunimi@vtv.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on eduskunnan yhteydessä toimiva ylin kansallinen tarkastusviranomainen, joka tarkastaa valtion taloudenhoitoa ja omaisuuden hallintaa sekä valvoo puolue- ja vaalirahoitusta. Tarkastustyöllä virasto varmistaa, että valtion varoja käytetään eduskunnan päättämiin kohteisiin lakia noudattaen ja järkevästi.
Statens revisionsverk (VTV) finns i anknytning till riksdagen och är den högsta externa revisorn, som reviderar skötseln av statsfinanser, övervakar finanspoltiken och utövar tillsyn över parti- och valfinansieringen. Med oberoende revisionsarbetet säkerställer verket att statens medel används för av riksdagen beslutade ändamål på ett lagenligt och ändamålsenligt sätt och att finanspolitiken utövas på ett hållbart sätt.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto
Punktvis användning av artificiell intelligens ger ingen betydande effektiviseringsnytta inom statsförvaltningen10.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Artificiell intelligens förväntas effektivisera också den offentliga förvaltningen och tjänsterna. Man har kommit i gång med utvecklingen av artificiell intelligens inom statsförvaltningen, men som helhet utnyttjas artificiell intelligens endast i liten utsträckning.
Pistemäinen tekoälyn käyttö ei saa aikaan mittavaa tehostamishyötyä valtionhallinnossa10.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Tekoälystä odotetaan myös julkisen hallinnon ja palvelujen tehostajaa. Valtionhallinnossa on lähdetty tekoälykehittämisessä liikkeelle, mutta kokonaisuutena tekoälyä hyödynnetään vasta vähän.
Informationen om de ekonomiska konsekvenserna av Natomedlemskapet har inte varit tillräckligt genomskinlig9.6.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Beredningen och beslutsfattandet i anslutning till Finlands Natomedlemskap har som helhet varit fungerande. Bedömningar av hur statsfinanserna påverkats av Natomedlemskapet har gjorts i varierande grad, och det är svårt att följa kostnadsutvecklingen utifrån de offentligt tillgängliga uppgifterna.
Nato-jäsenyyden taloudellisia vaikutuksia ei ole esitetty riittävän läpinäkyvästi9.6.2026 06:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Nato-jäsenyyteen liittyvä valmistelu ja päätöksenteko on ollut kokonaisuutena toimivaa. Nato-jäsenyyden valtiontaloudellisia vaikutuksia on arvioitu vaihtelevasti ja kustannusten kehitystä on vaikea seurata julkisesti saatavilla olevien tietojen pohjalta.
I regeringens propositioner beskrivs användningen av mikrosimuleringsmodeller inte tillräckligt tydligt29.5.2026 06:45:00 EEST | Pressmeddelande
Enligt revisionsverket bör användningen av mikrosimuleringsmodeller i bedömningen av lagändringar rapporteras mer transparent till beslutsfattarna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
