Omakotipäivänä 7.5. palkitaan Vuoden omakotiasukas ja kannustetaan vetämään lippu salkoon
Veikko Hallikainen Vihdistä on valittu Vuoden Omakotiasukkaaksi 2022. Palkinto luovutetaan Omakotipäivänä 7.5. Omakotiliitto kannustaa liputtamaan päivän kunniaksi.
Omakotiliitolla on kuluvana vuonna erityinen juhla, kun liiton perustamisesta on kulunut 75 vuotta. Helsingin Säätytalolla perustettiin 30.3.1947 Suomen Esikaupunkien Kiinteistöliitto. Perustamisen taustalla oli tarve hoitaa yhdessä asioita sodanjälkeisessä ajassa.
Vaikuttamisen aiheet ovat vaihdelleet vuosikymmenten aikana, mutta esimerkiksi kiinteistöverotus on säilynyt aina liiton agendalla. Nyt toukokuussa 2022 kiinteistöverouudistus on parhaillaan työstettävänä Omakotiliitossa, ja samoin oli 75 vuotta sitten. Tuolloin työn tuloksena valtiovarainministeriö julkaisi uudet verotusperusteet, ja omakotikiinteistöjen verotukseen tehtiin korjauksia.
Liiton kantavana ajatuksena on kautta aikojen ollut edunvalvonta ja neuvonta asumiseen liittyvissä asioissa. Toiminnan mahdollistajana on ollut ja tulee olemaan yhdistyksissä, piireissä ja liitossa tehtävä vapaaehtoistyö. Mukana on yli 70 000 jäsentä ja toistatuhatta vapaaehtoista aktiivia 230 omakotiyhdistyksessä eri puolilla Suomea.
- Omakotipäivän kunniaksi haluankin lähettää lämpimät kiitokset Omakotiliiton puolesta kaikille toimijoillemme, sanoo Omakotiliiton toiminnanjohtaja Marju Silander.
- On hienoa, että paikalliset jäsenyhdistyksemme ovat tänään järjestäneet eri puolella Suomea tapahtumia ja juhlistavat omakotipäivää!
Vuoden omakotiasukas on epäkohtiin tarttuva taistelija
Vuoden Omakotiasukkaaksi valittu Veikko Hallikainen on vaikuttanut monipuolisesti asumisen asioihin niin paikallisella tasolla Vihdissä ja Uudellamaalla kuin valtakunnallisestikin, kiitetään palkintoperusteissa. Hän on tehnyt pitkän ja merkittävän työn omakotiasumisen hyväksi aktiivisella edunvalvontatyöllä ja hankkinut merkittäviä jäsenetuja sekä tuhansia uusia jäseniä yhdistyksiin.
Vuoden omakotiasukas kuvaa itseään taistelijaksi, joka on halunnut korjata epäkohtia. Hyvässä omakotiyhdistyksen porukassa on saatu monia merkittäviä uudistuksia aikaan, ja sitä kautta jäsenmäärä ja vaikutusvalta on kasvanut. Nyt Vihdin Omakotiyhdistys on jäsenmäärältään Suomen suurin, jäsenenä on noin 4 000 taloutta.
Tällä hetkellä Hallikainen haluaa vaikuttaa Vihdissä heikkojen yksityistieavustusten parantamiseen. Valtakunnallisesti jäsenkenttää ja jäsenhankintaa on aktivoitava, varsinkin näin 75-vuotisjuhlavuonna, sanoo Vuoden Omakotiasukas.
Vuoden omakotiasukas valittiin kahdeksannen kerran. Valinta liittyy valtakunnalliseen Omakotipäivään. Valinnan on tehnyt Omakotiliiton hallitus.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marju SilanderToiminnanjohtaja
Puh:045 7200 626marju.silander@omakotiliitto.fiTietoja julkaisijasta
Omakotiliitto edustaa pientalo- ja vapaa-ajan asukkaita, toimii kohderyhmän edunvalvojana ja tarjoaa monipuolisia jäsenpalveluita. Olemme valtakunnallinen, poliittisesti riippumaton ja yleishyödyllinen kansalaisjärjestö, jossa on yli 230 jäsenyhdistystä, joihin kuuluu jo 70 000 jäsentä (kotitaloutta). Suomessa on yhteensä noin 1,2 miljoonaa omakotitaloa, joissa asuu noin 2,7 miljoonaa ihmistä. Lisäksi Suomessa on noin 0,5 miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joita käyttää 2,4–2,9 miljoonaa ihmistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Omakotiliitto ry
Omakotiliitto vaatii kunnilta osallistavaa ja avointa päätöksenteon valmistelua26.4.2025 16:04:50 EEST | Tiedote
Uuden valtuustokauden alkaessa kuntien tulee luoda uusia yhteistyötapoja asukkaiden kanssa ja arvioida päätösten vaikutuksia asumiseen.
”Kaupunkeja rakennetaan rakennusteollisuuden tarpeisiin ja liikennejärjestelmien tukemiseksi”, kritisoi Vuoden Omakotivaikuttaja26.3.2025 16:23:06 EET | Tiedote
Vuoden Omakotivaikuttajan tunnustuksen saanut kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaara olisi valmis mylläämään uusiksi koko tämänhetkisen kaupunkirakentamisen.
Mökkiläisten keski-ikä nousee – palveluntarve tuo työtä maaseudulle12.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Mökillä olo ja etätyön tekeminen mökillä ovat vähentyneet parin viime vuoden aikana. Samalla mökin omistajien keski-ikä on noussut. Tämä käy ilmi Vapaa-ajan asukkaiden liiton VAAL ry:n tekemästä laajasta tutkimuksesta, johon vastasi 1 133 mökkeilijää. Aikaisempi tutkimus tehtiin vuonna 2022, jolloin koronan vuoksi mökeillä vietettiin erityisen paljon aikaa.
KORJATTU TIEDOTE // korjattu sähköyhtiöiden nimet // Kuntien väliset erot asumiskustannuksissa laskeneet - Kalleimmat asumiskulut Nurmijärvellä, edullisimmat Seinäjoella5.3.2025 14:05:15 EET | Tiedote
Suomalaiset maksavat arjen asumiskustannuksistaan, eli sähkö-, vesi- ja jätemaksuista sekä kiinteistöverosta, huomattavan erilaisia summia eri puolilla maata. Omakotiliiton tuore selvitys ruotii yhdeksättä kertaa kunta- ja aluekohtaisesti päätettäviä maksuja sadassa kunnassa, joissa asuu 84 prosenttia suomalaisista.
Kuntien väliset erot asumiskustannuksissa laskeneet - Kalleimmat asumiskulut Nurmijärvellä, edullisimmat Seinäjoella5.3.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Suomalaiset maksavat arjen asumiskustannuksistaan, eli sähkö-, vesi- ja jätemaksuista sekä kiinteistöverosta, huomattavan erilaisia summia eri puolilla maata. Omakotiliiton tuore selvitys ruotii yhdeksättä kertaa kunta- ja aluekohtaisesti päätettäviä maksuja sadassa kunnassa, joissa asuu 84 prosenttia suomalaisista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme