Omikronvariantti uhkaa laajasti erikoissairaanhoidon toimintavarmuutta lähiviikkoina
20.12.2021 13:50:00 EET | HUS | Tiedote
Suurin osa HUSin henkilöstöstä on saanut koronavirusrokotteen kaksi annosta. Kaikista huslaisista noin 70 prosenttia ei ole vielä saanut kolmatta rokoteannosta. Hoitohenkilökunnasta kolmas rokoteannos puuttuu noin 60 prosentilla. Henkilökunnan kolmansien rokotusten antamista jatketaan yksiköissä myös joulun aikaan.
Tämänhetkisen tiedon mukaan kaksi annosta antaa suojaa vaikealta taudilta, mutta se ei riitä omikrontartuntojen estämiseen. ”Kantokykymme näkökulmasta tämä aiheuttaa riskin. Työntekijä, jolla todetaan koronavirustartunta, on poissa töistä vähintään 10 päivää kestävän eristysajan, vaikka hänen oireensa olisivat lievät. Tämänkin vuoksi kolmannen rokoteannoksen ottaminen on kaikille soteammattilaisille suositeltavaa. Lisäksi sillä suojaa myös omaa lähipiiriään tartunnalta”, sanoo ylilääkäri Asko Järvinen.
Henkilöstön lisääntynyt sairastumisriski koskee kaikkia toimintoja ja kaikkia yksiköitä. HUSin joulun ajan toiminta oli suunniteltu deltavirusvariantin aikana ja siitä lähtökohdasta, että hoitohenkilöstön sairastuvuudessa ei tapahdu oleellisia muutoksia. ”Joulun ajan suunnittelun lähtökohtana on ollut kiireellisen hoidon turvaaminen, mutta suunnitellut henkilöstöresurssit eivät riitä henkilöstön laajojen poissaolojen paikkaamiseen”, sanoo vs. johtajaylilääkäri Jari Petäjä.
Samaan ajankohtaan ajoittuu riski koronaviruspotilaiden määrän kasvusta. ”Oletamme, että omikronin kohdalla viive tartunnasta sairaalaan joutumiseen on samaa luokkaa kuin aiemmillakin virustyypeillä eli noin viikko. Näin ollen sairaalakuormituksen nousu alkanee jo kuluvalla viikolla”, sanoo Järvinen.
HUSin tilanne tuskin poikkeaa muiden terveydenhuollon toimijoiden tilanteesta. Uhka on valtakunnallinen. ”Kaikkien ihmisten tulisi nyt omaehtoisesti vähentää kontaktejaan. Lisäksi koronapassin laittaminen tauolle ainakin vuodenvaihteen yli on tarpeen”, sanoo Petäjä.
Lisätietoja medialle:
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Genetiska undersökningar kan avslöja orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga14.9.2026 09:18:15 EEST | Pressmeddelande
Den bakomliggande orsaken till plötslig oförklarlig död hos unga kan vara en sällsynt ärftlig sjukdom som nödvändigtvis inte kommer fram i vanliga undersökningar. Genetiska undersökningar är en viktig del särskilt i utredningen av plötsliga oväntade dödsfall hos unga. Genetiska undersökningar kan också bidra till att identifiera släktingar som omfattas av risken och förebygga eventuella allvarliga hjärthändelser.
Geenitutkimus voi paljastaa syyn nuoren selittämättömälle äkkikuolemalle14.9.2026 09:18:15 EEST | Tiedote
Nuoren selittämättömän äkkikuoleman taustalla voi olla harvinainen perinnöllinen sairaus, joka ei välttämättä tule esiin tavanomaisissa tutkimuksissa. Geenitutkimus on tärkeä osa erityisesti nuorten odottamattomien äkkikuolemien syyn selvittämisessä. Geenitutkimus voi myös auttaa tunnistamaan riskissä olevia sukulaisia ja ehkäistä mahdollisia vakavia sydäntapahtumia.
Genetic testing may reveal the cause of sudden death in a young person14.9.2026 09:18:15 EEST | Press release
The reason for an unexplained sudden death of a young person may be a rare hereditary disease that can remain undetected in standard examinations. Genetic testing is an important part of investigating the cause of an unexpected sudden death, especially in adolescents. Genetic testing may also help to identify relatives who are at risk of sudden death, and to prevent possible severe cardiac events.
Svår RS-virusinfektion kan öka risken att barnet drabbas av astma i den tidiga barndomen8.9.2026 07:55:55 EEST | Pressmeddelande
En svår RS-virusinfektion i spädbarnsåldern ser ut att öka risken för pipande andning och astma i den tidiga barndomen. I en nyligen publicerad studie identifierades också ett nytt genområde som är förknippat med benägenheten att drabbas av RS-virusinfektion.
Vaikea RSV-infektio voi lisätä lapsen riskiä sairastua astmaan varhaislapsuudessa8.9.2026 07:55:55 EEST | Tiedote
Vauvana sairastettu vakava RSV-infektio näyttää lisäävän hengityksen vinkunan ja astman riskiä varhaislapsuudessa. Vastajulkaistussa tutkimuksessa tunnistettiin myös uusi geenialue, joka liittyy alttiuteen sairastua RSV-infektioon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
