Onko missään enää mahdollisuutta olla hiljaisuudessa, pohtii Reetta Niemelän ja Eri Shimatsukan kuvakirja Kettu ja hiljaisuus
21.9.2022 11:45:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Olipa kerran kuparipannun värinen kettu. Sillä oli valtavan pitkät ja herkät korvat. Kettu joutui kaivautumaan yhä syvemmälle onkaloonsa voidakseen lepuuttaa korviaan. Metsäkulma oli näet täynnä kovia ääniä. Ketusta oli hirveän noloa kulkea metsässä koko ajan korvat luimussa ja säpsähdellen.
Kettu alkoi etsiä hiljaisuutta, jota löytyi kärpässienen lakin alta, hengityksen rytmistä, kielon tuoksusta... Mutta pian hiljaisuus jo rikkoutui. Miten Metsäkulmalla ymmärrettäisiin, että hiljaisuus on kuin riippukeinu, johon voi turvassa nukahtaa?
Lastenkirjailija Reetta Niemelä ja tekstiilitaiteilija Eri Shimatsuka pohtivat uudessa kuvakirjassaan hiljaisuutta ja sen puutetta herkkäkorvaisen ketun kautta. Kaksikko tapasi Shimatsukan näyttelyssä Fiskarsissa kesällä 2021, ja hyvin pian he ymmärsivät, että haluaisivat tehdä yhdessä lastenkirjan. Kolme päivää tapaamisen jälkeen Niemelä lähetti Shimatsukan sähköpostiin tarinan, josta muodostui Kettu ja hiljaisuus.
Niemelä ja 15 vuotta sitten Japanista Suomeen muuttanut Shimatsuka pääsivät pohtimaan yhdessä kirjaa tehdessään suomalaisen ja japanilaisen kuvitustavan eroja: esimerkiksi japanilaisessa lastenkirjallisuudessa hahmot voivat olla suomalaisesta näkökulmasta jopa hiukan ylisöpöjä, kun taas täällä eläimet on ainakin osin pyritty esittämään esittämään realistisemmin.
Maiden kulttuureissa on tekijäparin mielestä myös paljon yhteistä. Molemmille luonto on tärkeää, samoin vaatimattomuus. Luonto näkyykin niin Shimatsukan tekstiileissä, Niemelän aiemmissa lastenkirjoissa kuin nyt yhteisessä Ketussa ja hiljaisuudessakin. Tekijöistä on ollut kiinnostavaa pohtia yhdessä myös hiljaisuutta ja sen merkitystä kummankin kulttuurin näkökulmasta, sillä kuten pienessä Suomessa, myös lähes 130 miljoonan asukkaan Japanissa hiljaisuus on hyvin tärkeää.
Kettua ja hiljaisuutta juhlistetaan marraskuussa
Ääniä, isoja ja pieniä, riittää kaikkialla, eikä aidosti hiljaisia paikkoja oikeastaan ole. Niemelän kokemuksen mukaan usein jostakin herkkyydestä kärsivää kehotetaan vain sopeutumaan tilanteeseen ja muuttamaan omia tapojaan, mutta Ketussa ja hiljaisuudessa muutkin metsän eläimet ymmärtävät, että myös hiljaisuudelle on tarvetta ja sille tehdään tilaa.
”Meille oli tosi tärkeää, että aina se, joka on erilainen, ei joutuisi sopeutumaan niin sanotusti tavallisten tapoihin”, Niemelä ja Shimatsuka sanovat.
Kirjailija Niemelä on koko ikänsä kärsinyt ääniyliherkkyydestä, jonka vuoksi hän esimerkiksi kulkee julkisissa tiloissa aina korvatulpat korvissa. Hän itse käsitti oman yliherkkyytensä vasta aikuisiässä, mutta tunnistaa sen olleen läsnä jo lapsuudessa. Niemelä halusi käsitellä aihetta lastenkirjassa, koska lapsetkin voivat väsyä herkästi erilaisista aistitulvista ilman että he itse tai heidän ympäristönsä ymmärtää sitä.
Kettu ja hiljaisuus -kirjaa juhlistetaan Eri Shimatsukan näyttelyssä Helsingin Kämp Gardenissa 19.11. Vapaa pääsy!
Reetta Niemelä (s. 1973) on runoilija ja lastenkirjailija, jonka kirjojen toistuvia teemoja ovat luonnonilmiöiden ihmettelyn ilo sekä lasten osallisuus omaan ympäristöön. Hän on tehnyt lukuisia lasten tietokirjoja. Useasti palkittu Niemelä sai alkuvuonna Arvid Lydecken -lastenkirjapalkinnon teoksestaan Mustan kuun majatalo. Eri Shimatsuka (s. 1979) on tekstiilitaiteilija ja kuvittaja, joka on suunnitellut tekstiilejä esimerkiksi Marimekolle, Finartelle ja Lapuan kankureille. Kettu ja hiljaisuus on hänen ensimmäinen lastenkirjakuvitustyönsä. Hän on myös kirjoittanut tänä vuonna julkaistun esseekokoelman Small Happiness Found in Finland.
Kettu ja hiljaisuus on saatavana myös ääni- ja sähkökirjana.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset ja lisätiedot anni.gullichsen@otava.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni GullichsenViestintäpäällikkö
Lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Miten vietetään täydellinen talvi Tampereella?23.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Mirella Mäkilän Se on moro! -kirjasarjan huumori yhdistää suomalaisia lukijoita. Sarjaa on myyty jo reilusti yli 50 000 kappaletta ja kirjailija saa fanipostia ikähaitarin laidasta laitaan.
Mauri Kunnaksen rakastetut Koiramäki-tarinat nyt yksissä kansissa23.9.2026 08:10:00 EEST | Tiedote
Meidän kaikkien Koiramäki kokoaa yhteen Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjat, jotka kuvaavat tavallista suomalaista elämäntapaa 1800-luvun maalaistalossa. Kokoelma sisältää teokset Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko, Koiramäen lapset ja näkki sekä Koiramäen kesä.
Droonit muuttivat sodan. Olemmeko valmiita siihen?22.9.2026 13:18:53 EEST | Tiedote
Maxim Fedorovin sekä anonyyminä pysyvän droonitaistelija A. Tammisaaren uutuuskirja Sodan uusi kuningas on henkilökohtainen kertomus Ukrainan rintamalta, joka kietoutuu analyysiin sodan nopeasta teknologisesta murroksesta. Onko Suomi valmis digitaaliseen sotaan?
Mestarisäveltäjä Kaj Chydeniuksen elämäkerta Kalliolle kukkulalle tuo esiin ihmisen ikonin takana22.9.2026 08:45:00 EEST | Tiedote
Kaj Chydeniuksen sävellykset ovat monelle rakkaita, mutta harva tuntee ihmisen ikonisten musiikkikappaleiden takana. Annina Holmbergin kirjoittamassa Kalliolle kukkulalle – Kaj Chydeniuksen elämän nuotit -elämäkerrassa kuva Chydeniuksesta syventyy, kun ääneen pääsevät säveltäjän läheiset ja työtoverit.
Prinsessa Dianan veljen muistelmateos julkaistaan tänään22.9.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Charles Spencerin kirja Joutsenlaulu: Sisareni Diana ilmestyy tänään maailmanlaajuisesti. Suomenkielisen teoksen kustantaa Otava. Teos on koskettava ja tarkkanäköinen kuvaus prinsessa Dianan elämästä veljen silmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



