Vaasan kaupunki - Vasa stad

Onnistuneet Pohjanmaan III sosiaali- ja terveystieteiden päivät saivat kiitosta

Jaa

Palosaaren kampuksella 15.-16.11.2018 järjestetyt Pohjanmaan III sosiaali- ja terveystieteiden päivät saivat kiitosta sekä luennoitsijoiden ja osallistujien puolesta. Seuraavat Pohjanmaan sosiaali- ja terveystieteiden päivät järjestetään syksyllä vuonna 2020.

Kuvassa: Hanna-Leena Melender, Raimo Isoaho ja Jukka Kentala
Kuvassa: Hanna-Leena Melender, Raimo Isoaho ja Jukka Kentala

Päiville osallistui alan opiskelijoiden lisäksi sosiaali- ja terveystieteiden kouluttajia, ammattilaisia ja tutkijoita sekä muita alasta kiinnostuneita.

– Tämän vuoden teema ”Tiede, tutkimus ja kehittäminen muutoksessa” toi esille kolme ilmiötä, jotka tällä hetkellä voimakkaimmin muuttavat maailmaa ja vaikuttavat tulevaisuuteen. Ne kolme ilmiötä ovat globalisaatio, väestörakenteen muuttuminen ja teknologian kehittyminen, kuvailee Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveystoimen johtaja sekä sote-muutosjohtaja Jukka Kentala.

– Päivien tavoite on vahvistaa Pohjanmaan tutkimuksen ja kehittämisen infrastruktuuria niin, että se on valmiudessa tuomaan laajalle toimijoiden joukolle uusinta tietoa sosiaali- ja terveystieteiden aloilta. Tämä toteutui jälleen tänä vuonna, Kentala jatkaa.

Sosiaali- ja terveystieteiden kynttilän sai dosentti Raimo Isoaho

Kynttilän saaja Raimo Isoaho on tehnyt merkittävän, pitkän työuran terveyspalveluiden kehittämisessä sekä lääkärinä että tutkijana. Isoaholla on laajat sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoiden ja tutkijoiden yhteistyöverkostot Suomessa ja muualla maailmassa.

Luovuttaessaan sosiaali- ja terveystieteiden kynttilää ansioituneelle Isoaholle, Kentala kiittää erinomaisesti tehdystä työstä Pohjanmaan sosiaali- ja terveystieteiden päivien eteen. Isoaho on ollut se henkilö, jonka ansiosta nämä päivät ovat toteutuneet ja jatkuvat tulevina vuosina.

– Kiitos arvokkaasta huomionosoituksesta tekemääni työtä kohtaan terveystieteiden edistämiseksi, kiittää dosentti Raimo Isoaho.

Kaikille avoin yleisöluento herätti kiinnostusta

Pohjanmaan sosiaali- ja terveystieteiden päivät ovat aina tarjonneet kaikille avoimen luentotilaisuuden. Tänä vuonna yleisöluento pidettiin aiheesta: Työkykyisenä töissä – terveenä eläkkeelle. Luennoitsija oli professori Clas-Håkan Nygård, Tampereen yliopistolta. Luento herätti kiinnostusta, sillä hyvin monelle aihe on ajankohtainen juuri tällä hetkellä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Sosiaali- ja terveystoimen toimialajohtaja, sote-muutosjohtaja Jukka Kentala, puh. 040 718 3660, jukka.kentala@vaasa.fi
Asiantuntija, dosentti Raimo Isoaho puh. 040 177 9689 tai 044 712 7880, raimo.isoaho@vaasa.fi

Kuvat

Kuvassa: Hanna-Leena Melender, Raimo Isoaho ja Jukka Kentala
Kuvassa: Hanna-Leena Melender, Raimo Isoaho ja Jukka Kentala
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Vaasan kaupunki - Vasa stad
Vaasan kaupunki - Vasa stad
PL / PB 3
65101 Vaasa

+358 6 325 1111http://www.vaasa.fi

Vaasan kaupunki

Aina aurinkoinen Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa yhdistyvät innovatiivisuus, teknologia, laadukkaat palvelut, monipuolinen koulutus- ja kulttuuritarjonta sekä energinen meininki.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme