HUS

Optikkovastaanottojen avulla lyhennetään kaihileikkausjonoja

17.1.2023 08:43:18 EET | HUS | Tiedote

Jaa
HUSin kaihiyksikössä on otettu käyttöön optikkovastaanotot osaksi lääkärin esitutkimuskäyntiä. Uuden mallin myötä voidaan tehdä vuodessa 1 500 kaihileikkausta enemmän.

Väestön ikääntyminen ja sen myötä kasvava potilasmäärä sekä koronavuodet ovat johtaneet kaihileikkausjonojen pidentymiseen. HUSin kaihiyksikössä on otettu käyttöön optikkovastaanotot, joiden avulla leikkaustoimintaan liittyviä prosesseja on onnistuttu tehostamaan merkittävästi. Lääkärin työparina toimivat optikot osallistuvat potilaan esitutkimuskäyntien tekemiseen. Aiemmin lääkäri teki ne yksin.

“Esitutkimuskäyntien tehokkuus suhteessa lääkärin panokseen on lähes kaksinkertaistunut muutamassa kuukaudessa. Uuden mallin myötä kaihileikkaustoimintamme on lisääntynyt merkittävästi, kun lääkäriresursseja on voitu kohdistaa sinne, missä niitä kriittisimmin tarvitaan. Vuonna 2022 teimme yksikössämme noin 4 800 kaihileikkausta. Nyt olemme pystyneet ottamaan neljännen leikkaussalin käyttöömme, mikä tarkoittaa noin 1 500 kaihileikkausta lisää vuodessa”, apulaisylilääkäri Risto Nieminen kertoo.

Potilaat tyytyväisiä uudistukseen

Kaihiyksikön poliklinikalla potilaan odotusaika on lyhentynyt, kun lääkäri-optikko-vastaanotolle pääsee nopeammin. Tyytyväisyys näkyy NPS-suositteluindeksissä, joka on kaihiyksikössä yli 80. Tavoiteluku HUSissa on 70.

“Uudistuksella parannetaan myös potilaan ja lääkärin kohtaamista. Potilas tapaa leikkaavan lääkärin jo poliklinikkakäynnillä. Potilaan on mukavampi tulla leikkaukseen, kun tuttu lääkäri on vastassa”, osastonhoitaja Satu Rantahakala sanoo.

Tavoitteena on ottaa toimiva malli kokeiluun myös muissa silmätautien yksiköissä. Uudistuksella valmistaudutaan rakenteilla olevaan Tammisairaalaan, jossa silmätautien leikkaustoiminta tulee kasvamaan entisestään. Vuonna 2025 avautuva sairaala yhdistää kaikki HUSin Helsingin alueen silmätautien yksiköt saman katon alle.

Lisätietoja medialle:

HUSin mediapalvelun yhteystiedot

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 17 augusti 202614.8.2026 11:09:41 EEST | Pressmeddelande

HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder måndagen den 17 augusti 2026 för att behandla bland annat verksamheten och ekonomin för januari–juni 2026 samt särskilda anslag och personalförmåner i det preliminära budgetförslaget för 2027. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.

HUSin yhtymähallitus kokoontuu 17.8.202614.8.2026 11:09:41 EEST | Tiedote

HUSin yhtymähallitus kokoontuu maanantaina 17.8.2026 käsittelemään mm. tammi-kesäkuun 2026 toimintaa ja taloutta sekä vuoden 2027 alustavan talousarvioesityksen erillismäärärahoja ja henkilöstöetuuksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat

Föräldrarnas låga inkomstnivå och utbildning kan påverka risken för allvarliga bakterieinfektioner hos barn10.8.2026 09:34:12 EEST | Pressmeddelande

Risken för att barn ska drabbas av en allvarlig bakterieinfektion är något högre i familjer där föräldrarnas inkomstnivå och särskilt moderns utbildningsnivå är lägre. Resultatet bygger på den första finländska registerstudien som omfattar hela befolkningen, där omfattande nationella data om smittsamma sjukdomar och socioekonomiska förhållanden kombinerats.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye