Original Sokos Hotel Viru avaa erillisen Superior-hotellisiiven
14.2.2020 08:15:00 EET | SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta | Tiedote
Vuonna 2014 avautuneen Solo Sokos Hotel Estorian jokainen huone sisustettiin esittelemään yhtä virolaista tarinaa olympiaurheilijoista orkideankasvatukseen. Omaa tarinaansa kertovat aulatiloihin sijoitellut, palkittujen virolaisten designerien suunnittelemat huonekalut ja sisustusesineet. Estorian kiinnostavat tarinat ja nokkela muotoilu jäävät elämään keväällä 2020 avautuvissa hotelli Virun Superior-huoneissa tarjoten vieraille aitiopaikan virolaiseen elämään ja kulttuuriin. Myös muut Estorian asiakkaiden parhaiksi kokemat asiat eli laadukas yöuni ja rauhallinen tunnelma ovat jatkossa osa Superior-hotellisiivessä majoittuvien vieraiden asiakaskokemusta.
”Teemme Virusta nyt entistä kiinnostavampaa ja monipuolisempaa matkakohdetta. Viime vuonna avasimme upean kattobaarin 23. kerrokseen, suositun KGB-museon yhteyteen. Myös kokous- ja ravintolatilojamme on uusittu vuosien varrella mittavasti. Tänä keväänä lisäämme huonekapasiteettiimme 93 uuden Superior-huoneen lisäksi runsaasti perhehuoneita. Hotellin sisääntuloaulasta luodaan entistä kutsuvampi, asiakkaita sujuvasti palveleva kohtaamispaikka ja aamiaistamme parannellaan esillepanosta ruokatuotteeseen. Jatkossa Viru tarjoaa entistä monipuolisemmat majoitusvaihtoehdot ja selkeämmän hotellivierailun kaikille”, lupaa Original Sokos Hotel Virun hotellinjohtaja Klaus Ek.
”Tietysti vuonna 2014 avatun Solo Sokos Hotel Estorian sulkemiseen liittyy myös taloudellisia tavoitteita. Operointi kahdella brändillä ei enää vastaa Tallinnan Sokos Hotellien tulevaisuuden näkymiin”, Ek toteaa.
Hotelli Viru on ollut vuosikymmenten ajan elämää sykkivä kaupunkihotelli, jossa historia ja nykypäivä kohtaavat hyvällä tavalla. Jatkossa Tallinnan sydämessä sijaitseva iso elämys- ja tapahtumakeskus tarjoaa paitsi parhaat paikallisvinkit myös entistä laajemman huonevalikoiman näköalahuoneista sviitteihin ja perhehuoneista Superior-huoneisiin. Original Sokos Hotel Virussa on 516 hotellihuoneen lisäksi useita ravintoloita, viihde- ja virkistyspalveluita, kokous- ja bankettikeskus, iso ostoskeskus, näköalabaari sekä KGB-museo – kaikki saman katon alla. Hotelli Virun liiketoimintoja operoi SOK-konsernin tytäryhtiö AS Sokotel ja se on osa Original by Sokos Hotels -ketjua.
Lisätietoja:
Klaus Ek, hotellinjohtaja, Original Sokos Hotel Viru, puh. +372 5680 9377, Klaus.Ek@sok.fi
Aire Malvik, markkinointispesialisti, Original Sokos Hotel Viru, aire.malvik@sok.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Outi VitieMarkkinointijohtaja, SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus
Puh:0107682733outi.vitie@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Sokos Hotels - Tehtävänä onnellistaminen
Sokos Hotels on 49 hotellista koostuva suomalainen hotelliketju. Ketjun kolme eri hotellityyppiä tarjoavat yksilöllisen hotellikokemuksen jokaiselle. Original-hotellit tunnetaan sydämellisestä palvelustaan ja keskeisistä sijainneistaan, Break-hotellit tarjoavat rentouttavaa irtiottoa arjesta ja uniikkien Solo-hotellien korkea laatu näkyy niin palvelussa kuin hotellien puitteissakin.
Sokos Hotels on valittu Suomen vastuullisimmaksi ja luotetuimmaksi hotelliketjuksi useana vuonna peräkkäin. Ketjun hotelleja on Suomessa, Virossa ja Venäjällä.
Kaikilla Sokos Hotelleilla on Green Key -ympäristötunnus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Joka viides S-ryhmän bonusosto kirjataan nyt puhelimella – mobiilibonustelu ohitti maksukortin sirun24.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Puhelimessa olevasta S-Etukortista on tullut S-ryhmän asiakasomistajille toiseksi suosituin tapa kerryttää Bonusta. Yleisempää on enää vain maksukortin lähimaksu.
Kauppojen hävikki kutistuu, ruoka-apu kärsii – S-ryhmä avaa uuden tavan lahjoittaa jokaisella kauppareissulla21.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Ruoka-avun tarve Suomessa kasvaa samaan aikaan, kun jaettavan ruoan määrä vähenee. Monen ruoka-aputoimijan pääasiallinen jaettavan ruoan lähde on ruokakaupan hävikki. Jaettavaksi riittävä ruoka on vähentynyt vuosi vuodelta, kun hävikkiä on onnistuttu vähentämään tavoitteiden mukaisesti. Nyt S-ryhmä avaa asiakkailleen uuden, helpon tavan auttaa: pullonpalautusrahat voi lahjoittaa ruoka-apuun yli 1200 pullonpalautusautomaatilla ympäri Suomen.
ABC laajentaa raskaaseen liikenteeseen – uuden ABC Truck -verkoston ensimmäiset pisteet suunnitteilla Tupokselle ja Sipooseen2.9.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
ABC käynnistää uuden ABC Truck -liiketoiminnan avaamalla ensimmäisen raskaan ammattiliikenteen tankkauspisteen loppuvuoden 2026 aikana Tupokselle ja latauspisteen Sipooseen kevään 2027 aikana. Verkosto on suunnattu kuljetus- ja logistiikka-alan yrityksille sekä muille raskasta kalustoa käyttäville toimijoille.
Uusi TV-ohjelma nostaa Prisman marketmuodin valokeilaan2.9.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Ohjelma näyttää, miten inspiroiva, helposti saavutettava ja omaan tyyliin sopiva pukeutuminen löytyy yhä useammin marketin valikoimasta.
Viron Prismat Coop Eestin omistukseen – uusi yhteistyö avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle merkittävän vientikanavan Viroon1.9.2026 16:00:00 EEST | Tiedote
SOK:n ja Coop Eestin välinen yrityskauppa on saatu päätökseen. Virossa toimiva AS Prisma Peremarket ja sen 13 Prisma-myymälää siirtyvät Coop Eestin omistukseen 1.9.2026 alkaen. Samalla SOK ja Coop Eesti käynnistävät yhteistyön, joka avaa suomalaiselle elintarviketeollisuudelle uuden väylän Viron markkinoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


