Osaajapula rajoittaa yritystoimintaa
4.10.2022 06:00:00 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastasi 103 yritystä, joista kolmannes on teollisuusyrityksiä ja yli 16 prosenttia on palvelutoiminnan yrityksiä.
Hämeessä pula osaajista on hieman helpottunut verrattuna viime vuoteen. Kyselyyn vastanneista hämäläisyrityksistä kuitenkin lähes 45 prosenttia kertoo osaavan työvoiman saatavuuden vaikuttavan jo nyt kasvuun ja liiketoiminnan kehittämiseen jonkin verran tai paljon.
Vastaajista liki 49 prosenttia ilmoitti rekrytointitarpeen kasvavan tai kasvavan merkittävästi seuraavan kuuden kuukauden aikana. ”Kun tilannetta katsotaan 2–3 vuoden aikajänteellä, niin alueemme yritysten arvio rekrytointitarpeen kasvusta on jo 63 prosenttia. Pidemmän aikavälin tilannetta heikentää yhä suurempien ikäluokkien eläköityminen, vaikka osaajapula onkin alueellamme hieman helpottunut”, Eerikäinen sanoo.
Hämeessä yritykset kertovat tarvitsevansa osaajia erityisesti toisen asteen ammatilliselta koulutusasteelta valmistuneista. Lisäksi tarvetta on myös ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista. ”Alueemme yritykset tarvitsevat osaajia erityisesti tekniikan alalta. Myös kaupan sekä palvelualan osaajien tarve on kasvanut”, Eerikäinen kertoo.
Keskeisimmät rekrytointihaasteet johtuvat yritysten mukaan siitä, että avoimiin tehtäviin ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi hakijoita. ”Hämeessä vastanneet yritykset pitävät rekrytointihaasteina myös hakijoiden vähäistä työkokemusta ja kiristynyttä kilpailua työntekijöistä”, toteaa Eerikäinen.
Tärkeimpinä keinoina osaavan työvoiman turvaamiseksi hämäläisyritykset nostivat koulutuksen sisältöjen kehittämisen vastaamaan paremmin työelämän tarpeita, työn vastaanottamisen kannustinloukkujen purkamisen sekä yritysten ja oppilaitosten yhteistyön tiivistämisen.
Hämeen osaajakyselyn tulokset >>>
Kauppakamarien kysely tehtiin 20.-23.9.2022. Kyselyyn vastasi 1780 kauppakamarien jäsenyritystä. Hämeen kauppakamarin alueella kyselyyn vastanneita yrityksiä oli 103, joista teollisuusyritysten osuus on 29 prosenttia ja muun palvelutoiminnan yli 16 prosenttia. Vastanneista selkeästi suurin osa on teollisuusyrityksiä ja yli viidennes yrityksiä, joiden vuosiliikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa. Vastanneet kattavat laajasti koko Hämeen kauppakamarin alueen toimialat ja yrityksistä yli 75 prosenttia on alle 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä, joiden liikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jussi Eerikäinen
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja
Kuvat

Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Pirkanmaalta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen yritysten luottamus tulevaan vahvistuu, tilauskannat kääntyneet nousuun1.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen yritysten talousnäkymät ovat syksyllä aiempaa valoisammat, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreesta talouskyselystä. ”Liikevaihto, tilauskannat ja kannattavuus ovat vahvistuneet keväästä, ja yritysten tunnelma on selvästi normalisoitunut. Samalla osaavan työvoiman saatavuus on noussut jälleen yhä useamman yrityksen huolenaiheeksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Yritysten rekrytointitarpeet kasvavat Hämeessä – suurin pula ammattiosaajista24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyritysten rekrytointitarpeet kasvavat seuraavien 2–3 vuoden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin Osaajakyselystä. ”Vaikka aiempaa useampi hämäläisyritys arvioi osaavan työvoiman saatavuuden tällä hetkellä hyväksi, kohdistuvat yritysten suurimmat osaajahaasteet ammatillisen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten kasvun edellytyksiä10.9.2026 13:46:59 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 32 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hallitusten osaaminen on yritysten kasvun ja uudistumisen kannalta ratkaisevaa. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat päätöksentekoa, strategista ajattelua ja kykyä rakentaa kestävää kasvua yrityksissä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari: Nyt on aika vauhdittaa kasvua, investointeja ja työllisyyttä4.9.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen kauppakamari kannustaa seuraavaa hallitusta tarttumaan rohkeasti kasvua vauhdittaviin uudistuksiin. Työmarkkinoiden joustavuus, investointien edistäminen ja sujuvampi sääntely ovat avainasemassa Suomen kilpailukyvyn vahvistamisessa. "Suomi tarvitsee seuraavallakin hallituskaudella ratkaisuja, jotka vahvistavat yritysten kasvua, investointeja ja työllistämismahdollisuuksia. Kilpailukyky rakentuu osaavasta työvoimasta, sujuvasta toimintaympäristöstä ja uskalluksesta panostaa tulevaisuuden kasvuun. Nyt on aika purkaa kasvun esteitä eikä luoda niitä lisää", sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen yrityksissä näkyy vahvistuvia merkkejä kasvusta27.7.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen yritysten näkymät ovat kääntyneet aiempaa myönteisemmiksi, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä heinäkuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Hämäläisyritysten suhdannenäkymät ovat kahden viime vuoden tarkastelujakson vahvimmat, mikä kertoo yritysten luottamuksen asteittaisesta vahvistumisesta. Myönteinen kehitys näkyy usealla mittarilla. Tuotantomäärät ovat olleet kasvussa jo viime vuoden syksystä lähtien, ja nyt myös henkilöstömäärän näkymät ovat kääntyneet plussalle”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme