Lastensuojelun KeskusliittoLastensuojelun Keskusliitto

Osallisuusviikko käynnistyy: kuuluuko jokaisen ääni?

Jaa

Toimittaja, päätoimittaja, kustantaja – miten sinun tiedotusvälineessäsi toteutuu eri ihmisryhmien osallisuus? Nostatteko aktiivisesti esille esimerkiksi vammaisten, työttömien, etnisten tai kulttuuristen vähemmistöjen, vanhusten tai pienten lasten ääntä toiminnassanne? Osallisuusviikko 3.-7.10.2022 kutsuu jokaista pohtimaan sitä, miten osallisuus toteutuu oman toiminnan piirissä ja miten itse kukin voi edistää osallisuuden toteutumista tasapuolisesti yhteiskunnassa.

Kuva: Amy Tran/ Unsplash
Kuva: Amy Tran/ Unsplash

Osallisuus on kokemus, joka syntyy, kun ihminen tuntee kuuluvansa itselleen merkitykselliseen ryhmään tai yhteisöön. Se on keskeinen keino köyhyyden, syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentämisessä, ja sillä on myös suuria potentiaalisia kansantaloudellisia vaikutuksia (THL: Osallisuusindikaattori). Mahdollisuus vaikuttaa itseä koskeviin asioihin on keskeinen osa kenen tahansa integroitumista ja osallistumista yhteiskuntaan. Sosiaalisen osallisuuden tukeminen on myös nostettu keskeisesti osaksi Suomen hallitusohjelman ja Euroopan unionin tavoitteita.

Osallisuus ei kuitenkaan toteudu samalla tavoin kaikkien ihmisryhmien kohdalla. Osallisuutta edistäessä erityinen huomio tulisikin kiinnittää heikoimmassa asemassa oleviin ja syrjäytymisvaarassa oleviin ryhmiin. Esimerkiksi kehitysvammaisuus, kielitaidon puutteet, köyhyys, työttömyys, heikko terveys, päihderiippuvuus tai mielenterveyden ongelmat heikentävät tutkitusti ihmisen osallistumista yhteiskunnan toimintaan. Kouluterveyskyselyn (2019) perusteella seksuaalista häirintää tai seksuaaliväkivaltaa kokeneilla sekä kiusatuksi tulleilla nuorilla on muita nuoria matalampi osallisuuden kokemus. Matala osallisuuden kokemus puolestaan lisää vakavaa psyykkistä kuormitusta ja yksinäisyyttä sekä heikentää työkykyä.

Jos osallisuuteen ei kiinnitetä tietoisesti huomiota, toteutuu se helposti vain satunnaisesti tai pinnallisesti. Osallisuuden toteutumiseen ja rakenteisiin on aktiivisesti kiinnitettävä huomiota, jotta siitä tulee yhteisön, työpaikan tai vaikkapa koulun arkea. Osallisuus on yksi keskeisimmistä lapsen oikeuksista ja samalla se on oikeus, jonka lapset itse tuntevat heikoimmin ja jota lasten kokemuksen mukaan loukataan useimmin.

Lastensuojelun Keskusliiton, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Sokra-hankkeen koordinoimaa Osallisuusviikkoa vietetään 3.-7.10.2022. Viikon aikana esitellään osallisuutta lisääviä toimia ja malleja, osallisuustutkimuksen tuloksia ja tietoa eri ihmisryhmien osallisuudesta. Osallisuuden kokemusta voi lisätä tarjoamalla erityisesti heikoimmassa asemassa oleville ihmisille mahdollisuuden tulla nähdyksi ja kuulluksi yhteiskunnassamme.  

Osallisuutta voi edistää esimerkiksi:

  • kohtaamalla toiset ihmiset tekijöinä ja toimijoina sen sijaan, että heidät nähtäisiin ainoastaan oman toiminnan kohteena tai kohderyhmänä,
  • tukemalla eri ihmisryhmien mahdollisuuksia osallistua, tulla kuulluksi ja vaikuttaa erityisesti itseään koskevissa asioissa,
  • varmistamalla eri ihmisryhmien tiedon saantia heille sopivilla tavoilla ja kielillä, esteettömyys ja saavutettavuus huomioiden,
  • lisäämällä asiakkaiden osallisuutta erilaisten palveluiden ja tuotosten kehittämisessä ja laatimisessa sekä
  • tukemalla eri ihmisryhmien integroitumista yhteiskuntaan, esimerkiksi kieliopintojen, tietoteknisten valmiuksien kehittämisen tai viranomais- tai vertaistuen avulla.

    Haastamme kaikki tiedotusvälineet pohtimaan ja edistämään Osallisuusviikolla eri ihmisryhmien osallisuutta niin uutisoinnissa kuin pääkirjoituksissa ja haastatteluissakin. Miten sinun lehdessäsi tai ohjelmassasi kuuluu vähemmistöjen ääni? Voitko valita tällä viikolla haastatteluun tai asiantuntijaääneksi edustajan niistä ryhmistä, joiden osallisuus toteutuu yhteiskunnassamme muita huonommin?  

    Osallisuusviikolle voi osallistua kuka tahansa. Tapahtumista ja tiedoista voi viestiä somessa aihetunnisteella #osallisuusviikko.

    Lue lisää: https://www.lskl.fi/tapahtumat/osallisuusviikko-2022/

    Lisätietoa osallisuuden edistämisen malleista löydät myös THL:n Osallisuuden edistämisen teemasivuilta: https://thl.fi/fi/web/hyvinvoinnin-ja-terveyden-edistamisen-johtaminen/osallisuuden-edistaminen/heikoimmassa-asemassa-olevien-osallisuus

    Lisätietoa antavat:

    Kehittämispäällikkö Kaisu Muuronen, kaisu.muuronen@lskl.fi, p. 050 569 6697

    Viestintä- ja verkostokoordinaattori Soile Honkala, soile.honkala@lskl.fi, p. 040 660 2965

Avainsanat

Kuvat

Kuva: Amy Tran/ Unsplash
Kuva: Amy Tran/ Unsplash
Lataa
Kuva: Lastensuojelun Keskusliitto
Kuva: Lastensuojelun Keskusliitto
Lataa
Kuva: Lastensuojelun Keskusliitto
Kuva: Lastensuojelun Keskusliitto
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Lastensuojelun Keskusliitto
Lastensuojelun Keskusliitto
Armfeltintie 1
00150 HELSINKI

http://www.lskl.fi

Lastensuojelun Keskusliitto on keskusjärjestö, joka vaikuttaa lastensuojelun laadun ja lapsen oikeuksien puolesta.

Lastensuojelun Keskusliiton Perheet keskiöön! -toiminnan tavoitteena on tuoda järjestöjen osaaminen perhekeskuksien käyttöön ympäri Suomen.

Osallisuusviikolla 3.-7.10.2022 kutsumme jokaista pohtimaan sitä, miten osallisuus toteutuu oman toiminnan piirissä ja miten sen toteutumista voi edistää. Osallisuusviikolle voi ottaa osaa vapaasti ja tapahtumista ja tiedoista voi viestiä somessa aihetunnisteella #osallisuusviikko.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lastensuojelun Keskusliitto

Lastensuojelun arjen sankari -palkinto 2022 myönnettiin Ylöjärven lastensuojelun avotiimille4.10.2022 13:09:26 EEST | Tiedote

Lastensuojelun Keskusliitto ja Huoltaja-säätiö myönsivät 4.10. Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä® Lastensuojelun arjen sankari -palkinnon Ylöjärven lastensuojelun avotiimille. Kunniamaininnat annettiin Helsingin kaupungin Teinilän lastenkodin osasto Kivitaskun henkilökunnalle, Särskild Oy:n jälkihuollon tuetun asumisen tiimille sekä Tampereen kaupungin Kotipysäkin työryhmälle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme