Ostoskeskus A Blanc aukeaa Otaniemeen kesällä
3.6.2021 12:48:24 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Ostoskeskus A Blancin kattava peruskorjaus on saatu valmiiksi. Alvar Aallon suunnittelema merkittävä rakennus uusittiin tukemaan alkuperäistä käyttötarkoitustaan Otaniemen kampusalueen ja ympäristön palvelukeskittymänä.
Aalto-yliopiston kampuksen ytimessä Alvarinaukion laidalla sijaitsevan ostoskeskuksen liikkeet avautuvat vaiheittain kesällä 2021, ja koko keskuksen avajaisjuhlallisuuksia vietetään torstaina 2. syyskuuta. Tiloja viimeistellään ja kalustetaan parhaillaan.
A Blancissa tulee toimimaan erikoisliikkeitä ja -palveluita, kuten parturi-kampaamo Shortcut AALTO, pukuvuokraamo Tapiolan Juhlapuku sekä Olut- ja wiskihuone Vesiheinä. Toisessa kerroksessa tulee sijaitsemaan Terveystalon Otaniemen päätoimipiste sekä toimistotiloja. Kampuksen toisena palvelukeskittymänä A Blanc muodostaa toimivan parin metroaseman kupeessa sijaitsevan kauppakeskus A Blocin kanssa.
Peruskorjaus valmistui vanhaa kunnioittaen
Arkkitehtitoimisto Alvar Aallon suunnittelema ostoskeskus uudistettiin peruskorjauksen myötä palvelemaan monipuolista liiketoimintaa. Kahdessa vaiheessa vuosina 1961 ja 1969 valmistuneen myymälärakennuksen peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2020 ja päättyi toukokuussa 2021.
Ostoskeskuksen talotekniikka uusittiin ja julkisivut kunnostettiin ja entisöitiin. Viuhkamuotoinen alkuperäinen kuparikatto säilytettiin. Kaikki vanhat ikkunat ja ulko-ovet kunnostettiin tai uusittiin vanhoja alkuperäisiä suunnitelmia mukaillen. Keskuksen edustalle valmistui samalla uusi laaja terassi asiakaspaikkoineen. Korjaussuunnitelmat tehtiin rakennuksen historiallista ja arkkitehtonista arvoa kunnioittaen yhteistyössä Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.
Peruskorjauksen myötä rakennus sai nimekseen ostoskeskus A Blanc. Nimen lähtökohtana on ostoskeskuksen valkoinen väri, joka erottaa rakennuksen alueen punatiilisistä Alvar Aallon suunnittelemista tutkimus- ja opetusrakennuksista. Nimen ”A”-etuliite viittaa Aalto-yliopistoon ja sen A-kirjaimesta muodostuvaan logoon, kuten muidenkin Otaniemen kampuksen palvelukonseptien nimissä.
Rakennuksen osoite: Otakaari 27, Espoo
Rakennuttaja: Otaniemen Liikekeskus Oy
Pääurakoitsija: Pakrak Oy
Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehdit Q4 Oy
Peruskorjauksen aikataulu: maaliskuu 2020–toukokuu 2021
Projektin verkkosivut
Ostoskeskuksen verkkosivut
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vuokraukseen liittyvät asiat:
Jenna Isokuortti, Head of Leasing and Sales, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
jenna.isokuortti@aalto.fi, 050 464 4020
Peruskorjaukseen liittyvät asiat:
Jarmo Wilander, johtaja, rakennuttaminen, Aalto-yliopistokiinteistöt Oy
jarmo.wilander@aalto.fi, 040 541 3304
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta7.4.2026 09:02:00 EEST | Tiedote
Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
Sadan tutkimuksen uudelleenanalyysi paljastaa: johtopäätökset riippuvat paljolti tekijästä2.4.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijat tekivät satoja uudelleenanalyyseja sadasta aiemmin julkaistusta sosiaali- ja käyttäytymistieteiden tutkimuksesta. Samoihin johtopäätöksiin päästiin vain joka kolmannessa uudelleenanalyysissa.
Unohda ruutuaika, kuormitus syntyy puhelimen toistuvasta räpläämisestä23.3.2026 11:15:12 EET | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että kuormitusta ei selitä pelkkä ruutuaika. Eniten kuormittaa pätkittäinen käyttö: jatkuva lyhyt vilkuilu ja viestittely pitkin päivää. Näistä rutiineista on myös vaikea päästä eroon.
Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita13.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat11.3.2026 12:01:00 EET | Tiedote
AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
