Ostoskeskus A Blanc viettää avajaisiaan Aalto-yliopiston kampuksella
4.10.2021 14:41:58 EEST | Aalto-yliopisto | Tiedote

Ostoskeskus A Blancin peruskorjaus alkoi maaliskuussa 2020 ja valmistui toukokuussa 2021. Kattavan peruskorjauksen jälkeen keskuksen toimijat ovat remontoineet ja viimeistelleet omia tilojaan. A Blancin ensimmäiset liikkeet avasivat ovensa kesällä, ja loputkin liiketoimijat aloittavat toiminnan syksyn 2021 aikana. Ostoskeskuksen avautumista juhlitaan 4.–8.10.2021.
A Blancissa toimii erikoisliikkeitä ja monipuolisesti palveluita. Ostoskeskus muodostaa toimivan parin metroaseman kupeessa sijaitsevan sisaruskeskuksensa, kauppakeskus A Blocin, kanssa. A Blancin ensimmäisessä kerroksessa toimivat muun muassa Olut- ja wiskihuone Vesiheinä, parturi-kampaamo Shortcut AALTO, pukuvuokraamo Tapiolan Juhlapuku sekä lokakuussa avautuva lautapelibaari Taproom d20. Ravintola Hummus House aloittaa toimintansa syksyn 2021 aikana. Rakennuksen toisessa kerroksessa sijaitsevat Terveystalo Otaniemi sekä AFRYn Otaniemen toimipiste.
Peruskorjaus herätti rakennuksen eloon
Aiemmin Otaniemen ostarina tunnettu rakennus valmistui kahdessa vaiheessa vuosina 1961 ja 1969, ja sen on suunnitellut Alvar Aalto. Se on tunnettu valkoisista, rapatuista seinistä ja viuhkamaisesta katosta sekä koko rakennuksen pituisesta käytävästä ja suurista näyteikkunoista, jotka erottavat sen alueen punatiilisistä tutkimus- ja opetusrakennuksista. Ostoskeskuksen uusi nimi A Blanc on viittaus Aalto-yliopistoon (A) ja talon valkoisiin seiniin (Blanc). Rakennus on myös harvinaisuus, sillä se on yksi harvoista Alvar Aallon suunnittelemista myymälärakennuksista.
Ostoskeskus toimi pitkään Otaniemen ainoana palvelukeskittymänä, kunnes kauppakeskus A Bloc avautui Aalto-yliopiston metroaseman yhteyteen elokuussa 2018. Uuden kauppakeskus A Blocin avautumisen jälkeen oli mahdollista toteuttaa A Blancin peruskorjaus, jonka myötä ostoskeskus palautettiin alkuperäiseen loistoonsa ja käyttötarkoitukseensa.
Remontin myötä A Blancin ilme kirkastui, kun talotekniikka uusittiin ja julkisivut kunnostettiin ja entisöitiin. Viuhkamuotoinen alkuperäinen kuparikatto säilytettiin. Keskuksen edustalle valmistui uusi laaja terassi asiakaspaikkoineen ja piha-alueet muokattiin viihtyisämmiksi ja toimivammiksi.
Korjaussuunnitelmat tehtiin rakennuksen historiallista ja arkkitehtonista arvoa kunnioittaen yhteistyössä Museoviraston ja Alvar Aalto -säätiön kanssa.
Lisätiedot:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Noora Stapleton, viestinnän erityisasiantuntija, Aalto-yliopisto
noora.stapleton@aalto.fi, puh. 050 353 1525
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme kestävää tulevaisuutta saavuttamalla läpimurtoja avainalueillamme ja niiden yhtymäkohdissa. Samalla innostamme tulevaisuuden muutoksentekijöitä ja luomme ratkaisuja maailman suuriin haasteisiin. Yliopistoyhteisöömme kuuluu 16 000 opiskelijaa ja 5 200 työntekijää, joista 446 on professoreita. Kampuksemme sijaitsee Espoon Otaniemessä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aalto-yliopisto
Katalyysi uudessa valossa: mikrotason vuorovaikutukset voivat tehostaa puhtaan energian teknologioita13.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Uusi tutkimus avaa tarkemman näkymän siihen, miten katalyytit toimivat kemiallisten reaktioiden aikana. Löydös voi auttaa kehittämään tehokkaampia materiaaleja esimerkiksi vihreän vedyn tuotantoon ja kestävämpään kemianteollisuuteen.
Aalto-yliopisto sai oman kvanttitietokoneen – AaltoQ20 kouluttaa tulevaisuuden kvanttiosaajat11.3.2026 12:01:00 EET | Tiedote
AaltoQ20 on maailmallakin harvinainen ja Suomessa täysin ainutlaatuinen huipputason kvanttitietokone, jolla paitsi koulutetaan tulevaisuuden osaajia, myös tutkitaan kvantti-ilmiöitä ja kehitetään uutta teknologiaa.
Aalto University unveils AaltoQ20 – a state-of-the-art quantum computer for educating quantum talent of the future11.3.2026 12:01:00 EET | Press release
AaltoQ20 is a unique quantum computer that researchers can also use to study quantum phenomena and develop new technology.
“Mesoskaalan” uimarit voivat avata tien kehon sisäisille lääkeroboteille3.3.2026 11:10:00 EET | Tiedote
Tutkijat ovat selvittäneet, miten pienet eliöt rikkovat fysiikan lakeja uidakseen nopeammin. Löytö voi auttaa esimerkiksi lääkkeitä annostelevien robottien kehittämisessä.
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning får nytt liv online – det finsk-svenska samarbetets historia är nu tillgängligt för alla16.2.2026 07:30:00 EET | Pressmeddelande
Hanaholmens 50-årsjubileumsutställning tas ner senare i år, men berättelsen om samarbetet mellan Finland och Sverige lever vidare. Institutet för mätning och modellering av den byggda miljön (MeMo) har dokumenterat jubileumsutställningen som en trespråkig virtuell 3D-utställning som kan upplevas online världen över.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



