Osuuskauppa Keskimaa on Keski-Suomen suurin yhteisöveronmaksaja
11.11.2020 10:40:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

kehittäminen kaikkialla maakunnassa. Toiminnasta syntyvä taloudellinen hyöty ei lähde maailmalle, vaan jää meille keskisuomalaisille, oman maakuntamme elinvoimaisuuden ylläpitämiseen ja vahvistamiseen, myös verojen muodossa, toteaa Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Keskimaan toiminnan tuottama verojalanjälki on merkittävä
Keskimaa maksoi vuoden 2019 osalta yli 766 milj. euron vähittäismyynnistä ennakonpidätyksiä ja työnantajamaksuja, tulo- ja varallisuusveroja sekä välillisiä veroja 106,9 milj. euroa. Yhteisö- ja kulutusverojen lisäksi summaan sisältyy veroluonteisia henkilöstömaksuja sekä palkoista tehdyt ennakonpidätykset. Keskimaa maksaa veronsa Keski-Suomeen, keskisuomalaisten hyväksi. Osuuskauppa Keskimaa oli Keski-Suomen suurin yhteisöveronmaksaja 4,2 miljoonalla eurolla, Keskimaa-konsernin yhteenlaskettu yhteisövero oli 4,7 miljoonaa euroa.
|
Keskimaa-konsernin verojalanjälki 2019 |
Milj.€ |
|
|
Ennakonpidätykset ja työnantajamaksut |
20,7 |
|
|
Tilitetyt ennakonpidätykset palkoista |
8,3 |
|
|
Eläkevakuutusmaksut |
12,0 |
|
|
Työnantajan sairasvakuutusmaksut |
0,4 |
|
|
Tulo- ja varallisuusverot |
6,3 |
|
|
Yhteisöjen tulovero |
4,7 |
|
|
Kiinteistövero |
1,4 |
|
|
Välilliset verot |
80,2 |
|
|
Tilitetty arvonlisävero |
10,1 |
|
|
Sähkövero |
1,2 |
|
|
Polttonesteiden valmistevero |
48,3 |
|
|
Alkoholivero |
0,5 |
|
|
Tupakkavero |
20,1 |
|
|
Verot yhteensä |
106,9 |
|
Vastuullista toimintaa alueellisesti
Toiminnan jatkuvuuden ja kilpailukyvyn ylläpitäminen edellyttää taloudellista kannattavuutta. Investoimme vuonna 2019 yhteensä 16,8 miljoonaa euroa palvelujemme kehittämiseen Keski-Suomessa. Keskimaan kumppaneina on noin 120 paikallista elintarvikealan yritystä. Keskimaan kaupoissa myytiin viime vuonna Keski-Suomessa valmistettuja tuotteita 22,7 miljoonalla eurolla.
Keskimaa työllisti vuonna 2019 keskimäärin yli 1800 työntekijää, ollen Keski-Suomen suurin yksityinen työnantaja. Työntekijöiden palkkoja Keskimaa maksoi yhteensä 49,8 miljoonaa euroa.
Vuonna 2019 Keskimaan asiakasomistajia oli yli 133 000, asiakasomistajia palkittiin (bonus, ylijäämänpalautus, osuusmaksun korko ja maksutapaetu) yhteensä 27,3 miljoonalla eurolla. Keski-Suomen alueelle kohdistettuun sponsorointiin ja hyväntekeväisyyteen käytettiin lähes 0,3 miljoonaa euroa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti Määttätoimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:+358 50 522 1011antti.maatta@sok.fiNiko ToivanenTalousjohtaja, CFO
Puh:+358 10 767 3030niko.toivanen@sok.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. – keittiön lattiaremontti valmistui ennakoitua nopeammin18.5.2026 09:55:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä avataan tiistaina 19.5. normaalein aukioloajoin. Ravintola on ollut suljettuna kaksi viikkoa keittiön lattiaremontin vuoksi, mutta työ valmistui ennakoitua nopeammin.
Keskimaa lahjoittaa 15 000 euroa MIELI Kriisikeskus Mobilelle nuorten mielenterveyden tueksi13.5.2026 09:03:08 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa kohdentaa 15 000 euron suuruisen Ilo auttaa 2026 -lahjoituksen MIELI Jyväskylän seudun mielenterveys ry:n ylläpitämän MIELI Kriisikeskus Mobilen nuorille suunnattuun asiakastyöhön. Lahjoituksen avulla vahvistetaan nuorten matalan kynnyksen keskusteluapua eri puolilla Keski-Suomea vuoden 2026 aikana.
Uusi S-market Pihtiputaalle – Osuuskauppa Keskimaa investoi uuteen myymälään29.4.2026 08:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa rakentaa Pihtiputaalle uuden S-marketin nykyisen myymälän viereen. Rakennustyöt alkavat toukokuussa 2026, ja myymälä avataan keväällä 2027. Uusi kiinteistö korvaa elinkaarensa päähän tulleen nykyisen myymälän ja parantaa alueen päivittäistavarakaupan palveluja.
Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä on valittu SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi28.4.2026 15:45:00 EEST | Tiedote
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan hallintoneuvosto on valinnut SOK:n hallituksen varapuheenjohtajaksi Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määtän. Antti Määttä on toiminut SOK:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2022 lähtien.
Rosso Jyväskylä palvelee vappuna – suljettuna 4.5. alkaen lattiaremontin vuoksi28.4.2026 11:35:00 EEST | Tiedote
Rosso Jyväskylä palvelee normaalisti vappuna. Ravintola suljetaan lattiaremontin vuoksi maanantaista 4.5. alkaen, ja tavoitteena on avata ovet jälleen toukokuun loppupuolella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
