Osuuskauppa Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjan kumppanit ja kohteet on valittu
18.11.2019 11:45:59 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote

Keskimaan Ilo auttaa -hyväntekeväisyyskampanjassa keskitytään keskisuomalaisille iloa ja hyvää mieltä tuottaviin konkreettisiin tekoihin. Keskimaa lahjoittaa tänäkin vuonna hyväntekeväisyyteen euron per Keskimaan asiakasomistaja, lokakuun lopun asiakasomistajamäärän mukaan.
Tänä syksynä asiakasomistajat pääsivät äänestämään lahjoituskohdetta. Eniten ääniä kohdistui Liikkumista ja leikkimieltä -teeman ehdotuksiin ’kunnostetaan maakunnan ulkoilureittejä’ ja ’kunnostetaan leikkipuistoja ja –alueita’, joiden perusteella lahjoituksen kohteet ja yhteistyökumppanit on valittu. Kohteet sijaitsevat Keski-Suomen alueella ja ovat avoimesti ihmisten saavutettavissa.Kohteet on valittu niin, että niistä olisi paljon iloa ja hyötyä keskisuomalaisille.
− Olemme enemmän kuin iloisia, kun pääsemme jälleen tänä vuonna tuottamaan iloa Keski-Suomessa. Erityisen mukavaa on, että saimme asiakasomistajamme mukaan vaikuttamaan lahjoituskohteen valintoihin. Yhteistyökumppaneiden osalta meille on tärkeää, että saamme luotettavien kumppaneiden kanssa eri puolilla maakuntaa toteutettua aikaa kestäviä hankkeita, jotka muuten olisivat jääneet vain haaveiksi, kertoo Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Keskimaan asiakasomistajien Ilo auttaa -lahjoituskohteet ja kumppanit teemalla liikkumista ja leikkimieltä vuonna 2019 ovat seuraavat:
Kunnostetaan maakunnan ulkoilureittejä -kohteet
- Kumppanina Metsähallitus
- Salamajärven kansallispuistossa tehdään hyvin lapsiperheille soveltuvasta Vasan kierroksesta luontopolku, joka kertoo metsäpeuroista. Reitillä uusitaan myös noin kilometrin verran pitkospuita.
- Leivonmäen kansallispuistossa uusitaan Harjujärven esteettömän reitin pitkospuut ja katselutasanne. Reittiä voi kulkea myös pyörätuolilla sekä lastenrattaiden kanssa.
- Kanavuoren luonnonsuojelualueen portaat uusitaan yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa.
- 50 kappaletta halkaisukirveitä Metsähallituksen ylläpitämille tulentekopaikoille Keski-Suomessa.
- Salamajärven kansallispuistossa tehdään hyvin lapsiperheille soveltuvasta Vasan kierroksesta luontopolku, joka kertoo metsäpeuroista. Reitillä uusitaan myös noin kilometrin verran pitkospuita.
- Kumppanina Green Care -keskus Könkkölä
- Lumo-ulkoilupolku kunnostetaan Könkkölän alueella.
- Lumo-ulkoilupolku kunnostetaan Könkkölän alueella.
Kunnostetaan leikkipuistoja ja -alueita -kohteet
- Kumppanina Jyväskylän kaupunki
- Jyväskylän sataman kuntoilupisteen yhteyteen hankitaan interaktiivinen Memo-leikkiväline lapsille.
- Kumppanina Jämsän kaupunki
- Jämsänjoen yhtenäiskoulun leikkipiha kunnostetaan hankkimalla uusia leikkitelineitä.
- Kumppanina Saarijärven kaupunki
- Saarijärven monitoimihallin viereen rakennetaan skeittipaikka nuorille.
Aikataulullisesti hankkeita päästään toteuttamaan ensi kevään ja kesän aikana. Suunnittelutyöt ovat jo kaikkien kohteiden osalta alkaneet, joten kohteiden rakentamiset alkavat heti keväällä kelien salliessa.
− Kevään aikana kerromme projektien etenemisestä ja tietenkin kohteiden valmistuttua haluamme juhlistaa jokaista kohdetta omalla tavallaan. Yksi mikä on varmaa, on se, että kaikki nämä kohteen ovat avoimia ihan meidän jokaisen käyttöön, iloitsee Keskimaan markkinointi- ja viestintäjohtaja Noora Luoma.
Lahjoituskohteet esitellään tarkemmin www.iloauttaa.fi -sivustolla
Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Maakunnan ulkoilureittien kunnostaminen, kumppanina MetsähallitusSiirry videokanavalle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Antti Määttä, toimitusjohtaja, 010 767 3011
Osuuskauppa Keskimaa, Noora Luoma, viestintä- ja markkinointijohtaja, 010 767 3040
Metsähallitus, Tuula Peltonen, puistonjohtaja, 0400 924 534
Green Care keskus Könkkölä ry, Mervi Puupponen, toiminnanjohtaja, 050 311 8509
Jyväskylän kaupunki, Tuija Pajunen, viherpalvelupäällikkö, 014 266 2048
Jämsän kaupunki, Satu Korpela, puutarhuri, 040 823 4370
Saarijärven kaupunki, Janne Haapanen, vapaa-aikasihteeri, 044 459 8296
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 625 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 130 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Neuvoloista palvelutaloihin – Keskimaan 130 000 euron Ilo auttaa -lahjoitus toi viihtyisyyttä 99 yksikköön30.10.2026 09:20:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan vuoden 2026 Ilo auttaa -lahjoitus on tuonut konkreettista iloa terveys- ja hoivayksiköiden potilasarkeen eri puolilla Keski-Suomea. Yhteensä 130 000 euron lahjoitus on käytetty potilas- ja asiakasviihtyvyyden parantamiseen ikäihmisten palveluissa, vammaispalveluyksiköissä, neuvoloissa, nuorisokodeissa, perhekeskuksissa sekä terveysasemilla ja sairaaloissa. Hankinnat tehtiin henkilöstön toiveiden pohjalta yhteistyössä Sairaala Novan säätiön kanssa.
Prisman ja Sokoksen verkkokauppatilaukset noudettavissa maksutta Saleista ja S-marketeista ympäri Keski-Suomea28.10.2026 07:55:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa on ottanut käyttöön uuden noutopalvelun, jonka kautta käyttötavaraa tarjoavista Prisma.fi- ja Sokos.fi-verkkokaupoista tilatut tuotteet voi noutaa maksutta Keskimaan Saleista ja S-marketeista. Palvelu laajentaa kotimaisten verkkokauppojen valikoimien saatavuutta eri puolilla Keski-Suomea.
Keskimaan liikevaihto kasvoi haastavassa markkinatilanteessa15.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-syyskuun liikevaihto oli 609,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 5,1 prosenttia. Kasvua tukivat erityisesti liikennekaupan kasvu sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan myynnin kehitys. Kilpailu marketkaupassa jatkui kireänä.
Keskimaa nousi alueosuuskauppojen ykköseksi vuoden 2025 osuuskauppavertailussa21.9.2026 14:45:00 EEST | Tiedote
Keskimaa on noussut vuoden 2025 alueosuuskauppojen vertailun ykköseksi Osuuskuntien Keskusjärjestö Pellervon julkaisemassa Osuustoiminta-lehden osuuskauppojen vertailussa. Keskimaan vahvuudeksi nousi tasainen onnistuminen useilla keskeisillä mittareilla: liikevaihdon kasvussa, kannattavuudessa, taseen tehokkaassa käytössä, omavaraisuudessa sekä asiakasomistajamäärän kehityksessä.
ABC Viitasaaren suurteholatausasema laajenee 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi9.9.2026 12:03:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ABC Viitasaaren yhteyteen vuonna 2022 avatun suurteholatausaseman 18 latauspisteen megawattiluokan asemaksi. Uudistuksessa aseman kokonaisteho kolminkertaistuu 600 kilowatista 1 800 kilowattiin, ja yksittäisen latauspisteen teho voi nousta jopa 400 kilowattiin. Tammikuussa 2027 valmistuva laajennus vastaa Nelostien sähköautoilun kasvavaan kysyntään ja tekee asioinnista nykyistä sujuvampaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

