Osuuskauppa Keskimaassa lomautetaan henkilöstöä koronaviruspandemian rajujen vaikutusten vuoksi – toimintasuunnitelma lomautettavien työllistämiseen luotu
25.3.2020 08:00:00 EET | Osuuskauppa Keskimaa | Tiedote
Suomen hallituksen 12.3.2020 antamista valtakunnallisista suosituksista lähtien tilanne koronaviruksen hallitsemiseksi on käynyt yhä haasteellisemmaksi. Keskimaa käynnisti osassa toimintojaan 16.3.2020 yhteistoimintaneuvottelut arvioidakseen henkilöstön lomauttamistarvetta ja kartoittaakseen väliaikaisia toimia, joilla selviydytään tämän poikkeuksellisen tilanteen yli.Neuvottelujen kohteena olivat kaikki Osuuskauppa Keskimaan majoitus- ja ravitsemiskaupan toimialan, polttoneste- ja liikennemyymäläkaupan toimialan, Prisma Parturi-Kampaamon, Kodin Terran ja Sokoksen työntekijät. Lomauttamisuhan alla oli 724 työntekijää.
Neuvottelut on saatu päätökseen 23.3.2020. Lomautus koskee nyt 387 työntekijää ravintoloissa, ABC-liikennemyymälöissä, Sokoksella ja Kodin Terrassa. Lomautusten kesto on maksimissaan 90 päivää.
− Maaliskuun aikana myynnit ja asiakasmäärät ravintoloissa, hotelleissa, ABC-liikennemyymälöiden sisäkaupassa sekä tavaratalokaupassa ovat romahtaneet rajusti. Tämän seurauksena valtaosa Keskimaan ravintoloista sekä hotelli Alexandra on suljettu toistaiseksi 24.3. alkaen. Osa toimipaikoista on jouduttu sulkemaan jo aiemmin. Pandemia on tuonut eteemme ennennäkemättömiä haasteita, joita emme vielä muutamia viikkoja sitten osanneet kuvitellakaan, kertoo Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Keskimaan toimet lomautusten vaikutusten lieventämiseksi
Keskimaa käyttää monia keinoja lomautusten vaikutusten vähentämiseksi. Henkilökuntaa työllistetään aktiivisesti ruokakaupan työtehtäviin. Jo nyt ravintoloista, ABC-liikennemyymälöistä ja Sokokselta työskentelee Keskimaan ruokakaupoissa useita kymmeniä työntekijöitä. Lomautettaville annetaan myös mahdollisuus pitää pitämättömät vuosilomat ennen lomautusta, jotta palkkaa voitaisiin maksaa työntekijälle mahdollisimman pitkään.
− Yritysmuotomme monialaisena osuuskauppana antaa meille mahdollisuuksia työllistää omaa henkilökuntaa verrattain hyvin, jopa näin haastavassa tilanteessa. Teemme parhaamme, jotta löydämme keskimaalaisille töitä ja saamme lomautettavia takaisin työhön, jatkaa Antti Määttä.
Osuuskauppa Keskimaan työllistymistä edistävä toimintasuunnitelma koronavirusepidemiasta johtuvassa lomautustilanteessa:
1) Työllistämme ruokakaupan työtehtäviin niin monta lomautusuhan alla olevaa
keskimaalaista kuin mahdollista.
2) Paikkaamme työntekijöiden poissaolot Keskimaan omilla työntekijöillä.
3) Perehdytämme jo nyt majoitus- ja ravintola-alan sekä liikennemyymälöiden ammattilaisia jatkuvasti ruokakaupan tarpeisiin mahdollista kriisin jatkumista varten.
4) Hyödynnämme työaikajoustoja, lomia ja vuosivapaita mahdollisuuksien mukaan.
− Näyttää todennäköiseltä, että koronavirusepiedemian edetessä sairauspoissaolojen määrä kasvaa ja sen myötä tulee tilanteita, jolloin lomautettujen henkilöiden työpanosta tarvitaan ja heitä kutsutaan töihin. Olemme todellakin täysin uudenlaisen tilanteen edessä niin maailmanlaajuisesti, valtakunnallisesti, Keski-Suomessa, Keskimaassa kuin myös yksilötasolla. Teemme kaikkemme, että kriisin vaikutukset henkilökunnallemme olisivat mahdollisimman pienet, summaa Antti Määttä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti MäättäToimitusjohtaja, kauppaneuvos
Puh:+358 50 522 1011antti.maatta@sok.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 632 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 133 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Keskimaa ja S-Pankki rakentavat uuden palvelukokonaisuuden Seppälän Prismaan4.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa ja S-Pankki yhdistävät S-Pankin palvelut Seppälän Prisman kiinteistöön Jyväskylässä ensi keväästä lähtien. Uusiin tiloihin yhdistyvät keskustassa sijaitsevat S-Pankkiirien palvelut sekä nykyisen Prisma Seppälän Asiakasomistajapalvelu ja S-Pankki -pisteen palvelut. Palvelukokonaisuuden avauduttua asiakkaat saavat samasta paikasta päivittäiset asiakasomistaja- ja pankkipalvelut sekä sijoittamisen ja varainhoidon palvelut.
Ruokarobottien palvelualue laajenee Keski-Suomessa17.8.2026 12:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa laajentaa ruokarobottien palvelualuetta elo–syyskuussa Jyväskylästä myös Laukaaseen, Äänekoskelle ja Muurameen. Laukaassa, Äänekoskella ja Muuramessa robotoimitukset käynnistyvät elokuun lopulla, ja Jyväskylässä palvelu laajenee S-market Palokkaan syyskuun lopulla. Tällä hetkellä ruokarobotit toimivat Jyväskylässä S-market Savelassa ja S-market Kuokkalassa.
ABC Keuruu uudistetaan nykyaikaiseksi polttonesteen automaattiasemaksi17.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
ABC Keuruu uudistetaan syksyn aikana nykyaikaiseksi automaattiasemaksi. Vanha jakeluasema ja liikennemyymäläkiinteistö puretaan, ja tontille rakennetaan uusi ABC-automaattiasema. Polttonesteen jakelu keskeytyy maanantaista 17.8. alkaen purku- ja rakennustöiden ajaksi.
Keskimaan liikevaihto kasvoi alkuvuonna – marketkaupan kilpailutilanne kiristynyt6.8.2026 08:28:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 395,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 5,3 prosenttia. Marketkaupassa kilpailu on kiristynyt ja viileä kesä on vaikuttanut erityisesti mökkipaikkakuntien marketkauppojen myynnin kehitykseen, kun mökkeilijöitä on ollut tavanomaista vähemmän liikenteessä.
ABC Keljonkankaan uusi mittarikenttä avataan 1.7. – sähkölatausasema valmistuu heinäkuun aikana30.6.2026 12:15:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan ABC Keljonkankaan uudistus etenee suunnitelmien mukaisesti, kun uusi polttonestemittarikenttä avataan asiakkaille 1.7. ja ABC-suurteholatausasema avataan heinäkuun aikana. ABC Keljonkankaan liikennemyymälä palvelee asiakkaita normaalisti koko kesän ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
