Otavan, Kariston, Suplan ja Otavan Kirjasäätiön viihdekirjoituskilpailun voittaja valittu
Viime syksynä Otava, Karisto, Supla ja Otavan kirjasäätiö käynnistivät kirjoituskilpailun, jolla etsittiin viihdekirjallisuuden uutta tähteä. Kilpailuun osallistuttiin lähes neljälläsadalla käsikirjoituksella, joiden teemat edustivat laajasti viihteen monia eri alalajeja.
Kilpailuraati nosti finaaliin viisi teosta, jotka julkaistiin äänikirjoina Suplan palvelussa. Suplan kuuntelijat saivat valita finalistien joukosta voittajan, ja kisasta tuli äärimmäisen tiukka. Kilpailussa ensimmäiseksi ja toiseksi tulleen välillä oli vain muutamia ääniä.
Kirjoituskilpailun voitti Frida Maria Pessi teoksellaan Kultakutri ja kesäkarhut. Toiseksi sijoittui Hannu Känkänen teoksellaan Kiltin miehen syrjähyppy ja kolmanneksi Satu Tähtinen teoksellaan Kalajoen hiekat.
Otavan kaunokirjallisuuden kustannusjohtaja Antti Kasper kuvaa viihdekirjallisuuden merkitystä tämän päivän lukijoiden keskuudessa: ”Viihdekirjallisuus on maailman suosituinta kirjallisuutta. Koskettavat, romanttiset ja hyvää mieltä tuottavat tarinat puhuttelevat kuluttajia niin painetun kirjan kuin yhä enemmän myös sähkö- ja varsinkin äänikirjan muodossa. Oli ilo päästä yhdessä Suplan kanssa kokeilemaan uudentyyppistä tapaa löytää nimenomaan äänikirjaformaattiin soveltuvia ihania tarinoita ja uusia, lahjakkaita, kotimaisia kirjoittajia.”
Raadissa työskennellyt Otavan kustannuspäällikkö Iina Tikanoja iloitsee kilpailuun lähetettyjen käsikirjoitusten runsaudesta ja monipuolisista lähestymiskulmista viihteeseen. ”Suplan kuuntelijoiden äänestämä upea kolmen kärki – ja koko taidokas finalistiviisikkomme – muodostaa monenlaisia makunystyröitä hivelevän viihdekattauksen, josta löytyy vetäviä tarinoita, suuria tunteita, hersyviä nauruja, yllätyskäänteitä, jännitystä, kerrassaan mainioita henkilöhahmoja ja tietenkin myös hurmaavaa romantiikkaa. Toivottavasti näiden tuoreiden kirjailijakykyjen teokset tuottavat jatkossakin runsaasti ihania lukuelämyksiä!”
”Viihdekirjallisuuden saralla tapahtuu nyt todella paljon”, Otavan Kirjasäätiön pääsihteeri, Otavan kirjallinen johtaja Minna Castrén sanoo. ”Perinteiset muodot saavat rinnalleen uusia tyyli- ja äänilajeja. Toivomme, että yhä laajempi suomalaisten joukko löytäisi kirjallisuudesta kumppanin elämänmittaiselle matkalle lukemisen ja kirjojen kuuntelemisen maailmoihin.”
Viihdekirjakilpailun voittaja saa 5000 € pääpalkinnon ja toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet 1000 € palkinnot. Finalistikisan äänestäjien kesken arvottiin puolen vuoden jakso Suplan äänikirjapalveluun.
Finalistiteokset ovat kuunneltavissa nyt Suplan äänikirjapalvelussa. Yleiseen jakoon muissa äänikirjapalveluissa teokset tulevat 7.10. alkaen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna-Leena SoisaloViestintäpäällikköOtava
Atena, Moreeni, Nemo, viihde
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Ihanissa luontokirjoissa sukelletaan kasvien kiehtovaan maailmaan17.5.2024 14:40:37 EEST | Tiedote
Kasvit ovat osa jokapäiväistä elämäämme: syömme kasviksia, liikumme luonnossa, ostamme kukkia, kuopsutamme puutarhassa, rakennamme puusta ja käytämme fossiilisia polttoaineita. Mutta mitä oikeasti tiedämme meitä ympäröivistä luonnon ihmeistä? Ihanasti kuvitetut, englantilaisten huippunimien uutuuskirjat Puut (Nemo) ja 50 kasvia jotka muuttivat maailmaa (Moreeni) tarjoavat sykähdyttävää luontotietoutta herkullisesti paketoituna!
Otavan alkukesän viihteessä kuuma TikTok-ilmiö ja kuusikymppisen naisen elämän täyskäännös16.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Hillary Yablon: Sylvian toinen näytös Ilmestyy 21.5.2024 Vauhdikas hyvänmielen romaani tuulettaa railakkaasti käsityksiä ikääntymisestä, rakkaudesta ja onnesta. Neljänkymmenen yhteisen vuoden jälkeen Sylvia, 63, havaitsee miehensä petolliseksi sekä aviovuoteessa että raha-asioissa. Nyt saa riittää! Niinpä tylsä senioriyhteisö Floridassa vaihtuu kimppakämppään New Yorkin sykkeessä. Uuden elämän aloittaminen lähes tyhjän päältä ei ole helppoa, kun sekä mies että aikuinen tytär yrittävät pysäyttää Sylvian järkipuheillaan. Vuodet ovat kuitenkin tuoneet hänelle kokemusta, suhteellisuudentajua ja viisautta. Nyt on hauskanpidon ja säpinän aika. Hillary Yablonin esikoisteos on saanut ilmestyessään kiittävien arvioiden vyöryn. "[A] delightful debut. . . It’s impossible not to cheer for the strong heroine at the center of Yablon’s savvy story." —Publishers Weekly Kirjailija Hillary Yablon asuu Los Angelesissa perheensä kanssa. Hän valmistui Princetonin yliopistosta ja opiskeli runoutta maisterik
Muista Otava-perheen kesäpressi huomenna14.5.!13.5.2024 09:22:46 EEST | Tiedote
Otavan kustantamojen kesäpressissä on mukana uusia ja tuttuja kasvoja sekä kosolti kiinnostavaa luettavaa kesäkaudelle. Tule mukaan! Tilaisuus järjestetään Otavalla 14.5. klo 14-15.30.
Vitsipitsan uudet tähdet: Roni Bäckin luotsaama Toimistopojat nyt koululaisten suosikkivitsikirjan täytteinä!13.5.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Vuoden odotetuin kirja naurattaa jälleen uunituoreilla vitseillä, hauskoilla minitarinoilla ja nokkelilla sarjakuvilla. Joka vuosi uusilla vaikuttajatähdillä maustettua vitsikirjasarjaa on myyty painettuna lähes 50 tuhatta kappaletta, ja se on tuttu näky Suomen Kustannusyhdistyksen vuosittaisella bestseller-listalla.
Mysteeriromaani tarjoilee sanaleikkien ja arvoitusten lomassa lämmintä elämänviisautta10.5.2024 09:00:00 EEST | Tiedote
Täydellinen arvoitus on sydämellinen kertomus ystävyydestä, rakkaudesta ja valitusta perheestä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme