Otso Huopaniemi Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun dekaaniksi

Taideyliopiston hallitus valitsi teatteritaiteen tohtori, professori Otso Huopaniemen Teatterikorkeakoulun dekaaniksi 1.8.2023 alkavalle viisivuotiskaudelle.
Dekaanina Huopaniemi johtaa Teatterikorkeakoulua, sen koulutusta, tutkimusta ja taiteellista toimintaa sekä näihin kytkeytyviä kumppanuuksia ja yhteiskuntasuhteita.
Otso Huopaniemi on kansainvälisesti suuntautunut esitystaiteilija, näytelmäkirjailija, dramaturgi, taiteellinen tutkija ja opettaja, joka valmistui teatteritaiteen tohtoriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2018. Huopaniemen väitöstutkimus käsitteli digitaalisten teknologioiden käyttömahdollisuuksia ja rajoituksia erityisesti kirjoittamisen ja lukemisen kontekstissa. Maisterintutkinnot Huopaniemi on suorittanut sekä Teatterikorkeakoulussa että Columbia Universityssä New Yorkissa.
Huopaniemi on työskennellyt Teatterikorkeakoulun dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen professorina vuodesta 2019 alkaen. Hänen kaudellaan on muun muassa käynnistetty pilottiprojekti, joka mahdollistaa maistereiden kirjallisten opinnäytteiden tekemisen verkkoon ja perustettu englanninkielinen, viiden eurooppalaisen yliopiston yhteistyönä toteutettava Comparative Dramaturgy and Performance Research -kaksoistutkinto-ohjelma, jota hän johtaa.
”Pidän erityisen tärkeänä, että jatkamme opetuksen ja tutkimuksen sekä toimintakulttuurimme uudistamista. Meillä ei ole pulaa hyvistä tavoitteista. Dekaanina haluan olla takaamassa, että tavoitteemme myös kohtaavat opiskelijoiden, opettajien ja muun henkilökunnan jokapäiväisen todellisuuden”, Otso Huopaniemi toteaa.
Dekaanin valinnassa korostettiin Huopaniemen akateemisia ja kansainvälisiä saavutuksia. Hän tuntee myös Teatterikorkeakoulun erinomaisesti ja on osoittanut kykynsä toimia siellä eri koulutusohjelmia risteävien kysymysten ratkaisijana.
”Otso Huopaniemessä yhdistyvät vankka kansainvälisyys, vahva suhde teknologiaan ja digitaalisuuteen sekä perehtyneisyys Teatterikorkeakoulun koulutusaloihin. Hänen erityisvahvuutensa on kyky rakentaa ja ylläpitää luottamusta tilanteessa, jossa toimintaan kohdistuu monia muutospaineita”, sanoo Taideyliopiston rehtori Kaarlo Hildén.
Teatterikorkeakoulu on esittävien taiteiden uudistaja, joka tarjoaa esittävien taiteiden ja kirjoittamisen ylintä opetusta Suomessa. Teatterikorkeakoulussa opiskelee 380 opiskelijaa, henkilöstön määrä on henkilötyövuosina noin 150. Teatterikorkeakoulu on yksi Taideyliopiston kolmesta akatemiasta. Muut akatemiat ovat Kuvataideakatemia ja Sibelius-Akatemia.
Taideyliopiston hallitus päätti dekaanin valinnasta kokouksessaan 11.5.2023. Teatterikorkeakoulun nykyisen dekaanin, teatteriohjaaja Maarit Ruikan toimikausi päättyy 31.8.2023. Hän on toiminut tehtävässä vuodesta 2013 alkaen.
Yhteyshenkilöt
Eveliina OlssonViestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja
Puh:050 598 6492eveliina.olsson@uniarts.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Taideyliopisto
Skärgårdstearternin uutuuskomedia kutsuu yleisön ratkiriemukkaaseen vuosikokoukseen5.5.2025 12:35:54 EEST | Tiedote
Skärgårdsteatern lähtee jälleen kesäkuussa seilaamaan Uudenmaan, Turunmaan ja Ahvenanmaan saaristoon. Teatterikorkeakoulun kanssa yhteistyössä tehty musiikkikomedia Bättre fäkta än illa fly! nähdään kesän aikana 16 paikkakunnalla.
Skärgårdsteatern bjuder publiken på muntert årsmöte5.5.2025 12:35:09 EEST | Pressmeddelande
Skärgårdsteatern åker igen ut på turné i Nylands, Åbolands och Ålands skärgård. I samarbete med Teaterhögskolan spelas musikaliska komedin Bättre fäkta än illa fly! i sommar på 16 orter.
Kuvan Kevät 2025 avautuu 17.5. Myllyssä23.4.2025 10:45:00 EEST | Tiedote
Kuvan Kevät -maisterinäyttely valtaa tänä vuonna Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-päärakennuksen alkaen aulakerroksen Kuva/Tila-galleriasta ja ulottuen aina ylimmän kerroksen Majakkaan, näyttelytilaan vanhan viljasiilon huipulla.
Tekoäly ei uhkaa maailmaa vaan ihminen9.4.2025 07:08:00 EEST | Tiedote
Mahdollinen tekoälyn uhka ei tule siitä, että koneet muuttuisivat itsenäisiksi ja oppisivat ajattelemaan. Ne ovat ihmisen ajattelun jatkeita. Koneiden väittäminen tietoisiksi ja itsenäisiksi ei ole vain harhaanjohtavaa, vaan peittää ihmisen toiminnan, toteaa tutkijatohtori Dominik Schlienger Taideyliopistosta.Ingressi
AI does not threaten the world, but humans do9.4.2025 07:08:00 EEST | Press release
The potential threat of AI does not come from machines becoming autonomous and learning to think. They are extensions of human cognition. Claiming that machines are conscious and autonomous is not only misleading but also obscures human action, says postdoctoral researcher Dominik Schlienger from the University of the Arts Helsinki.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme