Digita

Oulun kaupunki hyödyntää digitalisaation mahdollisuuksia laaja-alaisesti Digitan IoT-verkon avulla

Jaa
Oulun kaupunki ja teknologiayhtiö Digita Oy ovat käynnistäneet yhteistyön, jossa selvitetään IoT-teknologian ja digitalisaation mahdollisuuksia laajasti Oulun kaupungin eri toiminnoissa. Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvaa esineiden internetin eli IoT-verkkoa on tarkoitus hyödyntää vesihuollossa. Lisäksi tutkitaan IoT:n hyödyntämistä muun muassa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä kiinteistöjen kunnossapidossa.
Oulun kaupungintalo. © Oulun kaupunki
Oulun kaupungintalo. © Oulun kaupunki

”Kaupunkistrategiamme mukaisesti hyödynnämme rohkeasti digitalisaation mahdollisuudet ja kehitämme tapoja tehostaa Oulun kaupungin toimintaa. Olemme lähteneet liikkeelle vesihuollon digitalisoinnista, mutta tarkoituksenamme on laajentaa yhteistyö kattamaan esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluja sekä kiinteistöjen kunnossapitoa ja tilojen elinkaaren hallintaa”, kertoo Oulun kaupungin ICT-ratkaisupäällikkö Hannu Kallinen. ”Haluamme kerätä dataa eri kohteista ja jalostaa sitä johtamisen ja päätöksenteon tueksi. Hyödynnämme IoT-päätelaitteita siellä missä se on tarkoituksenmukaista ja järkevää. Tähtäämme Digitan kanssa aitoon partneruuteen digitalisoinnissa”, jatkaa Kallinen.

”Digitan LoRaWAN-verkko on paras vaihtoehto testaamistamme teknologioista vesihuollon tarpeisiin, sillä haastavissa olosuhteissa LoRa-signaalin läpäisevyys on erinomainen. Näin pääsemme vesihuollossa reaaliaikaiseen kulutustietoon, joka mahdollistaa laskutuksen tehostamisen. Hyödynnämme jo nyt sensoriikkaa esimerkiksi erilaisten kiinteistön sisätilojen suureiden (muun muassa CO2) mittaamiseen. Mielestämme on tärkeää tiedostaa teknologian tuomat mahdollisuudet tehostaa toimintaa ja parantaa palvelujen vaikuttavuutta. Tutkimme potentiaalisia IoT-teknologian käyttökohteita aktiivisesti ja tulemme arvioimaan esimerkiksi sensoreiden välittämän datan hyödyntämistä vanhustenhuollossa”, avaa Kallinen toteutettuja ja tulevia käyttökohteita.

”Olemme erittäin iloisia Oulun kaupungin kanssa käynnistyvästä laajasta yhteistyöstä. On hienoa päästä kehittämään yhdessä Oulun kaupungin kanssa uusia innovatiivisia ratkaisuja tehostamaan kaupungin toimintaa ja helpottamaan ja sujuvoittamaan kaupunkilaisten arkea. LoRaWAN-verkkomme ja Suomessa nopeasti laajenevan IoT-ekosysteemin avulla on mutkatonta ja nopeaa käynnistää pilotteja erilaisissa kohteissa ja arvioida mittauskohteista saatavan datan hyödyllisyyttä”, kertoo Digitan IoT-liiketoiminnan johtaja Ari Kuukka.

Digita on vakaa kotimainen toimija, jolla on esineiden internetiä eli IoT:ta varten valmis infrastruktuuri tarjolla palvelualustaksi kumppaneidensa ratkaisuille. Digita hyödyntää verkon rakentamisessa omia korkeita radio- ja tv-mastojaan. Vuoden 2019 aikana verkko kattaa yli 500 tukiasemaa ja verkkoa laajennetaan asiakastarpeiden mukaan.


Median yhteydenotot

Oulun kaupunki, ICT-ratkaisupäällikkö Hannu Kallinen, p. 050 527 6400,
hannu.kallinen(a)ouka.fi

Digita Oy, Ari Kuukka, johtaja, IoT-palvelut, p. 040 149 7942, ari.kuukka(a)digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa. www.digita.fi, www.digitamahdollistaa.fi

Yhteyshenkilöt

Minna Flink
johtaja, viestintä ja markkinointi
minna.flink(a)digita.fi, puh. 040 742 8849

Kuvat

Oulun kaupungintalo. © Oulun kaupunki
Oulun kaupungintalo. © Oulun kaupunki
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Digita
Digita
Jämsänkatu 2
00520 Helsinki

020 411 711http://www.digita.fi

Digita omistaa ja operoi Suomen johtavaa valtakunnallista maanpäällistä televisio- ja radioverkkoa ja on maan suurin riippumaton tietoliikennemastojen omistaja. Yhtiö on digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden tarjoaja. Digitan palveluihin kuuluvat tietoliikennemastot, konesali- ja esineiden internet (IoT) -palvelut ja tulevaisuuden broadcasting-palvelut. Palveluita tarjotaan maan suurimmille matkapuhelinoperaattoreille, internet- ja mediayhtiöille, infrastruktuuriyhtiöille ja kiinteistöjen omistajille. Digitassa työskentelee valtakunnallisesti 180 alan osaajaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digita

Hakunilan tv-täytelähettimen sijainti muuttuu – muutostöistä aiheutuu katkos tv-lähetyksiin 17.2.202116.2.2021 14:30:59 EET | Tiedote

Digitan Hakunilan vesitornissa sijaitseva täytelähetin tullaan siirtämään viereiseen mastoon keskiviikkona 17.2.2021 Hakunilan vesitornin vesikaton kunnostustyön ajaksi. Vesitornin kunnostustyö tullaan suorittamaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Täytelähettimen siirrosta aiheutuu katkos tv-lähetyksiin täytelähettimestä signaalia vastaanottaville kotitalouksille. Katkoksen arvioitu kesto on klo 9.30–15.30 välillä noin 4 tuntia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye