Hemsö

Oulun uuden pääpaloaseman rakentaminen täydessä vauhdissa – aseman peruskivi muurattiin tänään

Jaa
Oulun kahden uuden paloaseman rakennuttaja ja omistaja Hemsö on saanut Linnanmaan pääpaloasemalle rakennusluvan. Linnanmaan 6 400-neliöisen paloaseman rakennustyöt käynnistyivät toukokuussa.
Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy

Linnanmaan pääpaloaseman peruskivi muurattiin tänään 4.6. Peruskiven muurauksen yhteydessä rakenteisiin upotetaan aikakapseli, johon laitetaan ajankohtaista tietoa vuoden 2020 Oulusta.

Yhteiskuntakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoittaja Hemsö voitti kesällä 2019 kilpailutuksen Oulun uusien paloasemien rakentamisesta.

”Aloitimme työt tontin raivauksella ja toukokuun aikana olemme tehneet aseman maanrakennustöitä ja käynnistäneet perustustyöt”, Hemsön kehityspäällikkö Simo Karjalainen sanoo.

Linnanmaan pääpaloaseman arvioitu valmistumisaika on loppukesällä 2021. Kun uusi pääpaloasema on valmistunut, nykyinen Raksilan paloasema puretaan vaiheittain. Sen tilalle rakennetaan uusi, pienempi paloasema, joka on kooltaan noin 2 700 bruttoneliötä. Raksilan paloaseman arvioidaan valmistuvan keväällä 2023.

Hemsö vuokraa molemmat paloasemat 25 vuoden sopimuksella Oulun kaupungille. Paloasemien käyttäjänä toimii Oulu-Koillismaan pelastuslaitos.

Oulun Tilapalveluiden projektipäällikkö Eero Keräsen mukaan paloasemien hankintaprosessi on sujunut Hemsön kanssa mallikkaasti, ja projekti etenee aikataulussa.

”Uudet paloasemat tulevat todella tarpeeseen, sillä esimerkiksi Raksilan paloasemalla henkilökunta on toiminut väliaikaisissa väistötiloissa useamman vuoden ajan. Oulun kaupunki vastaa Linnanmaan paloasemalla tontin ulkopuolisista infrarakentamistöistä ja Raksilassa nykyisin osittain käytössä olevan paloaseman purusta”, Keränen sanoo.

”Kaupunki on tehnyt pelastuslaitoksen kannalta merkittävän päätöksen uusien paloasemien toteuttamisesta, mikä nyt on edennyt toteutusvaiheeseen. Linnanmaan paloasema parantaa merkittävästi Oulun kaupungin pohjoisten kaupunginosien saavutettavuutta ensimmäisellä pelastusyksiköllä”, sanoo Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Mika Haverinen.

Paloasemien rakentaminen työllistää paikallisia

Hemsö rakentaa paloasemat yhteistyössä rakennusyhtiö Peabin kanssa. Sekä Linnanmaan että Raksilan paloasemien rakentaminen työllistää paikallisia osaajia Oulun alueella.

”Meille on tärkeää, että saamme kumpaankin hankkeeseen paikallista työvoimaa. Kannamme yhteiskuntavastuumme tässä haastavassa tilanteessa pitämällä talouden rattaita pyörimässä. Urakoitsijalta edellytämme koronaepidemian huomioimista töiden suunnittelussa, toteutuksessa sekä työmaajärjestelyissä”, Karjalainen kertoo.

Hän kertoo, että maailmanlaajuisesta pandemiasta huolimatta Linnanmaan paloaseman rakennustyöt on laitettu turvallisin mielin käyntiin.

”Tällä hetkellä tilanne on se, että resursseja Oulun alueella on saatavilla, ja olemme päässeet käynnistämään rakennustyöt. Tilanne vaikuttaa toki riskinhallintasuunnitelmiin, ja yhdessä urakoitsijan kanssa pyrimme varmistamaan esimerkiksi materiaalitoimituksien aikataulut”, Karjalainen sanoo.

”Meillä on koronan vuoksi otettu käyttöön erityisjärjestelyjä rakennustyömaalla. Toteutamme tauot porrastetusti ja työmaakokoukset mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksin. Olemme lisäksi tehostaneet siivousta ja rajoittaneet työmaavierailut työn suorittamisen kannalta olennaisiin henkilöihin”, sanoo Peabin yksikönjohtaja Seppo Klemettilä.

Yhteyshenkilöt

Simo Karjalainen
kehityspäällikkö, Hemsö
puh. 040 076 6664
simo.karjalainen@hemso.se

Kuvat

Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Lataa
Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Kuva: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hemsö
Hemsö
Korkeavuorenkatu 30 A, 1. kerros
00130 Helsinki

+358 400 150 841http://www.hemso.se/fi

Hemsö on Ruotsin johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja. Hemsön toimintaan kuuluu hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen kestävä omistaminen, ylläpitäminen ja kehittäminen. Hemsö toimii Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa. Hemsölle ovat tunnusomaisia pitkät vuokrasopimukset ja vakaat asiakkaat. Hemsön kiinteistökannan kokonaisarvo on noin 4,6 miljardia euroa. Hemsön enemmistöomistaja on Ruotsin valtion eläkerahasto AP3. Standard & Poor’s on myöntänyt Hemsölle maaliskuussa 2015 luottoluokituksen A-. Lue lisää: http://www.hemso.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hemsö

Hemsö ja Senaatti-kiinteistöt solmivat vuokrasopimuksen Helsingin oikeustalosta Salmisaaressa19.12.2023 09:00:00 EET | Tiedote

Hemsö, valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ja oikeusministeriö, Tuomioistuinvirasto sekä Syyttäjälaitos, valtakunnansyyttäjän toimisto ovat solmineet vuoteen 2038 ulottuvat vuokrasopimukset Hemsön omistaman Helsingin oikeustalon tiloista Salmisaaressa. Kyseessä on pinta-alaltaan ja vuokran määrältään suurin Senaatti-kiinteistöjen sisäänvuokraus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye