Oulun yliopisto ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri laativat valtakunnallisen selvityksen omalääkärimallista
20.6.2022 07:54:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote

Selvitystyön tekee Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin perusterveydenhuollon yksikkö yhteistyössä Oulun yliopiston Väestöterveyden tutkimusyksikön kanssa.
”Uusien, toimintaansa rakentavien hyvinvointialueiden merkittävimpiä tehtäviä on luoda perusterveydenhuoltoon hoidon jatkuvuutta ja saatavuutta varmistava malli”, toteaa selvitystyön projektipäällikkö, yleislääketieteen professori Juha Auvinen Oulun yliopistosta.
Auvisen mukaan lukuisat tutkimukset ja kokemukset puoltavat hoidon jatkuvuuteen perustuvaa omalääkärimallia. ”Hoidon jatkuvuudella on merkittävä myönteinen vaikutus paitsi terveydenhuollon laatuun myös väestön terveyteen. Se parantaa tutkitusti potilaiden hoitotuloksia ja hoitoon sitoutumista ja vähentää jopa kuolleisuutta. Hyvä hoidon jatkuvuus lisää myös terveydenhuollon ammattilaisten työtyytyväisyyttä ja voi helpottaa esimerkiksi rekrytointeja”, Auvinen listaa.
Suomessa oli 1980-luvulta aina 2000-luvulle käytössä laajasti lääkärien väestövastuujärjestelmä, joka on lähes koko maassa romuttunut pääasiassa terveyskeskusten aliresursoinnin vuoksi. Nyt tehtävä selvitys ei tähtää vanhan omalääkärimallin toteuttamiseen, vaan tavoitteena on nykyiseen toimintaympäristöön soveltuva omalääkärimalli, joka olisi mahdollista toteuttaa yhdessä kiristyvän hoitotakuun kanssa. Työryhmän tulee esittää visio Omalääkäri 2.0 -toimintamallista elokuun puoliväliin mennessä.
Kansalaisilla mahdollisuus kertoa mielipiteensä omalääkärimallista
Kansalaisille on avattu avoin kanava osallistua meneillään olevaan selvitystyöhön. Osallistua voi lähettämällä mielipiteensä osoitteeseen omalaakariselvitys@onmail.com tai täyttämällä näkemyksensä verkkolomakkeeseen osoitteessa https://urly.fi/2Eys . Lomakkeen kysymyksiin vastataan nimettömänä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Selvitystyöryhmän projektipäällikkö, yleislääketieteen professori Juha Auvinen, Oulun yliopisto
juha.auvinen@oulu.fi
Puh. 040 673 6344
Ylilääkäri Marianne Riekki, PPSHP perusterveydenhuollon yksikkö
marianne.riekki@ppshp.fi
Puh. 040 553 7473
Meri RovaViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: lääketiede, biokemia ja molekyylilääketiede
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
Työikäisten Alzheimerin taudin ennusmerkit poikkeavat tutuista riskitekijöistä8.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varhain alkavaan Alzheimerin tautiin sairastuneilla alkaa kasaantua monenlaisia terveysongelmia ja heidän terveydenhuollon käyntinsä lisääntyvät selvästi ennen diagnoosia. Perinteisesti sairautta ennakoivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijät eivät kuitenkaan ole työikäisinä sairastuneilla verrokkeja yleisempiä.
Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailuun yli sata ehdotusta7.10.2026 15:04:22 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston uuden kampuksen arkkitehtuurikilpailun ensimmäinen vaihe päättyi 2.10.2026. Kilpailuun jätettiin yli sata ehdotusta. Yleisellä kansainvälisellä arkkitehtuurikilpailulla yliopistolle haetaan arkkitehtuuriltaan korkeatasoista kampuskokonaisuutta, joka yhdistää yliopiston toiminnot ja opiskelija-asunnot sujuvasti osaksi kaupunkirakennetta Oulun yliopistollisen sairaalan yhteyteen Kontinkankaan kaupunginosaan.
Vety, kierrätys ja tekoäly muuttavat eurooppalaista terästuotantoa6.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Vety korvaa hiiltä, romua käytetään enemmän, tekoäly etsii valuvikoja ja terästehtaiden kuonakasoista löydetään kriittisiä raaka-aineita. Oulun yliopisto on mukana useissa eurooppalaisissa hankkeissa, jotka ratkovat vähäpäästöisen teräksen valmistuksen pullonkauloja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
