Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu sai jatkoa arvostetulle AACSB-akkreditoinnilleen
30.1.2019 10:12:02 EET | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu on panostanut kansainvälistymiseen koulutuksessa ja tutkimuksessa vuosituhannen vaihteesta lähtien. Vuonna 2013 ansaittu ja nyt uusittu AACSB-akkreditointi tarjoaa entistä parempia mahdollisuuksia kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla ja tutkimuksessa. Samalla, kun akkreditointi palkitsee, se myös velvoittaa jatkuvaan kehittämiseen tutkimuksessa, koulutuksessa ja muussa toiminnassa.
”Parhaimmat kiitokseni henkilökunnallemme, opiskelijoillemme, alumneillemme ja kaikille tukijoillemme. Olen iloinen ja ylpeä yhteisestä saavutuksestamme. Tämä tunnustus kannustaa meitä myös jatkossa yhä parempiin saavutuksiin”, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun dekaani Mikko Puhakka sanoo.
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu on noussut nopeasti pienestä ja nuoresta tiedekunnasta maailmalla arvostettujen kauppakorkeakoulujen joukkoon korkeatasoisen tutkimuksen ja koulutuksen sekä akkreditoinnin tuoman tunnustuksen avulla. Hyvänä osoituksena tästä on pääsy vuoden 2019 Times Higher Education -rankingin kauppakorkeakoulujen vertailussa sijalle 201–250. Se on vasta 19-vuotiaalle tiedekunnalle erinomainen saavutus, kun vastassa on yli 800-vuotiaita maailmanlaajuisesti korkealle arvostettuja yliopistoja. Sijoitus on toiseksi korkein Suomen kauppakorkeakouluista. THE:n rankinglistalle on käytännössä mahdoton päästä ilman AACSB-akkreditointia.
”Kansainvälisillä 16 000 business-koulun markkinoilla akkreditoidut koulut tekevät yhteistyötä ensisijaisesti muiden akkreditoitujen kanssa. AACSB-akkreditointi on taannut meille pääsyn 5 %:n parhaimmistoon, ykköspöytään, mistä hyötyvät niin opiskelijamme, henkilökuntamme kuin sidosryhmämmekin”, akkreditointihankkeen vastuullinen johtaja, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulun Martti Ahtisaari Instituutin varajohtaja Sauli Sohlo toteaa.
Kauppakorkeakoulun vetovoima on kasvanut myös kansainvälisesti. Juuri päättyneessä kansainvälisten maisteriohjelmien haussa kauppakorkeakoulu sai 847 hakemusta, joka on 15 % enemmän kuin kaksi vuotta sitten, jolloin lukukausimaksut otettiin käyttöön.
Lisäksi kansainvälisen liiketoiminnan johtamisen koulutusohjelma oli suosituin kaikista haettavana olleista Oulun yliopiston ohjelmista. Nämä saavutukset eivät olisi mahdollisia ilman laadukasta tutkimusta ja koulutusta, joita kehitetään jatkuvasti akkreditoinnin tuomien vaatimusten mukaisesti. Akkreditointi onkin lisännyt kauppakorkeakoulun tutkimuksen ja koulutuksen laatua ja volyymiä merkittävästi.
AACSB International -akkreditointi on merkittävin maailman kauppakorkeakouluille myönnettävä tutkimuksen ja opetuksen laadun tunnustus. Se myönnetään viideksi vuodeksi kerrallaan. Vain noin viisi prosenttia maailman 16 000 kauppakorkeakoulusta täyttää akkreditoinnin laatuvaatimukset. Vaatimuksissa tarkastellaan strategista johtamista, henkilökunnan, opiskelijoiden ja prosessien laatua sekä koulutusohjelmien ja oppimisen laatua. Pohjoismaissa tunnustus on myönnetty vain kymmenelle kauppakorkeakoululle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sauli Sohlo, akkreditointihankkeen vastuullinen johtaja, Martti Ahtisaari Instituutin varajohtaja, Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu, sauli.sohlo@oulu.fi, p. 0294 482914
Anna-Maria HietapeltoViestintäasiantuntija
tiedeviestintä: humanistiset tieteet, kasvatustieteet, kauppatieteet ja taloustiede.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Palvelut digitalisoituvat – selkokielisestä oppaasta apua digitaaliseen asiointiin13.10.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Palvelut siirtyvät yhä enemmän digitaalisiksi. Oulun yliopistossa on laadittu selkokielinen Digiopas madaltamaan kynnystä digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön.
Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti12.10.2026 13:57:52 EEST | Tiedote
Nivelrikkoa sairastavien määrä kasvaa maailmanlaajuisesti, mutta sairauden ehkäisyyn ja hoitoon ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Australialaisen Curtinin yliopiston johtama kansainvälinen tutkijaryhmä esittää keinoja nivelrikon aiheuttaman sairaustaakan vähentämiseksi. Ryhmään kuuluu myös Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri.
Avaruusaaltoja Maan suojakilven reunalla – Tutkijat selvittivät, missä suojakilpi on kovilla12.10.2026 06:04:00 EEST | Tiedote
Oulun yliopiston tutkijoiden johtama uusi tutkimus auttaa selittämään yhtä avaruussään huonosti tunnetuista piirteistä. Tutkimus antaa uutta tietoa olosuhteista ja paikoista, joissa magneettikilven kovin aallokko syntyy ja aurinkotuuli pääsee tunkeutumaan läpi.
Mikä on normaalia syömistä? Ikä, sukupuoli ja paino vaikuttavat syömiskäyttäytymiseen12.10.2026 05:50:00 EEST | Tiedote
Syömiskäyttäytyminen näyttää erilaiselta eri-ikäisillä ja eri painoisilla ihmisillä. Oulun yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että tunnesyöminen ja hallitsematon syöminen korostuvat nuoremmilla aikuisilla, kun taas syömisen tietoinen rajoittaminen on yleisempää ikääntyneillä. Myös sukupuoli ja paino vaikuttavat siihen, millainen syömiskäyttäytyminen on tavallista.
Työikäisten Alzheimerin taudin ennusmerkit poikkeavat tutuista riskitekijöistä8.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Varhain alkavaan Alzheimerin tautiin sairastuneilla alkaa kasaantua monenlaisia terveysongelmia ja heidän terveydenhuollon käyntinsä lisääntyvät selvästi ennen diagnoosia. Perinteisesti sairautta ennakoivat sydän- ja verisuonitautien riskitekijät eivät kuitenkaan ole työikäisinä sairastuneilla verrokkeja yleisempiä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
