Sitra

Oulussa haetaan uusia ratkaisuja nuorisotyöttömyyteen

Jaa

Oulun seudulla asuu noin 4 000 alle 35-vuotiasta nuorta, jotka eivät opiskele tai käy töissä. Millainen tuki auttaisi eniten näitä syrjäytymisvaarassa olevia nuoria? Tähän kysymykseen Oulu hakee vastauksia Vaikuttavuuskehittämöstä yhdessä noin 15 yrityksen ja järjestön kanssa.

Sitran luomassa Vaikuttavuuskehittämössä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijat tuodaan saman pöydän ääreen ideoimaan vaikuttavia ratkaisuja tarkoin rajattuun haasteeseen. Oulussa haasteena on yli kuusi kuukautta työttömänä olleiden, alle 35-vuotiaiden nuorten työllistyminen.

Tänään käynnistyvässä kehittämössä julkista sektoria edustavat Oulun kaupunki sekä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja TE-toimisto. Lisäksi mukaan on ilmoittautunut noin 15 koulutukseen, työllistämiseen ja nuorten palveluihin erikoistunutta yritystä ja järjestöä, joista osa toimii Oulun seudulla ja osa muualla Suomessa.

Vaikka työllisyys on kokonaisuutena kehittynyt Oulun seudulla suotuisaan suuntaan, haasteena on edelleen korkea, noin 17 prosentin nuorisotyöttömyys.

"Etsimme yhteistyöstä uudenlaisia ratkaisuja nuorten työttömyyden nujertamiseen. Kehitystyö vaati aikaa, joten pikavoittoja tuskin on tarjolla, mutta ei niitä tässä haetakaan. Vaikuttavassa toimintamallissa voittajia ovat työpaikan saaneet nuoret, mutta myös heidän läheisensä ja yhteiskunta laajemminkin", sanoo TE-toimiston johtaja Maire Mäki.

”Tavoitteena on kehittää sellaisia malleja, jotka auttavat saavuttamaan asetetut tulostavoitteet ja joita TE-palvelut ja kaupunki voisivat hyöyntää hankkiessaan uusia palveluita nuorten työllisyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi”, kertoo BusinessOulun työllisyyspalveluiden päällikkö Seija Mustonen.

Vaikuttavuuden perusta on kirkas tulostavoite

Osallistujille luodaan ensin yhteinen ymmärrys kohderyhmään kuuluvien nuorten tilanteesta ja taustalla vaikuttavista moninaisista tekijöistä eli juurisyistä. Uusia malleja rakennetaan ja arvioidaan vaikuttavuuden näkökulmasta. Silloin pohditaan sitä, millaisia vaikutusketjuja eri mallit laittavat liikkeelle sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä – ja miten vaikutuksia voidaan mitata.

”Nuorille on Suomessa tarjolla monenlaisia hyvää tarkoittavia palveluja, mutta auttavatko ne oikeasti? Kun tavoitteet ovat kirkkaat ja muutosta mitataan, arvailuille jää vähemmän tilaa”, Sitran johtava neuvonantaja Sari Rautio painottaa.

”Vaikuttavuus syntyy yhteistyöstä. Olennaista on yhteiseen tavoitteeseen sitoutuminen. Kehittämö auttaa yhteyden rakentamisessa”, Rautio jatkaa.

Nuorten syrjäytymisestä aiheutuu myös merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia, joita Sitran ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijat ovat arvioineet tuoreessa tutkimuksessaan. Jos koulutus jää peruskoulun varaan, eikä nuori pääse kiinni työelämään, yhteiskunnalle tästä aiheutuvat kustannukset ovat hänen elämänsä aikana keskimäärin 250 000 - 400 000 euroa.

Oulussakin on arvioitu, että jos nuorten työllisyyttä ja hyvinvointia onnistutaan lisäämään tavoitellusti, myös julkiset menot pienenevät selvästi.

Vaikuttavat hankinnat kiinnostavat kuntia

Vaikuttavien hankintojen tueksi tarvitaan työkaluja, tietoa ja osaamista. Julkinen sektori ostaa erilaisia tuotteita ja palveluita vuosittain noin 35 miljardin euron arvosta. Kun perinteisestä suoriteperusteisesta hankinnasta siirrytään kohti vaikuttavuutta, keskiöön nousee tavoiteltu muutos, sitä kuvaavien mittareiden valinta ja saavutettujen tulosten arviointi.

”Näin voidaan varmistaa, että verovaroilla ja käytettävissä olevilla muilla resursseilla saadaan aikaan haluttuja muutoksia – mitä enemmän sitä parempi”, Rautio lisää.

Yrityksille ja järjestöille Vaikuttavuuskehittämö tarjoaa työkaluja, joilla ne voivat mallintaa, mitata ja viestiä palveluidensa hyötyjä eri sidosryhmilleen asiakkaista sijoittajiin. Lisäksi se edistää uudenlaisten kumppanuuksien syntyä avatessaan keskusteluyhteyden potentiaalisten asiakkaiden ja alan yritysten kesken.

”Tämä on mahdollisuus kehittää markkinavuoropuhelua yksityisten ja julkisten toimijoiden välillä, mikä auttaa meitä valmistautumaan myös maakuntauudistukseen”, Maire Mäki lisää.

Vaikuttavuuskehittämöä pilotoidaan Oulussa joulu-tammikuussa. Se sisältää viisi työpajaa, joita Sitra fasilitoi.

Kehittämö liittyy Sitran työhön, jonka tavoitteena on tuoda vaikuttavuusinvestoimisen toimintamalli Suomeen. Vaikuttavuusinvestoiminen on keino kanavoida yksityisiä pääomia yhteiskunnallista hyvää edistäviin hankkeisiin tuloksellisesti ja resurssitehokkaasti. Lisätietoja vaikuttavuusinvestoimisesta.

Lisätietoja:

Maire Mäki, johtaja, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, puh. 044 4368200

Seija Mustonen, Työllisyyspalveluiden päällikkö, Business Oulu -liikelaitos,
puh. 044 703 4842

Jarkko Pietilä, asiantuntija, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, puh. 040 6739472

Sari Rautio, johtava neuvonantaja, Sitra, puh. 0294 618 205

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Taru Keltanen, asiantuntija, viestintä, Sitra, puh. 040 674 3246

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on aktiivinen tulevaisuudentekijä, joka tutkii, selvittää ja ottaa kumppanit eri sektoreilta mukaan ennakkoluulottomiin kokeiluihin ja uudistuksiin. Tulevaisuustyön tähtäimessä on Suomi, joka menestyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijänä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista jo ennen kuin ne uutisoidaan? Kun tilaat tiedotteemme tältä julkaisijalta, saat ne sähköpostiisi yhtä aikaa suomalaisen median kanssa. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

50 vuotta seuraavien sukupolvien asialla5.12.2017 01:00Tiedote

Sitra oli 50 vuotta sitten 5.12.1967 eduskunnan lahja 50-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Peruspääomaksi annettiin Suomen Pankin ylijäämiä 100 miljoonan markan edestä ja tehtäväksi Suomen kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin lisääminen. Eduskunta teki rohkean juhlapäätöksen vaikeana aikana. Sitran idea oli ennenkuulumaton: oman peruspääomansa tuotolla elävä riippumaton rahasto, jonka tehtävänä olisi suomalaisten parempi tulevaisuus.

50 år av arbete för kommande generationer5.12.2017 01:00Tiedote

För 50 år sedan, den 5 december 1967, var Sitra riksdagens gåva till det 50-åriga självständiga Finland. Sitra fick 100 miljoner mark från Finlands Banks överskott i grundkapital och uppgiften att förbättra Finlands konkurrenskraft och välfärd. Riksdagen fattade ett modigt festbeslut under en svår tid. Idén bakom Sitra saknade motstycke: en oberoende fond som lever på avkastningen av sitt eget grundkapital och vars uppgift är att skapa en bättre framtid för finländarna.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme