OYS kehottaa potilaita saapumaan vastaanotoille koronaepidemiasta huolimatta
8.4.2020 15:36:42 EEST | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Ilkka Luoma on huolissaan vastaanottoaikojen käyttämättä jättämisestä ja kansanterveydellisten ongelmien pahenemisesta asianmukaisten hoitojen saamisen viivästyessä. Yhä useampi potilas on perunut tulonsa poliklinikalle.
”Koronaepidemiaan valmistautumisen vuoksi olemme huolellisen lääketieteellisen potilaskohtaisen arvioinnin jälkeen joutuneet siirtämään osan kiireettömästä vastaanotto- ja leikkaustoiminnasta epidemian huipun jälkeen toteutettavaksi, mutta varsin suurelta osin sairaala toimii edelleen aivan normaalisti”, Luoma toteaa.
”On tärkeää, että vastaanotolle tai muuhun hoitoon saavutaan kutsukirjeen osoittamana ajankohtana. Hoidon tarpeen arvion ja hoitolinjausten taustalla on aina lääketieteellinen arvio hoidon tarpeesta. Perussairauksissa on tärkeää ylläpitää hoitotasapainoa ja tutkimuksiin sekä vastaanotoille kutsutaan aina, kun potilaan turvallinen hoito sitä edellyttää”.
Flunssaisena sairaalaan ei saa tulla. Tällöin pitää aina ottaa puhelimitse yhteyttä hoitavaan yksikköön. ”Mutta tässäkin tapauksessa tehdään aina lääketieteellinen arvio siitä, onko vastaanottoaikaa turvallista siirtää. Etäyhteyksiä hyödynnetään silloin, kun se on mahdollista”, johtajaylilääkäri Juha Korpelainen huomauttaa.
Sairaalaan turvallista tulla
Koronaepidemiasta huolimatta sairaalaan on edelleen turvallista tulla. Koronaepäilyissä potilaiden hoito toteutetaan etukäteen suunnitellusti erillisissä tiloissa muiden potilasryhmien koronavirukselle altistumista huolellisesti välttäen.
OYSssa on nyt yhteensä kymmenen koronapotilasta, joista seitsemän on teholla ja kolme osastohoidossa. Pohjois-Pohjanmaalla on todettu yhteensä 88 koronatartuntaa.
Lisätietoja
Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Korpelainen, johtajaylilääkäri, PPSHP. Puh. 0400 834 541, juha.korpelainen@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde hakee valtion tukea järjestöjen tekemään hyvinvointityöhön14.10.2026 14:16:52 EEST | Tiedote
Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunta kokoontui 14.10.2026. Lautakunta hyväksyi esityksen valtionavustuksen hakemisesta sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan sekä järjestöjen tekemän terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyön kehittämiseksi. Valtionavustushankkeessa on mukana useita Pohjois-Pohjanmaalla toimivia sote-järjestöjä. Haettavan valtionavustuksen määrä on 2 530 097 euroa.
Pohde sai vuoden lisäajan alijäämän kattamiseen14.10.2026 08:30:33 EEST | Tiedote
Lisäaika on hyvinvointialueelle välttämätön palvelujen turvaamiseksi. Vuoden 2025 tilinpäätöksen perusteella Pohteen katettava alijäämä oli 68,6 miljoonaa euroa. Ennusteen mukaan alijäämää on vuoden 2026 lopussa jäljellä noin 11 miljoonaa euroa.
Pohde käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen13.10.2026 15:44:52 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 13.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää Esko Systems Oy:n osakkeiden myynnin ja asiakas- ja potilastietojärjestelmän kilpailutuksen. Lisäksi päätettiin psykiatrian väistötilojen hankinnasta. Moduulirakennukseen sijoittuu nykyisistä tiloista sisäilmaongelmien vuoksi pois siirrettäviä toimintoja.
OYSin avohoitotalon sähkönjakelu on palautunut13.10.2026 11:40:37 EEST | Tiedote
OYSin avohoitotalossa (G-talo) tapahtui tiistaina 13. lokakuuta asennustöistä johtuva ennalta-arvaamaton sähkökatko, johon liittyi lievää savunmuodostusta. Pelastuslaitos tuuletti osaa avohoitotalon tiloista. Tilanteen vuoksi osa suunnitelluista hoitotoimenpiteistä jouduttiin siirtämään toiseen ajankohtaan.
Pohde etsii nyt ammatinharjoittajalääkäreitä – tarjouspyyntö on avoinna 2.11. saakka12.10.2026 14:15:58 EEST | Tiedote
Ammatinharjoittajalääkäri vastaa perusterveydenhuollon lääkäripalveluista yrittäjänä joko omistamansa yhtiön tai toiminimen kautta. Lääkäreitä etsitään nyt Pohjois-Pohjanmaan eteläiselle alueelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

