Oysissa annettu ensimmäiset koronarokotteet
28.12.2020 17:11:12 EET | Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde | Tiedote

Joulunpyhinä Ouluun saapui ensimmäinen, lähes kahdentuhannen rokotteen erä Pfizerin ja BioNTechin valmistamaa koronarokotetta. Oulun yliopistollisessa sairaalassa on tehty koko joulun ajan järjestelyjä rokottamisen mahdollistamiseksi. Ensimmäinen rokote-erä riittää noin tuhannen henkilön rokottamiseen, koska kolmen viikon päästä jokaiselle annetaan tehosterokote.
”Rokotamme kansallisen koronrokotusstrategian mukaisesti ensin teho-osastojen, päivystyksen ja ensihoidon sekä koronapotilaita hoitavien osastojen henkilökuntaa. Kaiken kaikkiaan rokotteen saa tässä ensimmäisessä vaiheessa noin 1600 sairaalan työntekijää”, kertoo Oysin hallintoylilääkäri Terhi Nevala.
”Rokotukset ovat käynnistyneet hyvin, ja joulunpyhistä ja lomista huolimatta henkilökunta on ollut tietoinen rokotteen saamisen mahdollisuudesta. Tänään rokotuspaikalle muodostui jopa jono, mikä kertoo siitä, että asia koetaan meillä tärkeäksi”, Nevala jatkaa.
Kun rokotteita saadaan lisää rokotukset etenevät kansallisen rokotusstrategian mukaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön laajemmin ja ikääntyneisiin henkilöihin. Rokotetta saadaan Pohjois-Pohjanmaalle näillä näkymin lisää viikoittain.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Terhi Nevala, hallintoylilääkäri, PPSHP. Puh 040 352 7257, terhi.nevala@ppshp.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Pohde tarkentaa tietoa koululaisten hammastarkastusten järjestämisestä Lumijoella2.11.2026 08:35:23 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue järjestää kaikille 7-, 9-, 12- ja 15-vuotiaille koululaisille lakisääteiset hammastarkastukset Lumijoella liikkuvan hammashoidon palveluna.
Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelma etenee tulevaisuuslautakunnasta aluehallitukseen30.10.2026 14:24:19 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta hyväksyi kokouksessaan 30.10.2026 sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämissuunnitelman vuosille 2027–2030. Esitetyt vähennykset omaishoidontuen palkkioihin ovat suunniteltua pienemmät. Myös työosuusrahaa esitetään maksettavaksi entiseen tapaan. Aluehallitus käsittelee suunnitelmaa kokouksessaan 3.11.
Pohjoiset hyvinvointialueet edellyttävät rakennerauhaa ja vakautta30.10.2026 07:48:40 EET | Tiedote
Kainuun, Lapin, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet edellyttävät alueille työrauhaa pitkäjänteiseen uudistamiseen. Pohjoiset hyvinvointialueet ottavat yhteisessä julkilausumassaan kantaa sote- ja pelastuspalveluiden tulevaisuuteen.
Pohteen influenssarokotusten ajankohdista leviää väärää tietoa29.10.2026 11:00:56 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen influenssarokotusten ajankohdista on levinnyt väärää tietoa esimerkiksi Googlen tekoälyhaun kautta. Virheelliset tiedot koskevat muun muassa Himangalla järjestettäviä rokotuksia.
Pohde käynnistää väliaikaistilojen hankinnan OYSin läheisyyteen27.10.2026 14:37:35 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 27.10.2026 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus päätti käynnistää OYSin väliaikaistilojen hankinnan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

