Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu mittaushistorian puhtain vuonna 2020 – syynä korona ja lämmin talvi
25.1.2021 09:07:03 EET | HSY | Tiedote

Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) kaikilla mittausasemilla vähintään 95 prosenttia ajasta hyvä tai tyydyttävä vuonna 2020. Pakokaasuperäisen typpidioksidin ja katupölyn pitoisuudet olivat poikkeuksellisen matalia. Myös pienhiukkasten pitoisuudet olivat hieman tavanomaista matalampia.
Liikennemäärien väheneminen paransi ilmanlaatua selvästi
Maaliskuun puolivälissä alkoi koronapandemian takia poikkeustila, jolloin liikennemäärät vähenivät merkittävästi pääkaupunkiseudulla. Tämä näkyi laajalti ilmanlaadussa, kun liikenteen rajoittamistoimet laskivat liikennemääriä ja siten liikenteen päästöjä.
- HSY:n vilkasliikenteisissä mittauspaikoissa typpidioksidin pitoisuudet puolittuivat pandemian alkuvaiheessa. Koko vuoden tasolla typpidioksidin pitoisuudet olivat noin kolmanneksen pienemmät viime vuosiin verrattuna, kertoo HSY:n ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi.
Kesällä liikennemäärät palasivat lähelle lomakauden tavanomaista tasoa, mutta syksyllä liikennemäärät olivat tavanomaista pienemmät. Talven 2020 leudot ja tuuliset sääolot myös suosivat pakokaasujen laimenemista kaupunki-ilmassa. Poikkeustilan lisäksi typpidioksidin pitoisuudet ovat laskeneet autokannan uudistumisen takia.
Katupölykausi oli tavanomaista aikaisemmin ja helpompi
Poikkeuksellisen lämmin ja lumeton alkuvuosi vaikuttivat siihen, että katupölykausi oli tavallista aikaisemmin. Aiempina vuosina pölyisiä päiviä on ollut eniten maalis–toukokuussa. Vuonna 2020 pahin katupölykausi oli jo tammi–maaliskuussa. Katupölykausi oli myös tavallista helpompi johtuen osittain liikennemäärien vähenemisestä sekä suotuisista sääolosuhteista. Pölyisiä päiviä oli selvästi vähemmän kuin kahtena edellisenä vuonna.
- Useimmissa HSY:n vilkasliikenteisissä mittauspaikoissa pölyisten päivien määrä vähintään puolittui vuonna 2020. Maailman terveysjärjestön WHO:n vuorokausiohjearvo hengitettäville hiukkasille ylittyi kuitenkin edelleen katupölyn vuoksi, Niemi sanoo.
Pölyisten päivien määrä on vähentynyt pääkaupunkiseudulla pitkällä aikavälillä, koska katupölyä torjutaan aikaisempaa tehokkaammilla puhdistusmenetelmillä ja pölynsidontakasteluilla. Katupölyä voidaan edelleen vähentää muun muassa hillitsemällä liikennemääriä ja valitsemalla kitkarenkaat talvirenkaiksi.
Vuoden 2021 alun pakkasjaksot heikensivät ilmanlaatua
Edellisvuoteen verrattuna tämä vuosi alkoi kylmänä ja lumisena. Liikennemäärät ovat edelleen tavallista pienemmät ja typpidioksidin pitoisuudet ovat tavallista matalampia.
- Pakokaasut ovat kuitenkin ajoittain aiheuttaneet kohonneita typpidioksidin pitoisuuksia heikkotuulisilla pakkassäillä. Pientaloalueilla on ollut myös iltaisin korkeita pienhiukkaspitoisuuksia puunpolton vuoksi, Niemi sanoo.
Tietoa ilmansaasteista
- Hengitysilmassa olevat typenoksidit (NOx) ovat peräisin liikenteen, erityisesti dieselautojen ja raskaan liikenteen, päästöistä. Typenoksideista eniten terveyshaittoja aiheuttaa typpidioksidi. Se supistaa korkeina pitoisuuksina keuhkoputkia ja lisää hengityselinoireita erityisesti lapsilla ja astmaatikoilla.
- Hengitettävät hiukkaset (PM10) ovat suurimmaksi osaksi liikenteen nostattamaa katupölyä, joka voi aiheuttaa haittaa terveydelle. Katupölyn pitoisuuksien kohoaminen heikentää erityisesti hengityssairaiden hyvinvointia.
- Pienhiukkasia (PM2,5) syntyy pääasiassa liikenteen ja puunpolton päästöistä. Lisäksi niitä kulkeutuu pääkaupunkiseudulle maan rajojen ulkopuolelta. Pienhiukkasia pidetään erityisen haitallisina terveydelle, sillä ne pääsevät tunkeutumaan keuhkojen ääreisosiin saakka.
- Herkimpiä ilmansaasteiden terveyshaitoille ovat pienet lapset ja ikääntyvät sekä hengitys- ja sydänsairaat.
Lisätietoa:
- Ilmansuojeluasiantuntija Jarkko Niemi, puh. 050 3520593, jarkko.niemi(at)hsy.fi
- Vuoden 2020 ilmanlaadun vuodenaikaiskatsaukset
- Ilmansaasteiden terveysvaikutukset
- Ilmansaasteiden vuosipitoisuustrendit: hsy.fi/pitoisuustrendit
- Ajankohtainen ilmanlaatutilanne: hsy.fi/ilmanlaatu
- Ilmanlaadun vuosiraportti 2020 julkaistaan kahdessa osassa. Keväällä raportista julkaistaan ilmanlaatuosio ja koko raportointi on valmis toukokuussa 2021.
Kuvat




Tietoja julkaisijasta
Tuotamme HSY:ssä kunnallisia vesihuollon ja jätehuollon palveluja sekä tietoa pääkaupunkiseudusta ja ympäristöstä.
Tehdään yhdessä maailman kestävin kaupunkiseutu!
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSY
Kivihiilen polton lopettaminen paransi entisestään pääkaupunkiseudun ilmanlaatua vuonna 20252.2.2026 09:10:00 EET | Tiedote
Pääkaupunkiseudun ilmanlaatu oli viime vuonna pääosin hyvä, kertovat HSY:n mittaukset. Ilmanlaatu parani entisestään kivihiilen polton päätyttyä keväällä 2025. Kevään katupölykaudella ja syksyllä nastarengaskauden alettua ilmanlaatu heikkeni kuitenkin huonoksi monina päivinä hengitettävien hiukkasten takia. Ilmanlaatuun vaikuttavat eniten liikenteen pakokaasut, katupöly ja puunpoltto.
HSY:n hallituksen päätökset 30.1.2026 – laaja vesihuollon hankepaketti hyväksyttiin30.1.2026 10:28:09 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallitus päätti muun muassa hyväksyä rahoitussopimuksen ja lainan noston. Hallitus päätti hyväksyä seuraavat hankesuunnitelmat ja hankkeet: - Helsingin Ratasmyllyntien ja Roihuvuorentien vesijohdon saneerauksen hankesuunnitelma - Espoon Keilaniemen vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelman laajennus - Helsingin Pitkäkoski - Ilmala, Nuijamiestentie alueen vesihuollon hankesuunnitelman päivitys - Viemäritunnelisaneerausten hankesuunnitelma vuosille 2026–2027 - Vantaan Myyrmäen vesitornin ja Kivistön paineenkorotusaseman välisen päävesijohdon rakentamisen urakoitsijaksi valittiin VM Suomalainen Oy - kompostimullan seostamiseen tarvittava kivennäismaa-aines Metsäpirtin kompostointialueelle ja Ämmässuon ekoteollisuuskeskukseen hankintaan Rudus oy:ltä. Hallitus valitsi Etelä-Espoon sekajätteen keräykseen ja kuljetukseen takakuormaustyönä Lassila & Tikanoja Oyj:n yhdelle palvelualueelle, Auriga Oy:n neljälle palvelualueelle ja Pakkariposse Oy:
HSY varoittaa jään heikentymisestä puhdistetun jäteveden purkupisteillä Katajaluodon ja Gåsgrundin läheisyydessä29.1.2026 12:05:34 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY:n kaksi jätevedenpuhdistamoa puhdistavat pääkaupunkiseudun jätevesiä tehokkaasti suojellen rannikkovesiä ja Itämerta. Puhdistettu jätevesi johdetaan mereen purkutunneleita pitkin. Jää voi heikentyä purkupisteiden läheisyydessä voimakkaan virtaaman vuoksi.
Ennakkotiedote HSY:n hallituksen kokouksesta 30.1.2026 – laaja vesihuollon hankepaketti käsittelyssä28.1.2026 08:01:08 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän hallituksen kokous pidetään perjantaina 30.1.2026. Kokouksen esityslista on nähtävissä osoitteessa: https://hsy10.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames Hallitus päättää muun muassa rahoitussopimuksen hyväksymisetä ja lainan nostosta. Hallitus päättää seuraavista hankesuunnitelmista ja hankinnoista: - Helsingin Ratasmyllyntien ja Roihuvuorentien vesijohdon saneerauksen hankesuunnitelma - Espoon Keilaniemen vesihuollon kehittämisen hankesuunnitelman laajennus - Helsingin Pitkäkoski - Ilmala, Nuijamiestentie alueen vesihuollon hankesuunnitelman päivitys - Viemäritunnelisaneerausten hankesuunnitelma vuosille 2026–2027 - Vantaan Myyrmäen vesitornin ja Kivistön paineenkorotusaseman välisen päävesijohdon rakentamisurakka - kompostimullan seostamiseen tarvittavan kivennäismaa-aineksen hankinta Metsäpirtin kompostointialueelle ja Ämmässuon Ekoteollisuuskeskukseen - urakoitsijoiden valinta sekajätteen keräykseen ja kuljetukseen Etelä-
HSY seuraa Järvenpään ilmanlaatua vuonna 202615.1.2026 09:15:00 EET | Tiedote
Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY aloitti ilmanlaadun mittaukset Järvenpään keskusta-alueella tammikuussa 2026. Mittausasema kerää tietoa erityisesti liikenteen pakokaasujen ja katupölyn vaikutuksista ilmanlaatuun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
