Pääkaupunkiseutu vetää vegetrendiä
21.1.2021 11:50:57 EET | HOK-Elanto | Tiedote

Pääkaupunkiseudullakin alueet poikkeavat toisistaan. Vegaanisimmat kaupunginosat löytyvät itäisestä kantakaupungista – Hakaniemestä, Kalliosta, Vallilasta ja Käpylästä. Alepat loistavat tilastoissa, kun tarkastellaan vegaanisten tuotteiden osuutta myymälän myynnistä. Eurojen määrällä mitattuna S-marketit ottavat HOK-Elannossa johtopaikan, mutta kiloja ja litroja myydään eniten alueen Prismoissa.
HOK-Elannon Alepoiden, S-marketien, Prismojen ja Food Market Herkkujen valikoimissa on tällä hetkellä noin 500 vegaanituotetta, joista suurin osa valmistetaan Suomessa. Luvussa ei ole mukana tuoreita ja pakastettuja hedelmiä ja vihanneksia.
Kymmenen suosituimman tuotteen listalle mahtuu viisi suomalaista tuotetta: härkistä, kaurajuomaa, nyhtökauraa, kauraleipää ja hapankaalia. Belgialaisia soijajuomia listalla on kolme ja listalle ovat päässeet myös hollantilainen tofu ja ruotsalaiset linssisipsit.
Asiakkaat esittävät tuotetoiveita sekä suoraan myymälään että asiakaspalautejärjestelmän kautta.
- Saamme asiakkailtamme monenlaisia toiveita ja pyrimme tietysti toteuttamaan niistä valtaosan. Mikäli valikoimaan toivotaan ihan uutta tuotetta, seuraamme tiiviisti sen menekkiä ja asiakkaiden kiinnostusta selvittäessämme, jääkö tuote pysyvästi valikoimaamme, S-market Sokos Helsingin marketpäällikkö Ari Kemppainen kuvaa.
- Meillä asiakkaiden toiveissa korostuvat vegetuotteet, luomu, terveellisyys ja erityisruokavaliot. Valmisruokien ja nopeasti syötävien eväs- ja lounasannosten valikoimassa on runsaasti vegaanisia vaihtoehtoja.
S-marketit toivat syksyllä selkeät ja erottuvat Vege-merkinnät hyllyihin kasvipohjaisten tuotteiden kohdalle.
- Asiakkaiden on helppo löytää etsimänsä eikä tarvitse lukea tuoteselosteita. Hekin, jotka kenties eivät ole niin kiinnostuneita vegetuotteista saattavat innostua kokeilemaan, Kemppainen toteaa.
Vegaanituotteiden TOP 10 pääkaupunkiseudulla:
HÄRKIS, HÄRKÄPAPUVALMISTE, VERSO FOOD
KAURA BARISTA, KASLINK
SOIJAVÄLIPALA MANGO, ALPRO
NYHTÖKAURA TOMAATTI, GOLD & GREEN FOODS
TOFU MAUSTAMATON LUOMU, SOFINE
TÄYSJYVÄKAURALEIPÄ, HERKKU BAKERY
GO ON SOIJAVÄLIPALA VANILJA, ALPRO
HAPANKAALI, RASILAINEN
SOIJAVALMISTE MAKEUTTAMATON, ALPRO
LINSSISIPSI RANCH, ESTRELLA
Yhteyshenkilöt
Anniina KorpelaViestintäpäällikkö / Head of Corporate CommunicationsHOK-Elanto
Autan mielelläni kaikissa HOK-Elantoon liittyvissä haastattelu- ja kuvapyynnöissä.
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmän suurin osuuskauppa HOK-Elanto on yli 700 000 asiakasomistajan oma osuuskauppa, jonka liikevaihto vuonna 2024 oli yli 2,6 miljardia euroa. HOK-Elannossa työskentelee lähes 7 000 henkeä, ja osuuskaupan monipuolisia palveluita käyttää vuosittain yli 150 miljoonaa asiakasta Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Vantaalla.
Kun kaikki Alepat, S-marketit, Prismat, Food Market Herkut, ravintolat, ABC-asemat ja latauspisteet, Sokokset ja Sokos Emotion -myymälät, Hautaus- ja lakipalvelupisteet sekä Omistajapalvelupisteet lasketaan yhteen, toimipaikkoja HOK-Elannolla on yli 400.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HOK-Elanto
Alepa Kontti on festaripäivän keskeinen pysähdyspaikka – näitä tuotteita festarikansa ostaa eniten9.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Alepa Kontti on kiertänyt pääkaupunkiseudun festareita jo yli kymmenen vuoden ajan tuoden liikkuvan päivittäistavarakaupan suoraan tapahtuma-alueille. Festarikansa ostaa konttimyymälästä pitkälti samoja tuttuja evästuotteita kuin lähikaupastakin. Samalla esimerkiksi vegaanisten vaihtoehtojen suosio on kasvanut selvästi myös festareilla.
Uusi S-market Varisto avataan 4.6. - Varistoon kauan kaivattu 24/7-ruokakauppa ja robokuljetukset2.6.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Vantaan Variston palvelut paranevat merkittävästi, kun alueelle avataan uusi S-market torstaina 4.6.2026. Ympäri vuorokauden auki oleva myymälä tuo Varistoon kauan kaivatun ruokakaupan sekä uusia arkea helpottavia palveluita.
Robokuljetukset laajenevat ympäri pääkaupunkiseudun Alepoita19.5.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
HOK-Elannon suositut robokuljetukset laajenevat kevään ja alkukesän aikana yhteensä yli 15 uuteen Alepa-myymälään pääkaupunkiseudulla. Ruokaostoksia kotiin tuovat kuljetusrobotit ovat yhä suositumpia, sillä kuluttajat arvostavat arjen sujuvuutta parantavia palveluja.
Uudistunut S-market Martinlaakso avataan 7.5. – Luvassa avajaisohjelmaa torstaista lauantaihin5.5.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Vantaalla sijaitsevan S-market Martinlaakson remontti on valmistunut, ja myymälä avaa ovensa asiakkaille torstaina 7. toukokuuta klo 10. Luvassa on huikeita tarjouksia sekä monipuolista avajaisohjelmaa koko perheelle.
Feta siirtyy uunista grilliin – tänä kesänä grillauksessa korostuvat helppous ja valmiit makuparit28.4.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helppo ja nopea grillaaminen nousee kesällä 2026 keskeiseksi trendiksi pääkaupunkiseudulla. Suunta näkyy HOK-Elannon myyntidatassa vuosilta 2024 ja 2025. Kuluttajat suosivat grillauksessa yhä useammin valmiiksi mietittyjä makupareja ja ratkaisuja, joilla on vaivatonta onnistua. Tänä kesänä muun muassa täyteläinen fetajuusto siirtyy uunista grilliin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


