Pääsiäisenä on aikaa katsella ikkunasta. Kestääkö ikkuna katseen?

Jaa

Onko ikkunalasissasi ikäviä jälkiä? Jos ikkuna menee vaihtoon, se on kallista. Ikkunan voi myös hioa, jolloin siitä tulee kuin uusi, mutta murto-osalla uuden ikkunan hinnasta.

Jotta työ on ensiluokkaista, siihen tarvitaan erityisesti lasin hiontaan kehitetyt työvälineet, tietää Lasitohtorin toimitusjohtaja Henri Vuolle.
Jotta työ on ensiluokkaista, siihen tarvitaan erityisesti lasin hiontaan kehitetyt työvälineet, tietää Lasitohtorin toimitusjohtaja Henri Vuolle.

Pääsiäisenä ihmisillä on aikaa katsella maisemia, usein ikkunan läpi. Mökeillä ja kodeissa voi olla katetut hintavat hienot lasiterassit, joista on ilo katsella maisemia ja seurata luonnonilmiöitä. Mutta, jos lasissa on tahra tai naarmu, katse osuu juuri siihen kohtaan tahtomatta. Lasin vaurio alkaa ärsyttää, mutta uuden lasin hankkimisen kynnys on kova, varsinkin jos naarmun on aiheuttanut itse. Usein ihmisen mieli toimii niin.

Helppo ratkaisu avuksi

Ikkunan voi hioa, jolloin vaurioitunut kohta häviää. Ammattimiehen tekemä vaurioituneen kohdan hionta ei erotu millään tavalla ikkunasta. Ikkuna on kuin uusi sen jäljiltä. Monesti myös samentuneet ikkunat ovat hionnan jälkeen todellakin kuin uusia. Jotta työ on ensiluokkaista, siihen tarvitaan erityisesti lasin hiontaan kehitetyt työvälineet, tietää Lasitohtorin toimitusjohtaja Henri Vuolle.
Hän lisää, että ikkunan hionta on nopeaa, edullista ja vaivatonta.

Ikkunan pinta voi vaurioitua monella tavalla. Siihen voi tulla naarmuja, isoja tai pieniä. Tyypillisesti rakennusaikana ikkunoihin voi tulla ikäviä jälkiä. Tällaisia ovat kotitalouksissa naarmut ja erilaisten aineiden valumajäljet. 

Ekologista 

Lasin hionta on nopeaa ja ympäristöystävällistä. Ikkunapinnan korjaaminen ja hiominen on ratkaisu moneen ongelmaan. Se on edullisempaa ja huomattavasti luontoystävällisempää kuin uuden ikkunan hankkiminen. Uuden lasin valmistus ja kuljettaminen on suuri hiilipäästöjen tuottaja. Hiomalla ikkunan voi säästyä jopa 1 000 kg hiilidioksidia per ikkuna verrattuna ikkunan vaihtoon.

- Lasin hiominen on varmasti halvempaa kuin uuden hankkiminen. Nettisivuillamme on hintaesimerkkejä, sanoo Vuolle.

Edullista

Tänä päivänä ikkunapinnat ovat isoja ja kalliita, varsinkin monen neliön lämpölasiseinät tai lasiliukuovet. Jos tällaiseen ikkunapintaan tulee vaurio, sen vaihtaminen on erittäin hintavaa.

Pitää valita lasiliike, kilpailuttaa hinnat, viedä itse ikkuna lasiliikkeeseen tai kutsua lasimies hakemaan ikkuna paikan päältä. Sekin voi pohdituttaa, että kauanko joutuu olemaan ilman lasia. Kaiken vaivan huomioon ottaen, monelta jää vaurioitunut lasi vaihtamatta. Se ei suinkaan poista jatkuvaa ketutusta, joka aiheutuu vaurioituneesta lasista.

Vuolle huomauttaa, että säästöä syntyy myös nanopinnoitteesta, jonka asentaminen on nopeaa.
- Asennamme myös nanopinnoitteita lasipintoihin. Se hylkii likaa ja vettä sekä helpottaa huomattavasti lasin pesua sekä vähentää pesukertoja. Nanopinnoite kestää normaalikäytössä noin viisi vuotta. 

Kuinka toimia?

- Teemme ilmaisen arviointikäynnin, jolloin kerromme mitä ikkunan hiominen maksaa. Usein voimme käynnin yhteydessä ryhtyä tuumasta toimeen saman tien, jos vaurio on pieni, kertoo Vuolle.
Hän lisää, soitto Lasitohtorille ja ikkunavauriot pois. Lasitohtori toimii valtakunnallisesti.

 

___________________Kainaloon______________________________________________

Hintaesimerkki Sipoosta 2020, omakotitalo

Uuden omakotitalon kaikki ikkunat vaurioituivat naarmuille loppusiivouksen/lasinpesun yhteydessä.

Lasit olivat isoja 5 kpl, eli noin 2 m X 2 m.  Kohteessa oli monenlaista lasia: lämpölasia terassin puolella, useita lasiovia ja pienempiä ikkunoita.

Koska lasielementit olivat asennettu kiinteästi ja vaikeassa paikassa, niiden vaihto olisi maksanut noin 50 000 € 

Lasitohtori hioi kaikki ikkunat kuntoon reilussa viikossa. Koko homman kulu oli asiakkaalle 11 037 € alv nolla.

Asukas oli juuri muuttanut taloon, eikä halunnut uudestaan joutua remontin keskelle. Lasin hiominen oli pieni vaiva verrattuna lasien ja ikkunoiden vaihtoon.

Työn päätyttyä asukas tarkisti kaikki ikkunat. Vasta sen jälkeen, kun hän ilmoitti olevansa tyytyväinen työhön, Lasitohtori pakkasi tavaransa ja suuntasi seuraavaan kohteeseen.

___________________Info___________________________________________________

Mitä kaikkea ikkunasta voi korjata?

 

- Ikkunassa on naarmuja
- Ikkunaan on tehty ilkivaltaa
- Ikkunassa näkyy laastin tai rälläkän kipinöiden jälkiä
- Ikkunassa on betonin valumajälkiä
- Ikkunaan on pinttynyt tahroja
- Ikkunaan on tullut vaurioita rakennus- tai remonttivaiheessa

Jos kyseessä on esimerkiksi betonin valumajäki, syöpynyt ikkuna tai alkalisoituneen veden aiheuttama valumajälki, saadaan ikkunat jälleen kirkkaiksi.  

Yhteystiedot:
Lasitohtori Oy
Henri Vuolle
040 247 3569
info@lasitohtori.fi

Avainsanat

Kuvat

Jotta työ on ensiluokkaista, siihen tarvitaan erityisesti lasin hiontaan kehitetyt työvälineet, tietää Lasitohtorin toimitusjohtaja Henri Vuolle.
Jotta työ on ensiluokkaista, siihen tarvitaan erityisesti lasin hiontaan kehitetyt työvälineet, tietää Lasitohtorin toimitusjohtaja Henri Vuolle.
Lataa
Ikkunan hionta on nopeaa, edullista ja vaivatonta.
Ikkunan hionta on nopeaa, edullista ja vaivatonta.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Lasin hionta on nopeaa, edullista ja vaivatonta

Lasitohtori on lasien hiontoihin erikoistunut yritys, joka tekee vaurioituneista lasipinnoista kuin uusia, vain murto-osalla uuden lasin hinnasta.

Nämä kaikki ikkunavauriot Lasitohtori korjaa:

-       naarmut
-       ilkivallan
-       laastin tai rälläkän kipinöiden jäljet
-       betonin tai alkalisoituneen veden valumajäljet
-       pinttyneet tahrat
-       rakennus- ja remonttiaikaiset vauriot

Lasitohtori toimii valtakunnallisesti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lasitohtori Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme