EHYT

Päihdeneuvonnan puheluissa kuuluu joulun aikaan huoli ja ahdistus

19.12.2022 08:30:00 EET | EHYT | Tiedote

Jaa
EHYT ry:n Päihdeneuvonta päivystää juhlapyhinä ympäri vuorokauden. Joulu kuuluu soittajien puheenaiheissa jo viikkoja etukäteen ja jälkipuintia juhlakauden tapahtumista käydään usein vielä vuoden vaihteen jälkeenkin.

Joulun odotus ei ole kaikille iloista ja kutkuttavaa aikaa. Jos jollakin perheessä on ongelmia alkoholin tai muiden päihteiden kanssa, läheiset voivat jännittää ja pelätä tulevaa juhlakautta. Erityisesti liiallinen alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmia ja huolestuttaa läheisiä.

– Jouluun liittyvä ahdistus, epävarmuus ja pelko kuuluvat soittajien puheenaiheissa jo kauan ennen varsinaisia juhlapyhiä. Saatetaan muistella aikaisempia pettymyksiä ja pohtia, kuinka pahan mielen voisi tänä jouluna välttää, kertoo Päihdeneuvonnan päällikkö Kaisa Åberg.

Runsas alkoholin käyttö ja erityisesti humalajuominen kasvattavat erilaisten tapaturmien, onnettomuuksien ja väkivallan riskiä. Pahimmillaan tilanteet kriisiytyvät ja rauhallinen joulutunnelma jää vain haaveeksi.

Myös moni oman päihdeongelmansa tunnistanut jännittää joulua etukäteen. Erityisesti yksinäisyys korostuu silloin, kun tuntuu, että kaikki muut viettävät juhlaa perheen ja ystävien kanssa.

– Päihdeongelman kanssa kamppailevallekin joulu on raskasta aikaa. Esimerkiksi retkahtamista saatetaan pelätä jopa kuukausia etukäteen. Miten pärjään, jos olen yksin vuoden vaikeimpana aikana? Kiusaus lähteä hakemaan lohtua päihteistä voi olla suuri.

Päihdeneuvonta on Suomen ainoa auttava puhelin, joka tarjoaa maksutonta neuvontaa ja tukea päihdeasioissa valtakunnallisesti vuorokauden ympäri. Päihdeneuvontaan voi ottaa yhteyttä, jos on huolissaan omasta tai läheisensä päihteiden käytöstä. Puhelut ovat luottamuksellisia eikä omaa nimeä tarvitse kertoa.

– Onneksi ihmiset uskaltavat soittaa ja pyytää tukea, kun päihteisiin liittyvät asiat ahdistavat jouluna. Päihdeneuvonnan päivystäjän kanssa voi pohtia omaa tilannettaan ja vaihtoehtojaan. Moni kertoo, että jo pelkkä keskustelu keventää mieltä, Åberg kertoo.

Maksuton päihdeneuvontapuhelin päivystää vuoden jokaisena päivänä

EHYT ry:n Päihdeneuvontapuhelin päivystää numerossa 0800 900 45 joka päivä, ympäri vuorokauden. Päihdeneuvonnan ammattilaiset tarjoavat neuvontaa ja keskustelutukea päihteisiin liittyvissä kysymyksissä ja huolissa. Yhteyttä voi ottaa ensimmäisten hälytysmerkkien takia tai pitkään jatkuneen ongelman vuoksi. Riittää, että haluaa keskustella huolestaan. Soittaminen on anonyymia ja maksutonta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi. Alkoholiin, nikotiinituotteisiin ja huumeisiin liittyvän ehkäisevän työn ohella EHYT ry ehkäisee pelaamisesta syntyviä haittoja. Työmme pohjautuu tutkittuun tietoon ja näyttöön perustuviin menetelmiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

EHYT ry:n selvitys: Osa alaikäisistä ja nuorista aikuisista suhtautuu entistä myönteisemmin rahapelaamiseen27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Valtaosa nuorista ei pidä rahapelaamista trendikkäänä, mutta suhtautuminen siihen on viime vuosina muuttunut hieman aiempaa myönteisemmäksi. Nuorten miesten asenteet ovat naisia myönteisemmät: 18–24-vuotiaista miehistä 50 % pitää rahapelaamista trendikkäänä. Rahapelimainontaan 15–29-vuotiaat suhtautuvat kuitenkin kriittisesti ja tunnistavat siihen liittyviä haittoja. Tulokset selviävät Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026 * -selvityksestä.

EMBARGO to 21.5. klo 7.00 Alaikäiset kokevat alkoholin hankkimisen helpoksi – kolmasosa saa alkoholin sisaruksen tai huoltajan kautta21.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote

Alkoholin hankkiminen alaikäisenä koetaan erittäin helpoksi, selviää Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n tuoreesta Nuorten kulttuuri ja päihteet 2026* -selvityksestä. Samaan aikaan vanhempien asenteet vaikuttavat entistä vahvemmin nuorten alkoholinkäyttöön. Selvityksessä kysyttiin nuorten omasta alkoholin käytöstä ja alkoholin käyttöön liittyvistä asenteista. Verkkokyselyyn vastasi 1 890 iältään 15–29-vuotiasta suomalaista nuorta.

”Omat tarpeeni, tunteeni ja rajani ovat jääneet toissijaisiksi” – päihderiippuvaisen läheinen tarvitsee tukea omien rajojen löytämiseen28.4.2026 08:14:59 EEST | Tiedote

Läheiset ottavat usein vastuuta päihderiippuvaisten ihmisten ongelmista oman terveytensä, taloutensa ja jopa turvallisuutensa kustannuksella, selviää järjestöjen tekemästä tuoreesta kyselystä. Läheistenpäivänä 5. toukokuuta muistetaan niitä, joiden elämään toisen päihderiippuvuus vaikuttaa. Päivän teemana on tänä vuonna "Omat rajat". Päivän aikana läheisille järjestetään webinaari sekä Oulussa ja Seinäjoella paikallinen tapahtuma. Seitsemättä kertaa vietettävän Läheistenpäivän takana ovat päihdejärjestöt.

Väärennettyjen bentsodiatsepiinien markkinat kasvussa – tiedon ja tuen tarve suuri23.4.2026 08:02:00 EEST | Tiedote

Bentsodiatsepiinien päihdekäyttö on yleistynyt Suomessa alkuvuonna. Markkinoilla liikkuu yhä enemmän väärennettyjä bentsodiatsepiineja. Ilmiö lisää merkittävästi käyttöön liittyviä terveysriskejä, sillä katukaupasta hankittujen aineiden sisältö ja vahvuus voivat vaihdella huomattavasti. Tiedot käyvät ilmi Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Nopean huumetiedon verkoston (NOPSA) alkuvuoden 2026 raportista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye