EHYT

Päihdeneuvontaan tulevien avunpyyntöjen määrä lähes tuplaantunut

21.12.2020 07:40:00 EET | EHYT | Tiedote

Jaa
EHYT ry:n Päihdeneuvontaan soittavien määrä on lähes tuplaantunut kuluneena vuonna verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Vastattujen puheluiden määrä on noussut 30 %, mutta soittoyritysten määrä on noussut vuoden aikana 40 %.

”Vaikka osa soittoyrityksistä saattaa tulla samoilta ihmisiltä, jotka yrittävät päästä lävitse monta kertaa peräkkäin, niin selvää on, että avun tarve on kasvanut paljon. Monilla on tänä vuonna päihteiden käyttö lisääntynyt entisestään”, kertoo Päihdeneuvonnan päällikkö Minttu Tavia Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä

Päihteiden käytön kasvu on kuulunut myös läheisten soitoissa eli huolissaan olevien vanhempien, lasten tai puolisoiden yhteydenotoissa.  

Päihdeneuvonnasta ohjataan tarvittaessa ottamaan yhteyttä oman kunnan päihdepalveluihin tai muuhun hoitoa tai vertaistukea järjestävään tahoon.

”Huolestuttavaa on, että kuntien päihdehoidon tarjonta ei tunnu vastaavan tarvetta. Päihdehoidosta ei olisi varaa tässä tilanteessa tinkiä ollenkaan, vaikka taloustilanne voi olla vaikea”, Tavia sanoo.

Apua kannattaa hakea ajoissa

Koronavuonna soittajilla on ollut suuri tarve keskustella jonkun kanssa, monilla on ahdistusta ja joillakin itsetuhoisuutta.

”Toivoisimme, että ihmiset ottaisivat yhteyttä ajoissa. Kannattaa hakea apua, jos oma tai läheisen päihteiden käyttö arveluttaa yhtään”, Tavia sanoo.

EHYT ry:n maksuton neuvontapuhelin päivystää numerossa 0800 900 45 joka päivä, ympäri vuorokauden. Päihdeneuvontaan soittaminen on anonyymia ja luottamuksellista.

1.tammikuuta ja 30.marraskuuta 2020 välisenä aikana Päihdeneuvontaan on tullut 17 451 puheluyritystä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Päihdeneuvonnan päällikkö Minttu Tavia p. 050 452 1039 tai minttu.tavia@ehyt.fi

Tietoja julkaisijasta

EHYT
EHYT
Elimäenkatu 17-19
00510 Helsinki

050 344 7930http://www.ehyt.fi

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntija- ja kansalaisjärjestö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta EHYT

EHYT: Huumekuolemat ovat ehkäistävissä – Suomi tarvitsee kansallisen tavoitteen ja vaikuttavat toimet31.8.2026 08:37:00 EEST | Tiedote

Lähes kaikki Suomen huumekuolemat voitaisiin ehkäistä, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry muistuttaa kansainvälisenä yliannostuskuolemien ehkäisypäivänä 31. elokuuta. Huumausainekuolemat ovat kokonaisuudessaan olleet kasvussa vuodesta 2006 alkaen, eikä tilanne parane ilman määrätietoista toimintaa. Tämän vuoksi EHYT vaatii, että Suomelle asetetaan selkeä kansallinen tavoite huumekuolemien puolittamisesta ja että tavoitteen tueksi tehdään vaikuttavia, koko maan kattavia toimia.

Suomen suurimman ehkäisevän päihdetyön järjestön koko toiminta vaarassa: EHYT käynnistää koko henkilöstöä koskevat muutosneuvottelut28.8.2026 12:00:00 EEST | Tiedote

Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat järjestön koko henkilöstöä. Jos ennakkotietojen mukaiset STEA-leikkaukset järjestöjen yleisavustuksiin toteutuvat, samalla myös EHYTin kohtaava työ uhkaa loppua kokonaan, ja vaarassa on koko järjestön olemassaolo. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset laskevat tällä hallituskaudella 194 miljoonaa euroa. Useat järjestöt ovat jo saaneet ennakkotietoja yleisavustustensa lakkauttamisesta tai merkittävästä supistamisesta.

Ehkäisevä päihdetyö EHYT: Alkoholin toimitusmyynti hyväksyttiin – Seuraukset osuvat etenkin haavoittuvassa asemassa oleviin23.6.2026 13:23:09 EEST | Tiedote

Eduskunta hyväksyi 23.6.2026 alkoholin kotiinkuljetuksen ja ulkomaisen etämyynnin sallivan lakimuutoksen 98–77. Ehkäisevä päihdetyö EHYT pitää päätöstä kansanterveyden ja -talouden kannalta vahingollisena. Laki lisää alkoholin saatavuutta ja markkinointia useammasta suunnasta yhtä aikaa tilanteessa, jossa ehkäisevän työn resursseja leikataan. Lisäksi lain myötä Suomelle uhkaa tulla merkittäviä veromenetyksiä. Haitat tulevat kohdistumaan erityisesti niihin, jotka ovat jo ennestään haavoittuvassa asemassa: päihderiippuvaisiin sekä heidän läheisiinsä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye