Paikallinen hävikkiolut yksinmyyntiin Keskimaan kauppoihin ja ravintoloihin
Panimoyhtiö X:n Beer Cycled on erikoisolut, jonka valmistuksessa hyödynnetään Seppälän Prisman myymättä jäänyttä leipää sekä Mehustamo-tuoremehupuristimesta kertyviä appelsiininkuoria. Yksi 800 litran oluterä pienentää Prisman leipähävikkiä yli 40 kilolla ja kutistaa biojätettä 15-20 kilolla appelsiininkuoria.
– Beer Cycled white IPAn valmistuksessa osa maltaista on korvattu vaalealla leivällä. Appelsiininkuorista tulee kesäiseen olueen hedelmäisyyttä. Humalan eri lajikkeet syventävät sitrusmaisuutta ja spesiaalia makua antaa myös belgialainen hiiva, Panimoyhtiö X:n olutmestari Lauri Marttinen kuvailee.
Hävikkiä vähentävä olut kehitettiin Panimoyhtiö X:n ja Keskimaan yhteistyöllä jo viime vuonna. Syksyllä myyntiin tulleen Beer Cycled hävikkiolutta myytiin Keskimaan kaupoissa ja ravintoloissa neljä erää, ensimmäisen hävikkioluen raaka-aineina oli myös leipää ja appelsiininkuoria.
– Uskomme, että Beer Cycledin vaaleampi kesäversio myy vähintään saman verran. Juoma on nyt tyyliltään erilainen, raikkaampi ja kevyempi. Ekologinen ja vahvasti paikallinen erikoisolut on saatavilla kesän ajan Prismoissamme sekä Jyväskylän alueen S-marketeissa, toteaa Osuuskauppa Keskimaan paikallistuotteiden valikoimista vastaava Marko Kiiskinen.
Ensimmäiset erät hävikkiä vähentävää kesäolutta on saatu myyntiin Keskimaan Prismoihin, S-market Vaajalaan sekä S-market Tourulaan heti kesäkuun alusta. Ennen juhannusta Beer Cycled white IPA saadaan myyntiin Jyväskylän S-market Kolmikulmaan, Kuokkalaan, Savelaan, Palokkaan sekä Mestarin Herkkuun. Lisäksi hävikkiolutta tulee S-market Muurameen, Jämsään ja Äänekoskelle ja ABC Palokan valikoimiin.
Ravintoloissa Beer Cycled -kesäoluelle on räätälöity omat suositusannokset
Keskimaan kauppojen lisäksi Beer Cycled white IPA on myynnissä laajasti myös Keskimaan ravintoloissa.
– Laadukas, mutta kuitenkin helposti lähestyttävä, kevyt, raikas ja sitrusmainen Panimoyhtiö X:n white IPA sopii seurusteluun sekä monenlaisen ruoan kanssa nautittavaksi. Ensimmäinen Beer Cycled sai varsin hyvän vastaanoton, ja varmasti tämä uusi vaalea versio tulee yhtä lailla kiinnostamaan asiakkaitamme, erikoisoluistaan tunnetun Jalo Kitchen & Lounge -ravintolan päällikkö Jaska Lahti ennakoi.
Beer Cycled -olut saa kaikissa Keskimaan ruokaravintoloissa omat suositusannoksensa.
– Esimerkiksi meidän uuden kesälistan annoksista se sopii mainiosti briossista valmistetun flatbreadin ja kanaburgerin makupariksi, Jaska Lahti vinkkaa.
Kesäolut Beer Cycled white IPA on myynnissä kesän ajan kaikissa Keskimaan alkoholia myyvissä ruokaravintoloissa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osuuskauppa Keskimaa, Marko Kiiskinen, valikoimapäällikkö, 010 767 3059, marko.kiiskinen@sok.fi
Osuuskauppa Keskimaa, Jaska Lahti, Jalo Kitchen & Lounge ravintolapäällikkö, 010 785 1031, jaska.lahti@sok.fi
Panimoyhtiö X, Lauri Marttinen, olutmestari, toimitusjohtaja, 050 590 6392, lauri@panimoyhtiox.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Olemme maakunnan markkinajohtaja kaikilla edustamillamme toimialoilla. Keskimaa on Keski-Suomen maakunnan suurimpia yrityksiä yli 624 miljoonan euron liikevaihdolla. Asiakasomistajia on yli 134 000. Keski-Suomen suurimpana yritystyönantajana työllistämme lähes 2000 keskisuomalaista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Keskimaa
Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Katja Hyötyläiselle tuplapalkinnot – vuoden Ässäpäällikkö sekä Johtajuuden Ässäpalkinto11.9.2024 10:45:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän valtakunnalliset S-Päällikköpäivät pidettiin lauantaina 7.9.2024 Lahdessa. Tapahtuma huipentui perinteiseen Ässäpäällikköjen valintaan. Osuuskauppa Keskimaalta Ässäpäälliköksi valittiin Mestarin Herkun myymäläpäällikkö Katja Hyötyläinen. Ässäpäälliköitä palkittiin kaiken kaikkiaan 17, joiden keskuudesta valittiin ensimmäistä kertaa Johtajuuden Ässäpäällikkö -palkinnon saaja. Katja Hyötyläinen palkittiin Ässäpäällikkö-palkinnon lisäksi historian ensimmäisellä Johtajuuden Ässäpäällikkö -palkinnolla.
Osuuskauppa Keskimaa uudistaa S-market Vaajalan2.9.2024 09:45:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa toteuttaa laajan uudistuksen S-market Vaajalassa, jonka myötä myymälän palvelut paranevat merkittävästi. Uudistuksen tavoitteena on tarjota asiakkaille entistä sujuvampi ja miellyttävämpi asiointikokemus sekä parantaa myymälän energiatehokkuutta. Uudistustyöt alkavat vaiheittain tänä syksynä ja myymäläuudistus valmistuu maaliskuussa 2025.
Legendaarinen ABC Hirvaskangas uudistuu – uusi ilme ja entistä sujuvammat palvelut15.8.2024 12:30:00 EEST | Tiedote
Yksi ABC-verkoston suurimmista liikennemyymälöistä ja valtakunnallisesti tunnettu taukopaikka, ABC Hirvaskangas, uudistuu. Uudistukset toteutetaan vaiheittain elokuusta alkaen ja hanke valmistuu joululiikenteen palveluun. ABC Hirvaskangas palvelee 24 h koko projektin ajan.
Keskimaan myynti hieman edellisvuotta parempi – päivittäistavarakaupan vahva kehitys jatkuu7.8.2024 09:00:31 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaan tammi-kesäkuun liikevaihto oli 369,0 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuoteen 1,0 prosenttia. Marketkaupan hyvä kehitys jatkui päivittäistavarakaupan myynnin kasvaessa alan markkinaa paremmin. Tiukka taloustilanne heijastui erityisesti ravintolakaupan kysyntään.
S-market Mäki-Matin avajaiset torstaina 1.8.2024 klo 931.7.2024 09:02:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Keskimaa avaa uuden S-market Mäki-Matin torstaina 1.8.2024 Jyväskylän keskustan tuntumaan Voionmaankadulle. Myymäläpinta-alaltaan 800 neliömetrin myymälä on Keskimaan 27. S-market, ja sen valikoima on suunniteltu erityisesti lähialueen asukkaiden ja Hippoksen alueella liikkuvien tarpeisiin. Avajaistilaisuudessa puheet pitävät kaupunginjohtaja Timo Koivisto ja Osuuskauppa Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme