Biila solutions Oy

Palkittu johtaja valitsi Opelin huippupestin sijaan nopeasti kasvavan suomalaisen autoalan ohjelmistoyhtiön

Jaa
Opelilla myynnin ja markkinoinnin parissa merkittävän uran tehnyt Lasse Grundström aloitti lokakuun alussa työt suomalaisessa autoalan ohjelmistoyhtiössä, Biila Solutions Oy:ssä, Ruotsin maajohtajana.

Biila yhdistää autoalan toimijat ja autoilevat ihmiset tarjoamalla heille kohtaamispaikan digitaalisella palvelualustalla.

"Halusin mukaan koska huomasin heti, että Biila Care on erinomainen palvelu, joka helpottaa tavallisen autoilijan elämää. Suomessa Biila Care -palvelun avulla sekä merkki- että riippumattomat autokorjaamot saavat tuhansia asiakkaita lisää kuukausittain huoltoon. Tavoitteemme on kasvattaa asiakasmäärät satoihin tuhansiin 2020-luvulla kansainvälistymisen myötä”, Grundström kertoo.

Kun pari vuotta sitten Opelin emoyhtiö vaihtui General Motorsista ranskalaiseen PSA:han, Opelin Ruotsin maahantuontiyhtiö myytiin yksityiselle toimijalle. Tuolloin Lasse Grundström toimi Opel Sverige Ab:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana. Yrityskaupan jälkeen häntä odotti paluu Saksaan toisiin johtotehtäviin.

Kävimme pitkän keskustelun minun ja vaimon välillä, että nyt on mahtava tilaisuus ottaa kummallakin välivuosi, ja toteuttaa haaveita, kuten purjehdus Atlantin yli”, Grundström kertoo.

Välivuoden aikana Grundström alkoi kaivata uudenlaisia haasteita pitkälle Opelin työuralleen. Hän huomasi LinkedInissä Biila Solutions Oy:n laajentuvan ulkomaille ja etsivän Ruotsiin maajohtajaa. Keskustelujen jälkeen päätös siirtymisestä nopeasti kasvavan autoalan ohjelmistokehittäjän leipiin syntyi purjehdusveneessä Englannin vesillä. Ennen Ruotsiin muutoa Grundström on työskennellyt Opelilla Saksassa ja Itävallassa useissa eri tehtävissä. Ura Opelilla alkoi, kun hän opiskeli Saksassa kauppatieteitä ja työllistyi valmistumisensa jälkeen Opelin pääkonttorille. 

Pääkonttorilta ura lähti raketin lailla nousuun. Pääsin varapääjohtajan assistentiksi, eli bag boyksi”, hän muistelee uransa alkuvaiheita.

Hän on ollut muun muassa Opel Itävallan markkinointijohtaja. Itävallassa meillä oli hyvä tiimi. Tämän johdosta Opel nousi kuudennelta sijalta toiselle myydyissä uusissa autoissa vain kolmessa vuodessa. Saimme muun muassa Itävallan Effie Marketing - palkinnon, joka on suurin palkinto, minkä markkinointimaailmassa voi saada”, Grundström kertoo.

Tuloskeskeinen johtaja uskoo ihmisiin ja hyvään tiimityöskentelyyn. Kun tiimi pelaa hyvin yhteen, niin silloin voitetaan matseja, ja sitä me menemme tekemään Biilan kanssa Ruotsiin”.

Autokorjaamoilla on kokeiltu jo vuosikausia erilaisia tapoja löytää uusia asiakkaita ja saada vanhat tuomaan autonsa huoltoon jatkossakin. Asiakas pitäisi hakea kotisohvalta, eikä siihen ole resursseja. Biila Care soittaa asiakkaalle ja varaa autolle huollon, kun se on ajankohtainen. Biila Go -kuljettajat kuljettavat auton huoltoon ja takaisin, ja samalla tavalla hoituvat esimerkiksi autoliikkeiden autojen siirrot kaupungista toiseen.

Yritys on valmistellut jo pidempään liiketoiminnan kasvamista ulkomaille. Ruotsin jälkeen Biila haluaa kasvaa myös muihin Pohjoismaihin sekä Saksaan. Biilan kansainvälistyessä, Lassen rooli on luonnollisesti merkittävä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Aapeli Kallunki
toimitusjohtaja
+358404147403


Lasse Grundström
maajohtaja, Ruotsi
+46 73 801 1730

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Biila solutions Oy
Teknobulevardi 3-5
01530 Vantaa

https://biila.io/

Kuka?

Lasse Grundström. Syntynyt Suomessa vuonna 1972. Opiskellut Saksan Heidelbergissä Kansanvälisen kaupan MBA-tutkinnon. Asuu Tukholmassa hollantilaisen vaimon kanssa.

Tehnyt pitkän uran erilaisissa johtotehtävissä autovalmistaja Opelilla. Aloitti lokakuun alussa 2019 työt Biila Solutions Oy:n maajohtajana Ruotsissa.

 

Mitä?

Biila tekee elämästä autojen kanssa helpompaa digitalisoimalla palveluita. Biila Go kokoaa yhteen siirron tarvitsijat ja liikkuvat ihmiset. Biila Care kutsuu auton huoltoon ja tarjoaa autoilijalle kaikki hänen autolleen tarvitsemansa palvelut yhden sovelluksen kautta.

Biilan vuoden 2018 liikevaihto oli 1,2 miljoonaa euroa, ja tämän vuoden liikevaihtoarvio on 1,7 miljoonaa. Yritys työllistää 18 henkilöä, ja Biila Go -palvelussa rekisteröityneitä kuljettajia on 2248 henkilöä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Biila solutions Oy

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye