Palvelutarpeet määrittävät Raaseporin sairaalan toimintaprofiilin
29.5.2020 17:47:46 EEST | HUS | Tiedote
Raaseporin sairaalan uuden toimintaprofiilin toimeenpanoa valmistelevan työryhmän tehtävänä oli toukokuun loppuun mennessä määrittää uskottava ja kestävä visio Raaseporin sairaalan uusista toimintaperiaatteista. Näin sairaalan uuden palveluprofiilin mukainen palvelutuotanto voidaan käynnistää syksyllä ja aloittaa tämän mukainen henkilöstösuunnittelu. Myös päivystystoiminnan jatkuminen tulevan kesän ajaksi oli turvattava.
Raaseporin sairaalan toiminnan on tulevaisuudessa perustuttava alueen palvelutarpeeseen erityisesti asukkaiden lähipalveluiden osalta. Samanaikaisesti tulee sairaalan tarjoamien erikoissairaanhoidon palveluiden muodostaa sujuva kokonaisuus alueen kuntien omien perusterveyspalveluiden kanssa. Saumattomuus, selkeys, kustannustehokkuus ja kaksikielisyys ovat palveluiden avainsanoja.
Uuden profiilin mukainen, kestävällä pohjalla oleva toiminta Raaseporin sairaalassa ei väliraportin mukaan voi nojautua muualta tuleviin potilaisiin. Alueen kuntien erikoissairaanhoidon kustannusten tulisi myös laskea toiminnan muuttuessa.
Muutoksia päivystyksessä
HUS hakee hallituksen huhtikuussa 2020 tekemän päätöksen mukaisesti Raaseporin sairaalaan 1.10.2020 alkaen erityislupaa perusterveydenhuollon ympärivuorokautiselle päivystykselle. Kyseessä on HUS Akuutin vastuulla oleva päivystys ilman takapäivystystä. Kunnilla on lisäksi nykyiseen tapaan omaa kiirevastaanottotoimintaa.
Tulevan kesän päivystystoimintaan vaikuttaa erityisesti koronavirusepidemiaan liittyvä varautuminen. Siitä on seurannut muutoksia sekä HUSin omaan toimintaan, että HUSin ulkopuolisten työntekijöiden liikkumiseen. Tästä syystä Raaseporin sairaalassa ei ole mahdollista ylläpitää kesällä anestesialääkärin takapäivystystä. Tätä puutetta korvataan muuttamalla sisätautien takapäivystäjän vasteaikaa - aikaa, jossa takapäivystäjän on tarvittaessa saavuttava sairaalaan - 60 minuutista 30 minuuttiin. Kirurgian takapäivystys jatkuu kesän yli ennallaan. Lisäksi tämä muutos huomioidaan ensihoidon toiminnassa.
Vuodeosasto ja lähipalvelut
Raaseporin sairaalassa on jatkossa erikoissairaanhoidon yhteisosasto, jossa on noin 25 vuodepaikkaa. Tämä yhteisosasto palvelee useita erikoisaloja joustavasti, mutta osaston lääketieteellinen vastuu on HUSin Sisätaudit ja kuntoutuksella.
Jatkossa pyritään siihen, että koko alueen osastokapasiteettia voidaan hyödyntää joustavasti. Osana tätä suunnitelmaa käynnistetään selvitys Raaseporin kaupungin vuodeosaston siirtämisestä sairaalasta vapautuviin tiloihin.
Polikliinisten vastaanottopalveluiden osalta lähtökohtana on, että nykyinen toiminta jatkuu ja sitä kehitetään sekä lääkärien vastaanotto- että etävastaanottotoiminnan osalta. Tavoitteena on tarjota alueen väestön tarvitsemia avohoidon vastaanottopalveluja, mukaan lukien toimenpidepoliklinikka, mahdollisimman kattavasti lähipalveluna Raaseporin sairaalassa.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS sammanslutningens styrelse behandlade budgetförslaget för 20272.11.2026 12:41:26 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträdde den 2 november 2026 för att behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Sammanslutningens styrelse godkände också HUS hållbarhetsprogram.
HUSin yhtymähallitus käsitteli vuoden 2027 talousarvioesitystä2.11.2026 12:41:26 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontui 2.11.2026 käsittelemään muun muassa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi−syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Yhtymähallitus hyväksyi myös HUSin vastuullisuusohjelman.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 202630.10.2026 13:26:44 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 2026 för att för första gången behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.202630.10.2026 13:26:44 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.2026 käsittelemään ensimmäistä kertaa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi–syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
HUS övergår till att skicka patientbrev i första hand elektroniskt21.10.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
HUS tar Suomi.fi-meddelanden i användning 26.10.2026. Efter det skickas patientbrev till myndiga personer till Maisa, Suomi.fi-meddelanden eller OmaPosti. Pappersbrev får ännu de patienter som inte har tagit e-tjänster i användning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
