Laituri - Helsingin kaupunkisuunnittelun kohtauspaikka

Paperitiikerit-näyttely esittelee maisemasuunnittelua

Jaa
Näyttelytila Laiturilla avautuu perjantaina 28. lokakuuta näyttely Paperitiikerit, joka esittelee suunnittelupöydälle pysähtyneitä maisema-arkkitehtuurikohteita. Olosuhteet muuttuvat, rahat loppuvat, aika ajaa suunnitelman ohi tai päätöksenteosta tulee poliittinen kiista. Paperitiikerit ovat toteutumattomia suunnitelmia, jotka eivät saaneet tilaisuutta muuttaa kaupunkia ja luoda uusia ympäristöjä.

Näyttelyssä esillä olevat maisema-arkkitehtuurikohteet ovat tärkeitä sijainnin, koon tai erityisten ominaisuuksien takia. Suunnitelmat esitellään omilla, eri aikoina tehdyillä aineistoillaan, joista voi havainnoida ajankuvaa ja esitystekniikan kehitystä. Helsingin Töölönlahti on näyttelyn teeman kiteyttävä kansallisesti merkittävä ulkotila. Lisäksi esitellään Barkerin puisto Turusta, Espoon Kirkkojärvenpuisto, Helsingin Vanhankaupungin alueelle suunniteltu arkeologinen puisto sekä Vuosaaren hautausmaan maisema-arkkitehtuurikilpailun voittanut suunnitelma.

Julkisen ulkotilan suunnitelmien takana on suuri joukko ammattilaisia, jotka eivät yleensä tule tutuiksi, vaikka hankkeiden ympärillä käydään vilkasta keskustelua. Näyttelyssä suunnittelijat pääsevät ääneen. Näyttelyn toivotaan myös herättävän keskustelua siitä, miten Suomeen saadaan entistä enemmän laadukasta maisema-arkkitehtuuria. Kaikille avoin keskustelutilaisuus järjestetään näyttely- ja infotila Laiturilla 23. marraskuuta kello 17. Paperitiikerit-näyttely on avoinna 26. marraskuuta asti.

Paperitiikerit-näyttelyn työryhmään kuuluvat Jouni Heinänen, Anna Levonmaa, Emilia Weckman ja Julia Donner. Näyttelyn tuottamisessa on tehty yhteistyötä Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin maisteriohjelman kanssa. Näyttely liittyy Suomen Maisema-arkkitehtiliitto MARK ry:n 70-vuotisjuhlavuoteen sekä Valtakunnalliseen Vihervuoteen 2016.

Laiturin syksyssä ovat esillä myös lähiöt sekä opiskelijoiden näkemykset Helsingistä

Laiturin pienessä näyttelytilassa esitellään 1.–12.11.2016 näyttely Töölönlahden saunat. Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijat ideoivat kurssityönä julkisia saunoja Helsingin paraatipaikalle. Esillä on opiskelijoiden ehdotuksia puulämmitteisiksi ja puurakenteisiksi rantasaunoiksi, jotka voisivat olla vuokrattavissa pienten seurueiden käyttöön.

Esikaupunkielämä valtaa Laiturin pienen näyttelytilan 16.11.–1.12.2016. Hoodit esillä Laiturilla -näyttely kertoo, kuinka Helsingin kaupunki kehittää lähiöistä entistä viihtyisämpiä ja toimivampia kaupunginosia. Näyttelyssä yleisö pääsee myös kertomaan mikä omassa asuinpaikassa on parasta.

Vuoden vaihteessa 7.12.2016–7.1.2017 Laiturin pienessä näyttelytilassa on esillä näyttely Suunniteltu ja koettu kaupunki. Näyttelyssä esitellään Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston opiskelijoiden tulkintoja Hakaniemenrannan ja Merihaan ympäristöön. Alueen ajalliset kerrostumat ja historia halutaan tehdä näkyväksi. Opiskelijat laativat myös ideoita Merihaan ja Sörnäisten rantatien alueen asemakaavaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Näyttelykoordinaattori Reetta Heiskanen
reetta.heiskanen@hel.fi
puh. 09 310 37440

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Laituri - Helsingin kaupunkisuunnittelun kohtauspaikka
Laituri - Helsingin kaupunkisuunnittelun kohtauspaikka
Narinkka 2
00100 Helsinki

09 310 37390http://laituri.hel.fi

Info- ja näyttelytila Laituri

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Narinkka 2, PL 2103, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI

puh. (09) 310 37390

http://laituri.hel.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Laituri - Helsingin kaupunkisuunnittelun kohtauspaikka

Katolla-näyttely tarkastelee kattojen potentiaalia kaupungeissa8.12.2016 13:37:48 EET | Tiedote

Näyttelytila Laiturilla 9. joulukuuta avautuva Katolla-näyttely herättää keskustelua kattojen tulevaisuudesta. Helsingissä on kattoja lähes kaksi kertaa enemmän kuin ulkoiluun tarkoitettuja puistoja. Näyttelyssä tarkastellaan suuren kattopinta-alan hyödyntämismahdollisuuksia tulevaisuudessa sekä esitellään kaupungin kattoja teemoittain – historiaa, arkkitehtuuria, tunnelmia ja eläinasukkaita. Tammikuussa käynnistyvässä luentosarjassa keskustellaan kattojen potentiaalista. Lauantain työpajoissa lapset pääsevät rakentamaan tulevaisuuden kattoja sekä kaupunkisiluettia.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye