Paperittoman asioinnin valitsemisella suuri vaikutus: kuittipaperia säästyy satoja kilometrejä kuukaudessa

Lakimuutos astuu voimaan Ranskassa huhtikuun alussa. Tämän jälkeen asiakas saa tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta paperisen kuitin ostoksistaan vain, jos sitä erikseen pyytää. Muutosta perustellaan etenkin jätteen määrän vähentämisellä. Jatkossa kuitin voi saada sähköisessä muodossa esimerkiksi sähköpostitse tai pankkisovelluksen kautta.
S-ryhmässä sähköinen kuitti otettiin käyttöön jo vuonna 2016. Tällä hetkellä palvelua hyödyntää noin 1,7 miljoonaa asiakasta, mikä on noin 45 % asiakaskunnasta. Sähköinen takuukuitti on käytössä vielä tätäkin useammalla. Kuitit pysyvät tallessa S-mobiili-sovelluksessa ja S-käyttäjätilillä. Myös yritysasiakkaille on oma sähköinen kuitti, jonka käyttäjinä on jo yli 45 000 yritystä.
”Noin puoli miljoonaa asiakastamme on ottanut sähköisten kuittien lisäksi käyttöön paperittoman asioinnin, jossa paperista kuittia ei tulostu kassalla lainkaan, ellei sitä erikseen pyydä. Toivoisimme, että yhä useampi asiakas ottaisi palvelun käyttöön, sillä paperikuiteista luopuminen on paitsi arkea helpottavaa, myös luonnonvarojen kannalta järkevää”, suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän marketkaupasta sanoo.
Paperittoman asioinnin valitseminen on resurssiviisaan ekoteko, joka samalla nopeuttaa kassalla asiointia. Kun palvelun volyymit ovat suuret, myös kuittipaperia säästyy ja jätteen määrä vähentyy vuositasolla huomattavasti.
”Esimerkiksi tämän vuoden tammikuussa noin 4 miljoonaa kuittia toimitettiin ainoastaan sähköisesti. Kuittipaperia tämän määrän tulostamiseen menisi noin 800 kilometrin verran, eli suunnilleen Helsingistä Kolariin asti”, Lyytikäinen havainnollistaa.
Jokaisella tulostumattomalla kuitilla säästetään luonnonvaroja yhdessä asiakkaiden kanssa. Vastuu ympäristöstä ja kestävät kuluttamisen tavat ovat keskeisiä teemoja myös S-ryhmän vastuullisuusohjelmassa.
Palvelut käyttöön S-mobiilin kautta
S-ryhmän sähköinen kuitti on käytössä kaikissa Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, Alepoissa, Food Market Herkuissa, Sokoksissa, Emotioneissa sekä ABC:lla. Hotellit, ravintolat sekä prisma.fi- ja sokos.fi -verkkokaupat eivät vielä ole palvelun piirissä.
Sekä sähköisen kuitin että paperittoman asioinnin käyttöönotto onnistuu S-mobiilin Minä-osion kautta. Tieto paperittomasta asioinnista tulee käydä päivittämässä S-etukortille toimipaikan itsepalvelupisteellä. Tarkemmat ohjeet löytyvät S-kanavalta.
”Tieto paperikuitittomuudesta ei vielä siirry kortille automaattisesti, mutta tavoitteenamme on kehittää tätä tulevaisuudessa. Aktivointi kuitenkin onnistuu helposti kauppareissun yhteydessä vaikkapa Prismassa tai useimmissa S-marketeissa”, Lyytikäinen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Lyytikäinen, suunnittelujohtaja, S-ryhmän marketkauppa, mika.lyytikainen@sok.fi, puh. 010 7681911
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa ja ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä sekä oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme vuonna 2024 Suomeen lähes miljardi euroa.
#parempipaikkaelää
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Mediapuhelin: 050 472 2745 (pvm/mpm)
Sähköposti: viestinta@sok.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Maalaus korostuu suomalaisten remontointisuunnitelmissa – Prisma tuo myyntiin uudet sisustusmaalit suosituimmissa sävyissä9.9.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän asiakasomistajilleen toteuttama tuore kyselytutkimus valottaa suomalaisten remontointisuunnitelmia. Kyselyyn vastasi yli 1900 suomalaista, ja sen tulokset puhuvat selkeää kieltä: pienet kodin remontit kiinnostavat nyt enemmän kuin suuret investoinnit. Useimmiten remontointiaikeissa suunnataan maalikaupoille. Prisman valikoimaan saapuneet uudet sisustusmaalit tuovat kymmenen Suomen suosituinta sävyä helposti remontoijien saataville.
Kaupan toimenpiteillä selvä vaikutus – S-ryhmän ruokakaupoissa hillittiin muovikassien kysyntää8.9.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Osana kansallista muovikassisitoumusta sekä pitkäaikaista kampanjointia yhdessä muiden kaupan alan toimijoiden kanssa, S-ryhmän ruokakaupoissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) on tehty toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Toukokuun alussa aloitetun uuden myymäläviestinnän sekä eri kassivaihtoehtoja koskeneen hintamuutoksen myötä yhä harvempi osti muovikassin tänä kesänä.
Suomesta löytyy jo kauppoja, joissa puhelin on syrjäyttänyt lompakon5.9.2025 08:03:00 EEST | Tiedote
Tietyissä S-ryhmän toimipaikoissa jo joka toinen bonustapahtuma kirjataan puhelimella muovikortin sijaan. Muutos on tapahtunut lyhyessä ajassa, sillä esimerkiksi Applen laitteille S-Etukortin on voinut lisätä vasta viime vuodesta alkaen.
SOK mukaan European Marketing Distribution -hankintaliittoumaan29.8.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
SOK on liittynyt päivittäistavaroiden kansainvälisen EMD-hankintaliittouman jäseneksi. Yhteistyön tavoitteena on luoda uudenlaisia toimintamalleja kansainvälisten merkkituotteiden hankintaan – asiakkaiden hyödyksi.
Kosmetiikan kemikaalikuorma huolettaa monia – 54 % suomalaisista valitsee yhä useammin luonnonkosmetiikan tuotteita28.8.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Statistan tilastojen mukaan luonnonmukaisen kosmetiikan markkinoiden ennustetaan kasvavan koko markkinaa nopeammin. Tämä näkyy yhä konkreettisemmin myös suomalaisten kosmetiikka- ja ihonhoitotuotteiden hankinnoissa, joissa luonnonkosmetiikka on jatkuvasti vahvistanut asemaansa. Peräti 54 prosenttia Sokoksen teettämän kyselytutkimuksen vastaajista toteaa kasvattaneensa luonnonkosmetiikan käyttöä viime vuosina. Tärkeimmät syyt valita luonnonmukaisempia tuotteita perinteisempien kosmetiikkatuotteiden sijaan ovat kemikaalien välttäminen ja tuotteiden turvallisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme